Alkuvuoden kuulumisia ja luetut kirjat

Hei taas! Mahtaakohan joku vielä sattua lukemaan tätä blogia, koska blogitauostani on tullut nolon pitkä ja aina vaikeammalta tuntuu aloittaa uudestaan. Päädyin nyt kuitenkin taas päivittämään kuulumisiani, jotta jotakin jäisi talteen, mikäli se toteutuu, että Face ja Insta suljetaan Euroopassa. Blogini on minulle kuin päiväkirja ja myös lista lukemistani kirjoista, mikäli ja kun haluan palata niihin vielä joskus. 

En muista, kerroinko syksyllä muutoksista perheessämme. Neljästä lapsestamme kotona asuu enää ainoastaan kaksi, sillä Kolmonen lähti vuosi sitten lukioon kauas Hämeeseen ja muutti pois kotoa 15-vuotiaana. Enää kotonamme asuu abi ja alakoulun viimeisen luokan aloittavat pojat. Esikoinen opiskelee edelleen Saksassa, ja abimme on myös jo täysi-ikäinen ja pyrkii selvästi tekemään pesäeroa perheeseen. Kovasti näyttää siltä, että vuoden päästä pesästä ovat lentäneet jo kaikki kuopusta lukuunottamatta. Sen sijaan saimme pari vuotta sitten "lainalapsen", uussuomalaisen nuoren, jonka kanssa vietämme paljon aikaamme. Vaikka omien lasten irtautuminen perheestä on surettanut minua äitinä, en ole ehtinyt tuntea ikävää. On ihanaa, ettei poikasten pesänjättö välttämättä tarkoita yksinäisyyttä. Perhe voi muodostua monella tavalla.

Koulujen päätyttyä matkustimme Saksaan esikoista tapaamaan. Siitä kerron myöhemmin. 

Palasimme kotiin juhannukseksi ja sen jälkeen olemme vuoroin mökkeilleet (silloin kun mies pystyy olemaan etätöissä) ja vuoroin olleet kaupungissa. Tänään palasimme appivanhempien luota, mistä tuo alempi kuva on napattu tältä aamulta, paluumatkalla perinteiseltä vety-aterialta Satama-Sannin kojulta. 

Top // Odd Molly

Linen skirt // Arcade (Emmy - bought as second hand)

Kirjalistani kattaa nyt sekä viime talven että kevään kirjat. Siihen nähden lista on ankean lyhyt ja yksipuolinen. Lähes kaikki kirjat ovat työmatkojen viihdykettä kuunneltuina äänikirjoina. Vieraskieliset kirjat ja paperikirjat ovat jääneet lähes täysin, koska iltaisin tulee sängyssä enemmän näpräiltyä kännykkää kuin viihdyttyä mielikuvitusmaailmassa. Listan ainoa ruotsinkielinen kirja ei tosin kerro totuutta, sillä vaikka luin Pastor Vivekan loppuun tänä keväänä, olin lukenut suurimman osan jo vuotta aikaisemmin. Toisaalta minulla on kesken useita kirjoja, joita en vielä paljasta.

       

Suomeksi (äänikirjoina Bookbeat ja Storytel): 

Louise Penny: Three Pines -sarjan osat 4-7:

1. Kiveen hakattu kuolema

2. Kuolettava kertomus

3. Kuolleet haudoissaan

4. Petollinen valo

Costello & Richards: Mydworthing mysteerit -sarjan osat 1-6:

1. Laukaus yössä

2. Pieni yömurha

3. Lontoo kutsuu

4. Naamiomurha

5. Kuolettava kuorma

6. Lentäjätär vaarassa

 sekä:

 Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti (sarjan 2. osa)

Sophie Kinsella: Sitä saa mitä antaa

Nita Prose: Huonesiivooja

Ruotsiksi: 

Annette Haaland: Pastor Viveka och feministerna på Stockrosvägen (sarjan 4. osa)

Paperiversiona:

Carter Dickson: Valkoisen luostarin murhat

Terttu Autere: Kuolema Eedenissä

Pastor Viveka -sarjan 4. osa oli pettymys, etenkin mahtavan ensimmäisen kirjan jälkeen. Carter Dicksonin luin, koska olen vuosia etsinyt nuoruusvuosina lukemaani dekkaria, joka oli ensikosketukseni kielihistoriaan ja toivoin tämän olevan se. Etsimääni kirjaa en löytänyt, mutta ihan viihdyttävä ja luulen lukeneeni tämänkin nuorena. 

Louise Penny ja Richard Osman - näitä kahta ei voi kuin suositella!  
 

Ihan ensimmäiset "kukkapyllyfarkut" ja syksyn luetut kirjat

Kuten luonnosta näkyy, on nämä kuvat otettu jo vähän aikaisemmin syksyllä. Taisi olla lokakuuta tai marraskuun alussa tämä aurinkoinen päivä, jolloin luontokin oli vielä ihan vihreänä.  

Tässä on yksi tämän syksyn lemppariasuistani. Harsohihainen viskoosisifonkipaita ja ikivanhat farkkuni niiltä vuosilta, jolloin olin vasta reilu kolmikymppinen. 

Epäilen, etten ole koskaan vielä esitellyt näitä teille. Nämä ovat ne kaikkein ensimmäisimmät "kukkapyllyfarkkuni", kuten tyttäreni tokaluokkalaisena risti ne. Nämä ovat ensimmäinen työtehtävä, jonka kiikutin vasta-aloittaneeseen Remakeen noin 12 vuotta sitten. Lempifarkkuni olivat haaroista puhkikuluneet enkä raaskinut heittää niitä pois. Minulla oli visio ja kun luin lehdestä ompelimosta, joka ajatuksena oli luoda uutta kierrätysmateriaalista, päätin toteuttaa visioni. Tyttäreni kauhistui, aioinko tosiaan käyttää noita koulussa. Oppilaathan alkaisivat kutsua minua "kukkapyllyopeksi". Mikä kauhea kohtalo tokaluokkalaisen mielestä. Siis silloin jo olin nolo äiti. Tänä päivänä lapseni sanovat, että olen ihan cringe. Tai siis "krin-ge" 😂 

   

Myöhemmin olen teettänyt useatkin näyttävät pyllypaikkaukset, mutta ne ovat sitten jo hyvän idean uustuotantoa ja kopioita. Nämä ovat minulle rakkaimmat: sekä mukavimmat farkut jalassa että paikkauksena onnistuneimmat. Toiset kukkapyllyfarkut olen esittelyt täällä ja Feeniks nousee tuhkasta -farkut täällä. 

Jeans // Les Temps des Cerises / remade by Remake

Chiffon shirt // Odd Molly

Sneakers // Högl

Tässä vielä Feeniks-farkut kuvattuna tänä syksynä Fiskarsissa. Laukusta kerron seuraavassa postauksessani.

Lopuksi vielä syksyn kirjat. En ole enää saanut aikaiseksi koostetta kuukauden luetuista kirjoista, mutta tässä koko syksyn aikana (syyskuusta marraskuuhun) lukemani ja kuuntelemani kirjat. Erityisen ihastunut olen tällä hetkellä Louise Pennyn pehmodekkareihin, jotka kertovat pienestä Three Pines -kaupungista Montrealin lähellä Quebecissä ja Suretén poliisivoimien ylitarkastajasta ja hänen ryhmästään, jotka selvittävät murhia kaksikielisessä yhteisössä. Kirjat ovat todella mukaansa tempaavia. Ensimmäisen osan luin pari vuotta sitten yhden päivän aikana, koska en malttanut laskea sitä käsistäni. Nyt olen kuunnellut niitä työmatkan aikana äänikirjoina, mutta keksinyt kotonakin kaikkea tekemistä käsilleni, jotta saisin tekosyyn jatkaa kuuntelemista. Sarjasta on vuosi sitten otettu uusi suomenkielinen painos ja sen toinen osa oli vastikään Helsingin Sanomien kirjastossa kuunneltavana.

Mahtavia ovat myös Sujata Masseyn 1920-luvun Mumbaihin liittyvät dekkarit (näistä tulossa oma postaus) sekä uusi tuttavuuteni Richard Osmanin Torstain murhakerho, jonka toinen osa on ilmestynyt vastikään.

Suomeksi (äänikirjoina): 

Louise Penny: Three Pines -sarja:

1. Kuolema kiitospäivänä

2. Kylmän kosketus

3. Kuukausista julmin

 sekä:

Sujata Massey: Bombayn prinssi (Perveen Mistry -sarjan 3. osa)

 S.J. Bennett: Windsorin solmu: Hänen majesteettinsa tutkimuksia 1

 Richard Osman: Torstain murhakerho

Costello & Richards: Ratkaiseva ristikko (Cherringhamin mysteerit -sarjan 16. osa)

Saksaksi (Bookbeat-äänikirjoina): 

Gisa Pauly: Küstennebel (Mamma Carlotta -sarjan osa 6)

Ruotsiksi: 

Hansen & Olséni: Strandhotellet (Mord i Falsterbo -sarjan osa 4)

 

Itsenäisyyspäivän juhlintaa

Lukiessani Hesarista tänään juttua Shanghain suomalaisten itsenäisyyspäivän juhlista, tuli mieleeni muistot aiemmista juhlista viisi vuotta sitten, jolloin itsekin sain olla mukana. Siitä on postaus täällä. Nekin juhlat ja Annika Ekblom mainittiin tuossa Hesarin jutussa.

Fairmont Peace Hotel viiden vuoden takaa:

Mietin kuinka eri tavalla suomalaiset viettävät itsenäisyyspäivää kotimaassa ja ulkosuomalaisena. Kotimaassa itsenäisyyspäivä tuntuu yhdeltä merkkipaalulta vuodessa ja yhdeltä useista "vähän tärkeistä päivistä". Sellaisilta joiden tärkeyttä lähinnä muistetaan koulussa. Kotimaassa päivään liittyy lähinnä kaksi sinivalkoista kynttilää ikkunalla ja Linnan juhlien katsominen telkkarista. Tänä vuonna nekin juhlat on peruttu, joten kävimme aamulla katsomassa lipunnoston ja laulamassa Maamme-laulun. Kovassa pakkasessa ja nälkäisine vatsoine emme lähteneet kirkolle jumalanpalvelukseen, vaikka sitäkin harkitsimme. 

Nuorena yliopisto-opiskelijana Helsingin yliopiston, kauppakorkean ja teknillisen korkean yhteinen itsenäisyyspäivän gaala oli kyllä koettava ja sitä varten ompelin ihan itse itselleni iltapuvun. Opin että sametin ompeleminen on todella vaativaa. Vaan se kannatti, sillä tapasin juhlissa ihanan miehen. ;)

Ulkosuomalaisena itsenäisyyspäivä saa paljon syvemmän merkityksen. Silloin kotimaahan suhtautuu paljon suuremmalla sydämellä, kotimaan kaipuussa iskee ikävä. Pekingin perua on se, että joka kerta, kun kuuntelen Lauri Tähkän Minun Suomeni on -kappaletta, liikutun kyyneliin. En pysty laulamaan sitä ilman, että ääneni särkyy. Sydämen täyttää suuri rakkaus kaunista ja turvallista kotimaata, puhtaita vesistöjä ja raikasta luontoa, hiljaisia mutta ystävällisiä ja säntillisiä mutta ahkeria ja luotettavia ihmisiä kohtaan. Ja suuri kiitollisuus esi-isille, jotka vertaan vuodattivat, jotta meillä olisi tämä isänmaa.

Tänään oli myös Hesarissa artikkeli palkitusta uussuomalaisesta kirjailijasta Hassan Blasimista, jonka uusinta kirjaa Kelloja ja vieraita luen parhaillaan. Suosittelen lukemaan tämän kirjan, se on kuvaus hyvin toisenlaisista isänmaista. Se kertoo syistä, joiden vuoksi toiset ihmiset joutuvat lähtemään maastaan ja etsimään itselleen uuden kotimaan - eivät seikkailunhalusta, joka vie minut muihin maihin vapaaehtoisesti kaipaamaan omaa isänmaatani, vaan pakosta. Ja kuinka erilaisina minun kotimaani ja sen kansalaiset heille näyttäytyvät: kylminä ja luotaantyöntävinä. Kuinka eriväristen lasien läpi katsomme maatani, vaikka Suomi voisi ja siitä kuuluisi tulla meille kaikille yhteinen rakas kotimaa. Uussuomalainen työkaverini toivotti minulle perjantaina vahingossa "hyvää yksinäisyyspäivää". Meitä nauratti se kovasti, mutta kun jälkeenpäin asiaa mietin, valitettavan totta siinä oli toinen puoli.

Monenlaista suomalaisuutta lienevät Kiiskinen ja Mikkolakin miettineet sanoittaessaan Minun Suomeni -kappaletta Lauri Tähkälle. Niin osuvat ovat sen sanat, että se sopii kaikenlaiseen suomalaisuuteen: niin syntyperäiseen kuin uussuomalaisuuteen kuin myös ulkosuomalaisuuteenkin: 

Minun Suomeni on
Lause lausumaton
Se on metsässä puut
Taivaalla kuu
Yllä hankien
Minun Suomeni on
Poika kastamaton
Ei poijjaasta saa pois pakanaa
Vain antamalla nimen
Sitä kun aattelen
Minä ymmärrän sen
Olen liiankin suomalainen

Minun Suomeni
On tähtitaivaan alla
Minun Suomeni
On auki kokonaan
Ja sen löysin kun mä kuljeskelin
Tuolla maailmalla
Minun Suomeni on
Kaunein päällä maan

Kai se haihtui pois
Jossain muualla vois
Jonkun toiseen taivaan alla
Miksi kaipaus lyö
Rintaan kun kesäyö
Eteeni aukeaa
Jotekin laukeaa
Vain siinä istumalla
Sitä kun aattelee
Minä ymmärrän sen
Olen liiankin suomalainen

Minun Suomeni
On tähtitaivaan alla
Minun Suomeni
On auki kokonaan
Ja sen löysin kun mä kuljeskelin
Tuolla maailmalla
Minun Suomeni on
Kaunein päällä maan

Ja kun täällä kahlaan pientä elämääni
Se on suonissani villi kuohuva
Minun Suomeni on sydämeni
Minun Suomeni on pääni
Minun Suomeni on taivas, se on maa

Minun Suomeni
On tähtitaivaan alla
Minun Suomeni
On auki kokonaan
Ja sen löysin kun mä kuljeskelin
Tuolla maailmalla
Minun Suomeni on
Kaunein päällä maan
Kaunein päällä maan

Lähde: Musixmatch

Lauluntekijät: Timo Veli Kiiskinen / Matti Veikko Mikkola

Kappaleen Minun Suomeni sanoitukset © Hmc Publishing

Tulokset internetistä

 

Mutta palaan aiheeseen itsenäisyyspäivän juhlat. Pienet ex tempore -kutsut pidimme naapureiden kanssa eilisiltana ja kokoonnuimme meille iltaa istumaan. Olin myös lauantai-iltana Keski-Eurooppaan palaavan ystäväni läksiäisissä ja perjantaina kävimme ulkona syömässä. Joten tänä viikonloppuna olen saanut juhlia ihan riittämiinkin. Kuvissa lauantain asuni, pääosassa hame, joka on melkein vintagea - se on nimittäin ollut parikymppisenä housuni (lue blogipostaukseni täältä). 

Skirt // remade by Remake (previously posted here)
blouse // Derhy
leather boots with glitter // Ninalilou 

           

Hyvää itsenäisyyspäivää! <3 

Syksyn juhla-asuni

Pikkujoulukausi alkoi ja toivottavasti koronatilanne mahdollistaa juhlien pitämisen. Omassa työpaikassani juhliin on vielä aikaa pari viikkoa ja kyllä asia pohdituttaa meitä kovasti. Me tosin olemme opettajina käyneet töissä ja tavanneet toisiamme lähes päivittäin, joten ehkei meidän yhteinen päivällisemme omassa pienessä kabinetissa ole uhattuna.

Onneksi tänä syksynä juhlia on riittänyt muutoinkin, meillä on ollut kutsuja ja kissanristiäisiä lähes joka viikonloppu. Tämä on syksyn lempijuhla-asuni, jossa olen edustanut jo monet kerrat tänä syksynä.

Tätä puseroa en ole tainnut käyttää vuosiin, sillä löysin edellisen asukuvan siitä vuodelta 2017, jolloin olimme juuri palanneet Pekingistä. Tämä on ostettu Pekingin ensimmäisen länsityylisen ostoskeskuksen Lufthansa Centerin alusasuosastolta. Kiinassa varakkaat keski-ikäiset rouvat tykkäävät käyttää tällaisia aluspaitoinaan, mutta minä raaskin hankkia niitä muutaman juhlapaidoikseni.     

Olet tehnyt valtavan paljon ihania löytöjä Emmystä ja kuvassa on niistä kaksi: laukku ja hame. 

Tämän Etron hameen äkkäsin jo vuosi sitten, tilasin ja ihastuin. Laadukas hame on puhdasta ohutta villaa ja siinä on niin kauniit syksyiset värit: beigellä pohjalla keltaista, vihertävää sekä juuri tuon puseroni sävyistä violettia. 

Ainoa harmi oli, että hame oli minulle tuolloin liian tiukka. Hinta oli kuitenkin sen verran sopiva ja koska tiesin painoni sahaavan aina edes takaisin, uskaltauduin ostamaan sen varastoon. Ja kyllä, ei mennyt kuin vuosi ja hame sopi minulle kuin valettu. Nyt olen käyttänyt sitä ahkerasti, sillä voi olla, että vuoden päästä se on ylläni taas kuin liian tiukka makkarankuori. :) 

                                                          

Lämmikkeeksi kaivoin kaapista taas juhlavan Andiatan kimaltelevan kietaisutopin, joka muutaman vuoden tauon jälkeen on taas muodikas yhdistelmä. Tämä neule oli ostos hetken mielijohteesta joulukuussa 2008, jolloin matkalla pikkujouluihin poikkesin Andiatan liikkeeseen hakemaan asuuni sopivan neuleen. Ja lähdin liikkeestä mukanani kaksi neuletakkia, tämä toinen niistä. Mitähän muuta minulla oli ylläni silloin? Luultavasti musta trikootoppi ja paloista remakoitu hame, joka oli tuolloin vasta valmistunut.  

All these pieces are preloved items from my wardrobe or bought as second hand:

 

Shirt // Aimer

Skirt // Etro (bought as second hand from Emmy)

Cardigan // Andiata

Leather pouch with chrystals // Pinko (bought as second hand from Emmy)

High heel plumps with chrystals // Carvela Kurt Geiger

Ihania pikkujouluja teille kaikille! Juhlikaa turvallisesti ja muut huomioonottaen <3

Juhla-asuni ja kooste kesällä lukemistani dekkareista

En ole tehnyt asupäivityksiä aikohin  ja kesän kirjapostauskin on vielä tekemättä. Nykyään palaan lukemiini kirjoihin etsimällä niitä blogistani ja siksi päivityksen unohtuminen on kiusannut minua todella paljon. Viime päivinä olen etsinyt kuumeisesti yhtä kirjaa, jonka muutama vuosi sitten löysin lähikirjastosta, luin ja nautin. Nyt haluaisin tsekata, onko kirjailijalta tullut uusia kirjoja. Mikä ihme vaan olikaan kirjan tai kirjailijan nimi. Luulin tehneeni siitä postauksen vaan en. :(

Vaan ensin kuvia loppukesästä juhla-asussa, joka menisi nyt syksylläkin. Nämä sisällä otetut asukuvat kuvasimme Tornion hämyisessä hotellissa Mustaparrassa, jonka sisustus on laulaja Marita Taavitsaisen käsialaa.  

Silkkivuorisen pitsihameen löysin jo vuosi sitten second hand -nettikaupasta Rekistä. Vihertävä neuletakki silkkisekoitetta ja silkkinen toppi ovat Andiatan vuoden parin takaista mallistoa. Peurakuvioinen kashmirhuivi on Dea Kudibalia, muutaman vuoden takaa Pekingistä expattirouvien kotimyynnistä ostettu. Aivan mielettömän upean nahkaisen Pinkon timangilaukun löysin second handinä Emmystä vuosi sitten. 

Lace skirt with silk lining // (second hand from Rekki)

Cardigan and silk top // Andiata

Cashmere shawl // Dea Kudibal

Leather pouch // Pinko (second hand from Emmy)

Leather pumps // Lodi

Kesän luetut ja kuunnellut kirjat:

suomeksi (Storytell): 

1. Joel Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Matthew Costello ja Neil Richards: Cherringhamin mysteerit, osat 12-15

2. Kuolema kesäyössä

3. Murhan aakkoset

4. Vanhan linnan arvoitus

5. Yksi askel harhaan

saksaksi (Bookbeat): 

Christiane Franke ja Cornelia Kuhnert (Henner, Rudi und Rosa, Teile 7 & 8):

1. Krabbenkuss mit Schuss 

2. Wenn Wattwürmer weinen

3. Gisa Pauly (Mamma Carlotta Teil 4): Flammen im Sand

Aika vähän sain siis nautittua kirjoista, vaikka oli opettajan pitkä loma. Koko kesän aikana saman verran kuin parhaimpina aikoina kuukaudessa. Jotenkin minulla oli niin virta poissa rankan vuoden jälkeen ja tarvitsin lepoa, etten saanut kytkettyä lukuvaihdetta päälle. Syksyllä tuntui siltä, etten ollut vielä lainkaan palautunut edellisestä työvuodesta. 

Huomaan nyt syksylläkin, että minulla on jotenkin puhti pois lukemista. Työmatkalla tulee kuunneltua kirjoja, mutta sen sijaan, että menisin iltaisin aikaisin sänkyyn ja lukisin tunnin, keikkuroin ylhäällä viime tippaan ja menen puoli tuntia myöhässä nukkumaan, en saa unta ja nukun aivan liian vähän yössä. Onneksi töissä olen voinut ottaa löysemmin rantein, kun sekä oppilaat että opetusmateriaalit ovat minulle tällä hetkellä tuttuja ennestään ja monista viimevuotisista koronarajoitteista on voitu luopua koulussa. Etukäteen kyllä jo stressaan kevättä, jolloin tunnit lisääntyvät, tulee uusia oppilaita, uudet valmisteltavat tunnit ja lisäksi kevään opetettavissa jutuissa on paljon vaativampaa, enemmän tarkastettavaa ja arvioitavaa.

 

Länsirannikkoa pohjoiseen osa 6: Perämerellä viilenee

Pahoitteluni että kirjoittaminen on jäänyt muiden juttujen jalkoihin ja kun riittävän kauan aikaa kuluu, kynnyskin nousee... Minua jäi kuitenkin harmittamaan, että päiväkirjani länsirannikolta jäi kesken. Näin syksyn harmaimpaan aikaan on hyvä aika palata kauniin kesän muistoihin. Joten tässä kesäkirjakooste höystettynä kuvilla Pohjois-Pohjanmaalta: Hailuodosta, Oulusta, Torniosta, Kemistä ja Rovaniemeltä, jonne matkamme päättyi ja jossa hyppäsimme yöjunaan matkustaaksemme takaisin kotiin etelään. 

Viimeinen lämmin päivä oli Hailuodossa, jonne jonotimme lossiin pääsyä puolitoista tuntia niiden kanssa, jotka olivat matkalla Bättre folk -hipsterifestivaalit. Piipahdimme majakassa ja syömässä ihanassa pikku ravintolassa, jonka jälkeen lähdimme Ouluun. 

Oulussa vietimme yön, tapasin vanhaa kaveriani lounaalla Sokeri-Jussin ravintolassa ja suuntasimme Tornioon kolmeksi yöksi Mustaparta-hotelliin. Serkkutytön rippijuhlien jälkeen tutustuimme Tornion ja Kemin nähtävyyksiin: siikojen lippoamiseen Tornionjoella, josta on upea näkymä vastarannalle Ruotsiin, sekä Tornion vesitorniin ja kahteen keskiaikaiseen kirkkoon. Hedvig Eleonooran kirkko Torniossa on 1600-luvulta ja aivan upea sisältä, mutta vielä viehättävämpi on Keminmaan vanha kirkko eli Pyhän Mikaelin kirkko 1500-luvulta. Kiinnostavinta kirkossa on toki kirkkoherran muumio, mutta itse kirkkokin on tavattoman kaunis yksinkertaisessa vanhassa asussaan. 

Kemissä isot pojat hyppäsivät etelänjunaan ja suunnitelmani oli, että kun autoon tulee tilaa, kierrän vanhojen tavaroiden liikkeitä ja teen löytöjä. Aivan suunnitelma mennyt putkeen, sillä ne liikkeet, joihin olisin ehtinyt, olivat kiinni. Pari kirpparia sentään kolusin ja tein löytöjä. Vanhoja kuohuviinilaseja sekä ihania pitsisiä lakanoita monogrammeineen. Ne olivat selvästi jonkin diilerin pöydästä, mutta olen niistä edelleen todella onnellinen. Pitsilakanat pääsevät pöytäliinoiksi juhliimme.

  

Torniosta jatkoimme matkaa Ranuan kautta Rovaniemelle. Ranualla lämpötila oli alle 10 astetta eikä meillä ollut kovin lämpimiä vaatteita mukana, joten juoksimme tunnissa eläintarhan peto-osaston läpi. Olisimme halunneet nähdä jääkarhut, mutta ne olivat piilossa sisätiloissa. Edes sutta emme onnistuneet näkemään ja sitten tuli kiire jo palata autolle. Saavuimme Rovaniemelle juuri parahiksi, kun hienostuneella lappiruoalla pröystäilevä ravintola Nili avasi ovensa ja jonne meillä oli pöytävaraus. 

Varmistimme tilatessamme, että ehdimme syödä kahdessa ja puolessa tunnissa yllätysmenupaketin läpi, koska meidän on ehdittävä yöjunaan. Kun aikaa oli jäljellä 45 minuuttia, eikä pääruoka ollut vielä edes tullut pöytään, aloimme jo hätäilemään ja kerroimme tilanteen seuraavallekin tarjoilijalle. Pääruoat kun saapuivat pyysimme laskun ja toivoimme, että jälkiruokamme tuotaisiin samanaikaisesti. Ravintola oli täyttynyt ja seurasimme huolestuneina, kuinka keittiöstä kannettiin vai muihin pöytiin. Laskun saimme onneksi maksettua ajoissa, sillä loppujen lopuksi tuskastuneina nappasimme takkimme ja häivyimme autolle. Kun olimme jo kaasuttamassa pois, juoksi tarjoilija peräämme ja huusi, että jälkiruoka on nyt pöydässänne. Me vain huikkasimme takaisin, että ei ehdi, meidän pitäisi olla jo ajamassa autoa junaan...        

Toisen pettymyksen koimme Nilin menussa. Vaikka emme saaneet kuulla etukäteen, mitä yllätysmenu pitää sisällään, olimme maininneet   tarjoilijalle toiveeksemme, että saisimme maistaa poroa - kun kerran Lapissa olemme. Tarjoilija oli vakuuttanut, että kyllä heillä on aina jossain muodossa poroa yllätysmenussaan. Kenties sitä oli sitten siinä jälkiruoassa, jota emme saaneet, sillä ei sitä ollut muissa annoksissa. Alkupalaksi oli graavi lohta ja mätiä, pääruoiksi lohta ja naudanpihviä. Ehkä ulkomaalaisen mielestä se on eksoottista lappiruokaa, mutta meille ei kyllä mikään ruokaelämys, jota tulimme hakemaan...    

Juu, teimme valituksen ja saimme ystävälliset pahoittelut ja kompensaatioksi lupauksen ilmaisista aperitiiveistä ja jälkiruoista, jos palaamme vuoden sisällä. Tuskin tästä lähdemme vuoden aikana Rovaniemelle. Sovimme kyllä että Rovaniemellä anoppilassa käyvät ystävät voisivat käyttää sen puolestamme, mutta näitä ystäviä nauratti, ettei heidän tule käytyä Nilissä. Siellähän käyvät vain turistit...