tiistai 18. syyskuuta 2018

Silkkipaidassa metsänsiimeksessä








Tässä ne nyt ovat: lupaamani metsänreunassa otetut asukuvat. Valitsin asun ystäväni taidenäyttelyyn sopivaksi, mutta tällä viikolla nämä vaatteet kukaties päätyvät myös työasukseni, varsinkin päivinä jolloin minulla on asiaa töiden jälkeen suoraan kaupungille.
 
Kuten olette varmaan huomanneet, tykkään peittää takamukseni ja muutoinkin housujen vyötärön rajan pitsisillä Rosemunden silkkipaidoilla. Rosemunden hihattomista topeista pidän erityisesti aluspaitoina, koska joustinneuleeksi kudottu materiaali joustaa ja mukailee kauniisti vyötäröä. Se ei lerpsuta mistään, kunhan hankkii riittävän tiukan koon. Itse käytän M-kokoa. Leveäpitsinen on kaunis näkyessään lyhyemmän paidan alta. Minulla on näitä muutamia jo monen vuoden takaa ja yhä jatkuvassa käytössä. Eiväthän ne mene miksikään, kun ne pesee koneessa silkinpesuohjelmalla ja –aineella sekä kuivattaa vaakatasossa.
 
Näissä kuvissa näkyvä Rosemunden toppi on kuitenkin upouusi. Kesällä täydensin vaatekaappiani parilla uudella syksyn sävyllä: Misty Rosella ja Desert Rosella. Sattumalta huomasin, että tämä vanhanroosan värinen Misty Rose on täsmälleen samaa sävyä kuin vuosia sitten hankkimani Massimo Duttin silkkipaita, jossa kukat kimaltelevat hopeisina. Loistava pari yhdessä, eikö totta? Lisäksi kaapistani löytyivät vieläpä samansävyiset Wondersin lakerikiiltokengät, jotka ovat jotenkin sinne unohtuneet ja jääneet harvinaisen vähäiselle käytölle. Mutta mikäpä parempi hetki pukea ne jalkaan kuin taidenäyttely.







Silk blouse: Massimo Dutti
Top:  Rosemunde
Leather jacket: Massimo Dutti
My favourite jeans: Fornarina (shown already here and here)
Ballerina shoes: Wonders

Most of these have a long history in my wardrobe :)





Massimo Duttilta on myös kuvien biker-nahkarotsini, sekin jo muutaman vuoden takaa. Ihastuin aikoinaan sen miellyttävän pehmeään nahkaan ja hintavaan lookiin makeine kullanvärisine vetoketjuineen. Eikä se silti kauheasti maksanut, siitäkään huolimatta, että sen farkunsininen vuori on tyylikkäästi viimeistelty ja puhdasta puuvillaa eikä mitään keinokuitua.

Arvostan luonnonmateriaaleja, enkä voi ymmärtää, kuinka kukaan suostuu pukemaan ylleen polyesteriä, kun lähes samaan hintaan voi saada aitoa silkkiäkin. Valitettavasti kuulemma Massimo Duttikin kulkee kohti polyestertuotantoa. Näin minulle ainakin kertoi keväällä heidän myyjänsä ja samaan hengenvetoon selitti, kuinka paljon laadukkaampaa polyester olisi tänä päivänä. Että turhaan sitä niin pelätään. Olen kyllä kuluttajana toista mieltä. Enhän minä syökään muovilautaselta. Miksi siis pukeutuisin muoviin?
  
Onneksi minulla on vielä näitä vanhempia, laadukkaita luonnonkuituisia Massimo Duttin paitoja kaapissani ennestään. Olen tähän asti pitänyt heidän vaatteitaan hinta-laatusuhteeltaan erinomaisina, kohtuuhinnastaan huolimatta ne näyttävät mielestäni kalliimmilta vaatteilta. Jos ne loppuisivat minulta kesken, näyttää niitä löytyvän myös vähänkäytettyinä Rekistä ja Emmystä.

Emmyssä on muuten vielä huomiseen asti farkkutarjous: kaikki farkut - 20 % keskiviikkoiltaan saakka alekoodilla FARKKU09.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Sienimetsän satoa

 

 
 
 


 

 
Paras viikonloppu alkaa varmasti hyvästä työviikosta. Hymyilin kun lähdin perjantaina töistä ja olin pilvissä koko illan. Eihän sitä joka päivä saa antaa niin paljon positiivista palautetta oppilaille kuin viime perjantaina sain. Ehkä se johtui siitä, että meillä oli torstaina liikuntapäivä, joka virkisti niin opet kuin oppilaatkin. On se kummallista, miten hirvittävän hyvältä tuntuu itsestäkin, kun saa kehua toista ja nähdä kehujen aiheuttaman mielihyvän. Sen valtavan hymyn, joka leviää lapsen kasvoille. Olin itsekin yhtä hymyä koko perjantai-illan.
 
Viikonloppu menikin sitten isäni luona vierailulla näissä Hobittimaisemissa. Pakkasimme laukut lauantaiaamuna ja ajoimme hänen luokseen kylään, jossa sunnuntaipäiväni kului sienten parissa. Ensin koko perhe marssimme tuntikausia sienimetsässä, jonne suunnistimme torvisienien ja suppilovahveroiden perässä. Alkuun meinasi saaliimme jäädä niukaksi, sillä suppilovahverot ovat vielä kovin alullaan. Mutta sitten löytyi herkkutatteja ja karvalaukkuja, joista pussimme täyttyivät. Uskaltauduimme myös poimimaan lampaankääpiä ja haaparouskuja, vaikka ne ovatkin meille vieraampia. Toivottavasti tunnistimme kuitenkin sienet oikeiksi Googlen avulla…
 
 


 

 
 
Sieniä peratessamme kului sitten minun ja mieheni loppupäivä. Lapset nostivat sillä aikaa perunaa isäni apuna, joten tällä viikolla ei taida kulua kovin paljon rahaa perheemme ruokkimiseen. Vielä samana iltana päätyivät herkkutatit pannulle ja paahtoleipien päälle iltapalaksi. On muuten hyvää. Tänään aikomuksenamme on paistaa lampaankäävät pastakastikkeeksi. Odotan mielenkiinnolla, mitä siitä tulee. Työkaverini ylisti lampaankääpiä maasta taivaaseen, parhaimmillaan ne kuulemma olisivat pihveiksi paistettuna.
 
 

 
 
 


Isäni luona otimme myös asukuvia, jotka näette ensi viikolla. Ne otti tyttäreni lauantaina metsänreunassa, ennen kuin lähdimme piipahtamaan lapsuudenystäväni taidenäyttelyn avajaisiin. Sunnuntaipäivä kun kului aivan toisenlaisessa asussa, paremmin metsään sopivassa :)


Pienenä vinkkinä, että nyt on muuten Emmyssä menossa farkkuale: koodilla FARKKU09 myydään kaikki farkut keskiviikkoiltaan asti.

perjantai 14. syyskuuta 2018

Hercule Poirot elää edelleen





Vaikka Agatha Christie ei ole enää maailmassa luomassa uusia Hercule Poirot -tarinoita, hänen mestarinuuskijansa elää yhä. Dekkarikirjailija Sophie Hannah on julkaissut kaksi uutta kertomusta, joissa Hercule Poirot selvittää uusia murhatapauksia.

Ensimmäisen osan, The Monogram Murders (suomennettu Nimikirjainmurhat), löysin englanninkielisenä pekingiläiskoulun kirjastosta ja ahmin pari vuotta sitten. Tykkäsin kovasti, niin Agathan hengessä se oli kirjoitettu.

Toisen osan, jo kaksi vuotta sitten julkaistun Closed Casket -kirjan (suomeksi Suljettu arkku) löysin Akateemisesta joululahjaksi. Se on odottanut vuoroaan kirjapaljoudessani jo useiden kuukausien ajan, kunnes viimein kesällä minulla oli aikaa tarttua siihen. Elokuun iltoina ennen nukkumaanmenoa olen rauhoittanut itseni lukemalla kirjaa.

Valitettavasti kirja oli aikamoinen pettymys. Muistan joskus lukeneeni jonkun intialaisen johtajan haastattelun, jossa hän kertoi pystyvänsä useimmiten arvaamaan dekkareiden loppujuonen jo tarinan edetessä. Hän valitteli, kuinka tylsältä tuntuu tällaisten salapoliisitarinoiden lukeminen. Minulle kävi samoin. Toisin kuin Agatha Christien kirjoissa, Sophie Hannah vei tarinaa eteenpäin täysin ennalta arvattavin kääntein. Yllätyksellisyys puuttui täysin, kun suurin osa tarinasta selitettiin samanaikaisesti, kun tapahtumat menivät eteenpäin.

Tänä vuonna sarjaan pitäisi ilmestyä taas uusi osa. Toivottavasti kirjailija on malttanut käyttää enemmän aikaa sen rakenteen hahmottelemiseen.

tiistai 11. syyskuuta 2018

Farkkutytön romanttinen kukkahame






Olen oman elämäni muotisuunnittelija. Rakastan ideoida uusia vaatteita ja tunnen hyvää mieltä siitä, että voin tehdä sen ekologisesti. On hauskaa kierrellä kirppareilla tai tonkia omasta vaatekaapista hylkäämiäni vaatteita ja nähdä niissä uusi elämä. Vielä hauskempaa on saada yksilöllisiä vaatteita, jollaisia tuskin kaupasta löytäisin. Toisinaan voin näin myös toteuttaa vaatteita, joita en kaupasta ostaisi. Vaikkapa revittyjä tai paikattuja vaatteita en ostaisi uutena, kuten en mitään, mikä uutena näyttää käytetyltä. Mielestäni on järkyttävää, että uudesta materiaalista valmistetaan jotain, joka näyttää kulutetulta. Mitä järkeä siinä on? Maailmahan on täynnä käytettyä tavaraa, jota voi käyttää uusien juttujen valmistamiseen!

Tämä syyshame on alun perin ollut kaksi kirpparituomion saanutta vaatekappaletta. Yläosa oli Hilfigerin farkut, jotka vuosia sitten sain parilla eurolla Jäähallin kirpparilta. Farkkujen polvessa oli reikä ja lahkeet olivat minulle liian lyhyet. Farkuissa oli kuitenkin hauskoja yksityiskohtia, punaista siksakommelta ja harva tikkaus. Mikä tärkeintä, farkut olivat vyötäröstä juuri minulle sopivat.

Alaosa oli puolestaan kaksikerroksinen hame. Jostain kirpparilta löysin senkin ja ihastuin kauniiseen kukkakankaaseen. Sielujeni silmissä näin sen yhdistettynä farkkuun, romanttisesti nauhoilla noin ylös solmittuna, jotta alushamekangas pilkottaa alta. Remaken "tytöt" toteuttivat ideani vuosia sitten.

Ehkä tämän puen ylleni kouluun ensi viikolla, jolloin ympäristöraatilaiset pohtivat kiertotaloutta. Eikö tämä jos mikä ole erinomainen esimerkki kestävän kehityksen mukaisesti toimivasta kiertotaloudesta?

Suunnitteletko ja toteutatko sinä itse omia vaatteitasi?





Skirt: Hilfiger / Remake
T-Shirt: Ted Baker
Cardigan: Laura Ashley
Jeans Jacket: Vingino (for children)






Tässä on muuten seuraava suunnitelmani, minkä vuoksi olen viime päivinä innokkaasti selannut Emmyn farkkuvalikoimia:










sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Kesä keskellä syksyä


 

 
 
On tämä aika mieletöntä: ollaan melkein syyskuun puolivälissä ja kesä jatkuu edelleen! Mitä kaikkea ennätimmekään tehdä tänä viikonloppuna, kun nautimme kesästä täysin rinnoin.
 
Illan lämmön huomasin jo torstai-iltana kävellessäni tyttären kanssa myöhään kiinantunnilta leppoisassa illassa. Perjantaina oppilaani kyselivät, emmekö menisi ulos pitämään oppitunteja, mutta päädyin pitämään tunnit sisätiloissa, jonne siirryimme parisen viikkoa sitten.
 
Lähdin kotiin heti tunnit pidettyäni enkä jäänyt valmistelemaan ensi viikon tunteja, kuten yleensä perjantaisin. Oli mentävä kotiin siivoamaan, ennen kuin saksalaiset vieraamme saapuisivat. Olenhan kertonut Pekingissä saamastamme ystäväperheestä, joka 20 Aasiassa viettämänsä vuoden jälkeen halusi Eurooppaan - ja päätyi Suomeen! Keväällä ja juhannuksena he kävivät tutustumassa Suomeen, kesäkuussa me olimme mukana heidän läksiäisissään Pekingissä, ja kuukausi sitten he viimein muuttivat Suomeen. Sattuipa sitten sopivasti, että juuri se ilta, jolloin olimme kutsuneet heidät grillaamaan, oli niin ihana. Istuimme iltaa pihalla, lapset riehuivat ja melusivat minkä kerkesivät, ja vieraamme olivat huolissaan naapureittemme puolesta. Meitä nauratti: joka naapuritalossa on lapsia ja meluun on totuttu tässä ympäristössä!
 
He kertoivat kommelluksistaan ja kokemuksistaan Suomessa. Tähän mennessä säät ovat näyttäneet parhaat puolensa, mutta uuden elämän aloittamiseen on mahtunut vaikeuksia. Ei ihme, jos elämänalku Suomessa on vaikeaa turvapaikanhakijoille ja muille turvattomille, kun se ei ole helppoa heillekään, joilla on turvanaan isot firmat ja työpaikka! Ystäväni kertoi muun muassa, kuinka hän ei ulkomaalaisena saanut kiinteää liittymää puhelimeensa, vaan joutui hankkimaan prepaidin. Jolla hän ei jostain syystä pystynyt soittamaan lapsensa lääkäriasemalle! Kuinka tutulta kuulostaakaan, samanlaiset ongelmat olivat arkipäivääni Kiinassa. Hän totesikin kokeneensa Kiina-oloa jo useaan kertaan tämän kuukauden aikana. Kun asiat eivät suju, kuten odottaisi...
 
 
 
 
Lauantai-iltana menimme Otaniemeen mieheni lätkäkaverin 50-vuotisjuhliin. Ilta oli yhä niin lämmin, että tarkenin topissa pihalla koko illan. Ehkä siitä sunnuntaiaamuna olinkin nuhainen. Tätä kuvaa lukuun ottamatta emme kuvia napsineet, tämänkin vain siksi, että odottelimme porukkaamme kasaan juhlapaikan ulkopuolella.
 
Juhlat olivat riemastuttavat. Porukkaa oli paljon, vieraat koostuivat juhlakalun erinäisistä ystäväpiireistä. Päivänsankari on ahkera muusikko, mistä syystä eri kokoonpanojen esityksiä oli useita ja päivänsankari itse esiintyi mukana kaikissa. Soittoa kuulimme niin Retuperän WPK:lta kuin muistakin iloisista orkestereista, joiden esitykset olivat enemmän tai vähemmän teekkarihenkistä. Myös teekkarilaulut raikasivat osittain kuorojen esityksinä, osittain spontaaneina yhteislauluina. Vaikka itse olen humanisti, teekkarimaailma on ollut minulle tuttua pienestä pitäen. Isäni, entinen teekkari Otaniemestä myöskin, viihdytti meitä pienenä hauskoilla jutuillaan teekkarien edesottamuksista, ja myöhemmin mieheni. Lapsemme ovat laulaneet isänsä perässä teekkarilauluja pienestä pitäen, usein tosin lapsille sopivia versioita, jotka on sensuroinut mieheni isä jo aikoinaan omille lapsilleen.
 
 



 
Tänään teimme pienen pyörälenkin koko perhe. Kerroin kesällä, kuinka lapseni vihaavat pyöräilemistä ja kuinka tänä kesänä otin tavoitteekseni, että he kaikki oppisivat ajamaan kunnolla. Itse kun rakastan fillaroimista ja mikä onkaan nopeampi ja ekologisempi tapa siirtyä paikasta toiseen. Keppiä ja porkkanaa käyttämällä (kahvilaa lupaamalla) sain vihdoin ja viimein kuopuksen opettelemaan ilman apupyöriä ajamisen.
 
Kesti tänään hetken, ennen kuin kaikilla oli pyörät allaan ja niiden lukot saatu tiirikoitua auki, sillä pyörälenkki alkoi kadonneiden avainten etsimisellä. Poljimme lenkin, joka suuntautui kahvilaan. Sen varjolla nimittäin saimme koko porukan houkuteltua mukaan. Kuopukselle jarruttaminen on vielä vaikeaa eikä hän haavereitta selvinnyt, joten ainakin vartti meni odotellessa, että parkuva lapsi nousisi jälleen satulaan. Loppujen lopuksi hän kuitenkin polki koko loppumatkan, vaikkakin suurimman osan matkasta suoraa huutoa huutaen...
 
 
 




 

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Vikatikkifarkkuostos

 
 
 
 


Valmistelin tämän jutun jo kesällä ja siitä syystä luonto on niin kesäisenä. Sitten tulikin helteet eikä tämä farkkujuttu oikein tuntunut sopivalta. Vieläkään en ole kaivanut farkkuja esiin, mutta kenties jo ensi viikolla on aika?



 
 
 
 
 
 
 
 
Farkkujen ostaminen on aina arpapeliä. On niin monta asiaa, joiden pitää toimia, jotta farkut näyttäisivät hyviltä, ja usein takapuoli on se kriittisin paikka Mitkä sopivat yhdelle, eivät välttämättä näytä hyviltä toisella. Siksi farkkuja on aina voitava sovittaa ja erityisesti vieläpä peilin edessä siten, että pystyy näkemään toisesta myös takapuolen.

Siinä on myös syy, miksi suomalaisfirma NOMO ei menestynyt. Se yritti muutama vuosi valloittaa Suomea konseptilla, jossa farkut tehtiin mittatilauksena asiakkaan skannatuilla mitoilla. Minäkin erehdyin testaamaan firmaa ja jouduin sen jälkeen riitelemään toimitusjohtajan kanssa sekä taistelemaan kuluttaja-asiamiehen kautta rahani takaisin. No, oli siinä paljon muutakin, firma kaiken kaikkiaan mokasi farkkuni, eikä suostunut palauttamaan rahoja ilman virallista tietä. Mutta sen opin kokeilustani myös, että vaikka farkut kuinka valmistettaisiin mittojeni mukaan, ne eivät välttämättä siitä huolimatta ole ne hyvännäköiset päällä. Joku asia voi aina tökkiä, vaikkapa taskujen koko tai asento, joka ei ole ihanteellinen minun takapuolelleni. Siksi pyörin aina sovituskopissa kamera kädessäni ja kuvaan takapuoleni sovittamissani housuissa.

Vaikka takapuoliasia olisikin kunnossa, voi joku muu asia olla pielessä. Farkuissa on aika monta muuttuvaa osaa: malli ja muoto, lahkeen leveys ja pituus, vyötärön korkeus. Vieläpä väri sekä koristeet.

Yritän aina löytää farkut, joissa olisi jotain erikoista. Koristeompeleita, vetoketjuja tai glitteriä. Ei mitään tavallista perusfarkkua. Yleensä farkkujeni pitää myös olla kantapäähän asti ulottuvat, ne vain jostain syystä näyttävät parhailta päälläni. Parhaiten vartalooni sopii bootcut tai ainakin suora lahje, se hoikentaa leveätä yläosaa.

Kaksi vuotta sitten eksyin sovituskoppiin nämä farkut mukanani. Olin kiinnittänyt huomiota näihin kukkakoristeisiin. Yleensä sovittelen kaikessa rauhassa, istuen, kumarrellen ja ties mitä kommervenkkeja tehden nähdäkseni, kuinka farkut toimivat päälläni. Mutta tuolla kertaa minulla oli kiire, olin seuraavana päivänä palaamassa Pekingiin ja laukut olivat pakkaamatta. Jotain asiaa olin toimittamassa kaupungilla, kun sinne sovituskoppiin eksyin. Katselin peileistä ja kuvailin. Aika hyvännäköiset. Kapea lahjekaan ei haitannut tällä kertaa. Löysin mielestäni täydelliset farkut, maksoin ja lähdin kotiin.

Vasta kotona tajusin, kuinka hirvittävän matala vyötärö näissä farkuissa oli. Enää ei ollut aikaa viedä näitä takaisin, joten työnsin ne vaatekomeroni perukoille ja lähdin taas vuodeksi Pekingiin.

Viime kesänä löysin ne sieltä vaatekomerosta ja päätin tehdä asialle jotain. Vein ne Remakeen Pialle, joka leikkasi toisista, Fidalta löytyneistä farkuista vyötärökaistaleen ja rakensi näihin tällaisen kaksoisvyötärön. Lisäsi vielä vähän strasseja ja avot: vikatikkiostoksesta tulikin täydelliset muotifarkut!

Mitä sinä olet tehnyt vikatikkiostoksille? Oletko saanut niistä tuunattua jotain vai joutunut heittämään pois?