Lyhytlomia rannikon tuntumassa osa 1: Tammisalo ja Tuusula

Tänä kesänä emme matkusta minnekään pidemmälle, vaan teemme päiväretkiä. Ruotsinkielisellä paikkakunnalla me käytämme ruotsia ja silloin tuntuu ihan siltä kuin olisi ulkomailla! Ja kun aikuiset tilaavat ruotsiksi, ei teinipojillakaan ole vaihtoehtoa. :)

 

Kesäkuun alussa tein isojen lasten kanssa päiväretken Tammisaareen. Oli aurinkoinen mutta vähän viileä päivä, kesäkuun helteet eivät ole vielä alkaneet, joten käyskentelimme vanhassakaupungissa ja satamassa. Minä vedin päälleni kaikki mukaan pakkaamani takit, jotta en palelisi. Samanaikaisesti vieressä joku työmies nikkaroi ilman paitaa. Ravintoloiden terassit olivat juuri saaneet luvan aueta ja rannassa olisi ollut kivanoloisia pizzaravintoloita sekä yksi kalliimmanpuoleinen fiinimpi ravintola. Meidän aprikoidessamme ravintoloiden terassit täyttyivät, joten me turvauduimme koronalta ja ajoimme kotiin pizzalle. 

Raaseporin linna oli aikamoinen vau-kokemus. Että meiltä Suomesta löytyy tällainenkin linna, vaikka aika raunioina onkin. Jatkoimme polkua pitkin lampaiden aitauksen läpi ja löysimme paimenen mökin. Lapset ihastelivat lampaita, minä 1700-luvun taloa.

Muutamaa päivää myöhemmin teimme kulttuurikierrosta Tuusulassa. Aleksis Kiven kuolinmökki, Erkkola (runoilija J.H. Erkon koti) sekä  Halosenniemi (taiteilija Pekka Halosen koti) olivat auki ja pääsimme niihin vierailulle. Aiemmin olin käynyt näistä vain Halosenniemessä, sillä Aleksis Kiven mökki on ollut aina kiinni yrittäessäni sisään. Kerran olen ikkunasta kurkistellut sisään. Erkkola on avattu vasta viime vierailujeni jälkeen ja sen tiloissa on tänä kesänä näyttely Tove Janssonista. 

Vieläkään en onnistunut pääsemään Ainolaan. Olen käynyt Tuusulassa monet kerrat, mutta se  aina ollut kiinni, kun olen yrittänyt sisään.  

Rikostarinoita Downton Abbeyn hengessä

Oletteko te seuranneet Downton Abbeyä? Minun täytyy tunnustaa, että olen nähnyt vain sarjan ensimmäisen kauden. Edes leffaa en ole nähnyt. Noloa tunnustaa, että olen aina ollut niin kiinnostunut kulttuurihistoriasta, että olisin jopa pyrkinyt opiskelemaan sitä (mikäli kulttuurihistorian olisi voinut aikoinaan valita pääaineeksi). Mutta vaikka nuoresta lähtien olen ollut Jane Austenin kirjojen ihailija, ei sellainen Downton Abbey-tyylinen juonien punominen ei oikein ole minun juttuni. Ahdistun odottaessani jutun selviämistä ja haluan onnellisen lopun heti eikä vasta viimeisessä jaksossa.

Sen sijaan epookkihenkinen tarina, jossa selvitetään seurapiirimurhaa kartanomiljöössä, on kyllä minun juttuni. Agatha Christiet ja Miss Fisher's Murder Mysteries - kyllä.



Mökillä vesien lämmittämiseen ja tiskaamiseen menee tuntikausia, joten minulla oli kesäkuussa hyvin aikaa kuunnella äänikirjoja. Löysin sattumalta Storytelistä Carola Dunnin The Honourable Miss Daisy Dalrymplestä kertovan sarjan, joista olen kesäkuun aikana kuunnellut viisi. Carola Dunn on Wikipedian mukaan ollut hyvin tuottelias (julkaissut 59 kirjaa), joista puolet on ns. "regency romances", historiallisia romaaneja, jotka sijoittuvat 1800- tai 1900-luvun alkuun. 

Romanttiset rikosromaanit Miss Daisy Dalrymplestä, lordin ennakkoluulottomasta ja emansipoituneesta tyttärestä, sijoittuvat puolestaan 1920-luvun alkuun, pian ensimmäisen maailmansodan päättymiseen. Hänen veljensä ja sulhasensa ovat kaatuneet sodassa. Isänsä kuoltua ja tämän arvonimen ja perinnön siirryttyä lähimmälle miespuoliselle sukulaiselle elättää Daisy itsensä itsellisenä naisena kirjoittamalla artikkeleita arvostettuihin aikakauslehtiin. Sattumalta hän on aina paikalla, kun sattuu murha, ja osallistuu murhatutkimuksiin Scotland Yardin rikosylikomisario Alec Fletcherin apuna. Vähitellen kirjojen myötä Daisyn ja Alanin välille kehittyy romanssi, jota luokkayhteiskunnassa pidetään sopimattomana: yläluokkainen neiti ja häntä vanhempi, keskiluokkainen, vaikkakin yliopistotutkinnon suorittanut, poliisi, joka on jäänyt leskeksi ja jolla on jo lapsi edellisestä avioliitostaan.

Sarjan ensimmäiset osat on julkaistu 90-luvulla ja uusia osia ilmestyy yhä edelleen. Pari vuotta sitten tuli sarjan 23. osa, jossa Daisy ei kuulemma edelleenkään ole ikääntynyt lainkaan. Kaikki murhat sattuvat siis muutaman vuoden aikana. 

Tarinat ovat kepeitä ja viihdyttäviä pehmodekkareita eli cozy mysteries, joita on helppo kuunnella, kunhan vain pysyy henkilökaartissa mukana. Lähes jokaisessa osassa murhaajaehdokkaita on useita, joten on pakko kuunnella tarkasti, jottei sekoa henkilöissä. Toisaalta kirjassa kerrataan tapahtumia Daisyn pohdinnoissa, mikä helpottaa keskittymistä samalla kun tekee töitä.

Storytelistä löytyy nähtävästi koko Carola Dunnin dekkarituotanto äänikirjoina, yhteensä 27 kirjaa. Lukijoita näyttää olevan useita, ensimmäiset kuusi kirjaa ovat kahden eri lukijan käsialaa. Näistä täytyy sanoa, että itse pidän enemmän kolmen ensimmäistä kirjaa lukeneen Bernadette Dunnin äänestä, joka sopii tällaiseen epokkikirjaan täydellisesti, hän on itse kuin 1920-luvun ilmentymä. Hyvin lukee myös seuraavien neljän kirjan lukija Mia Chiaramonte, joka puolestaan osaa matkia niin jenkki- kuin skottimurteiden puhujia loistavasti ja sai näin minut usein nauramaan. Minua ihan jännittää, millainen ääninäyttelijä mahtaa olla vuorossa seuraavan osan uusi lukija. 

Heinäkuussa olen kuunnellut sarjan äänikirjoja vähemmän, mutta viime päivinä olen taas aktivoitunut. Toivottavasti koti tulee tätä menoa hyvin siivotuksi... 
 
Tähän mennessä kuuntelemani sarjan osat:

1. Death at Wentwater Court

2. The Winter Garden Mystery

3. Requiem for the Mezzo

4. Murder on the Flying Scotsman

5. Damsel in Distress

6. Dead in the Water (menossa)

      

Ystävien kesken ja korkokenkiä ulkoiluttamassa

 

Tästä vuodesta tuli aika toisenlainen kuin odotin. Kuten juhannuksena jo kerroin, olen hyvin sosiaalinen ja tämän piti olla oikea juhlavuosi. Tiedossa oli kadunmitallinen rippijuhlia, niin oman lapsen kuin naapureidenkin, sekä viiskymppisiä, nekin omat ja kavereiden. Pisimmälle juhliin oli tarkoitus lähteä aina Sveitsiin asti, jossa olisin tavannut vanhoja opiskelukavereitani Saksan ajoilta lähes kolmekymmentä vuotta sitten. 

Kuopuksemme on tullut vanhempiinsa ja rakastaa juhlimista hänkin. Hänelle parhaat juhlat ovat illanistujaiset, joita vietämme joskus naapureiden kanssa. Silloin paikalla on sekä paljon aikuisia että hyvin paljon lapsia, lapsirikkaalla alueella kun asumme. Koska hän on porukan nuorin, isommat vetävät leikkejä ja pelejä, joissa hän saa olla mukana ohjattavana. Herkkujakin saa syödä ja limsaa juoda niin paljon kuin maittaa. Tylsiksi nämä juhlat muuttuvat vain siinä tapauksessa, jos ne päättyvät ennen puoltayötä. Tai kello kaksi. Pelottaa ihan, millainen partyanimal tästä lapsesta kasvaakaan, kun hän pääsee opiskelijaelämään. :)

Eilen, kun sattui taas sateeton ilta vähään aikaan ja tiesimme naapurienkin olevan lomalaisia, panimme ex tempore pystyyn pienet bileet. Aikuisille pihapöytään jasminin alle katoimme juustoja, viinirypäleitä ja vähän kuohuvaa, lapsille sisään sipsejä ja limsaa. Alakerran järjestelimme nopeasti vieraskuntoon kantamalla kaiken ylimääräisen makuuhuoneisiin. Nurmikkokin tuli viimein siistittyä kädenkäänteessä. Kuopus oli hetken ikionnellinen: parin naapuriperheen ja kahdeksan paikalla olleen lapsen myötä sisältä kantautui valtavasti hilpeätä naurua, kun he pelasivat murhaajaa. Suruksi ilo muuttui siinä vaiheessa, kun vieraat lähtivät jo ennen puoltayötä. Mutta eiköhän kauniita iltoja tule tänä kesänä toistekin.

Erään korona-ajan haaveeni toteuteutimme miehen kanssa viime viikolla. Vaikkemme usein käy ravintoloissa, mieleni on niin tehnyt syömään jonnekin parempaan ravintolaan. Jonnekin, johon voi pukeutua ja jossa listalta kuuluu tilata useampi ruokalaji. Korkokenkien ulkoiluttamiseksi sitä kutsun. Tällaiset kulinaristiset elämykset eivät puolestaan kiinnosta lapsiamme lainkaan, Vastaavia ruokiahan saa kotonakin ilman että tarvitsee pukeutua "nappipaitaan", joten minä ja mieheni saimme mennä luvan kanssa ihan kahdestaan. Toista olisi ollut, jos olisimme menneet jonnekin aasialaiseen ravintolaan. Nyt lapsille riitti, että he saivat puolestaan hakea naapuripizzeriasta pizzaa ja katsoa leffaa. Minä puolestani nautinnolla tälläydyin ja vedin hopeiset korkkarit jalkaan. 

 Mieheni varasi pöydän Alexanderplatsiin, jota olemme kuulleet kehuttavan. Ihan kiva ravintola, vaikka tyyliltään vähän turhankin rento bistro minun makuuni. Ruoaksi valitsin ykkösmenun, jossa alkupalaksi oli tartarpihviä. Pääruoan haukikvellenit vaihdoin lisämaksusta lemppariini paistettuun siikaan, josta en kesäisin saa koskaan tarpeekseni. Jälkiruoaksi sain sitruunavanukasta ja paahdettua marenkia. Hyvää oli, nyt taas on hetkeksi kaipuuni tyydytetty. 

Viileään iltaan varauduin pitkälahkeisin, joiden parina pääsin taas käyttämään viimekesäistä Emmy-löytöäni, Anne Fontainen silkkipuseroa, joka on aivan lempparini. Käytin sitä niin syksyllä kuin joulunakin, monen eri alaosan parina. Nämä kuvat ovat viime kesältä Ruotsista, Vadstenasta, viime perjantaina Helsingissä vain käsilaukku, kengät ja vyö olivat vaihtuneet juhlavampiin, hopeisiin korkkareihin, vyöhön ja siroon iltalaukkuun... 

Vielä on tänä kesänä tiedossa toinenkin samanlainen romanttinen illallinen miehen kanssa kahdestaan. Hääpäiväämme odotellessa...

Jeans // Andiata

Silk organza blouse // Anne Fontaine (bought second hand)

Lace cardigan // Odd Molly

(All treasures from my wardrobe)

          

    

Mökkitöistä etätöihin kaupunkiin

Tämä kesä on ollut todella erilainen kuin aiemmat kesät. Emme ole matkustaneet tai aikeissa matkustaa ulkomaille, Saksaan, kuten alun perin oli aikomuksemme. Tarkoitus oli reissata Saksassa opiskelevan tyttäremme luo ja samalla tutustuttaa maahan poikiamme sekä tavata vanhoja ystäviämme ympäri maata. Sen sijaan tyttäremmekin palasi kotiin maaliskuussa koronaeristyksen alkaessa, ja olemme siitä lähtien viettäneet aikaa tiiviisti koko perheen kesken. 

Tavallisena kesänä menemme mökille vasta heinäkuussa, kun ilmat lämpenevät ja miehellä alkaa loma. Mökillemme on liian pitkä matka päiväreissua ajatellen ja kesän ensimmäisen mökkipäivän on oltava riittävän lämmin, jotta kosteat petivaatteet saa tuuletettua ja kuivattua auringossa. Mökissä on alussa aina kylmä ja kosteaa, uuniakaan emme ole uskaltaneet sytyttää vuosiin lämmittääksemme pirttiä. Mökkeily lomalla katsoo säitä ja lomia, siksi se jää meillä hyvin lyhytaikaiseksi. 

Tänä koronakesänä säät päättivät yllättää iloisesti etätyöläiset, ja niinpä, mieheni etätöiden jatkuessa ja tyttären etäopiskelun alkaessa, päätimme siirtää kotitoimiston mökille. Ensimmäisinä päivinä kesäkuun alussa ulkolämpötilakin oli vain reilun parinkymmenen, ja sisällä mökissä oli niin kylmää, että mieheni veti kaikki mukanaan olleet pitkähihaiset ylleen ja palaveriensa välissä tuli ulos lämmittelemään kohmeisia sormiaan. Siinä vaiheessa järvivesikin oli niin kylmää, ettei minua huvittanut edes saunasta heittää talviturkkia (tosin olin heittänyt sen jo tammikuussa savusaunoessamme Krapihovissa). 

Minä ja pojat hoidimme taloutta, samalla kun mies ja tytär tekivät omia töitään. Kiitos äänikirjojen, joita kuuntelin vettä lämmittäessäni ja tiskatessani, kuuntelin ja luin kesäkuun aikana ennätykselliset kymmenen kirjaa. Sellaiseen määrään en ole päässyt sitten teinivuosieni. Aiemmin minä valitin, että lapset eivät kuulokkeet päässä kuule koskaan yhtään mitään, mitä heille sanoo. Nyt lapset valittavat samaa minusta. Koska kuulokkeet ja äänikirja.

  

Mökillä söimme hyvin, uimme paljon ja saunoimme usein. Kuopuksesta kehittyi suorastaan mestariuimari. Sain siivottua nurkkia, joita emme ole ehtineet siivota vuosiin. Koristelin paikat kukilla, kuten isoäitini aikoinaan. Maksoin pojille, jotta he siivoaisivat pihaa, samalla kun itse leikkasin lupiineja maljakkoon ennen kuin ne siementävät pihalle. Eräänä kuumana päivänä tytär ja minä sulloimme kaikki mökin vanhat räsymatot autoon ja vietimme tunteja mattopyykillä.

Seurasimme lintuperheiden elämää, kuinka vesilintujen poikaset kasvoivat ja odotimme räkättilasten ensimmäistä lentoa. 

Nyt mökiltäpaluustamme on lähes viikko. Helle oli jo väistynyt, kun palasimme kotiin, mutta lämpöä riitti vielä päivän. Nyt en jaksa enää toiveikkaana tutkia sääennustetta, haikailen vain lämpöä ja mökille ja pelkään että loppukesä on kylmä ja sateinen. Yhdestä asiasta kyllä nautin: pukeutumisesta kaupungissa, sillä mökillä kuljin nuoruuteni päivät nähneissä mökkivaatteissani koko kuukauden. Nautin myös siitä, ettei huusholli vie koko päivää, vaan minulla jää aikaa muuhunkin. Kuten turhien tavaroiden karsimiseen ja kirjoittamiseen. Sekä lukemiseen :)  

 

Yksi asia on myös paremmin kuin mökillä. Kotona nukkua kuorsaan pitkät yöunet, ilman melatoniinia tai muita apukeinoja. Mökillä stressasin yöllisiä vessakäyntejä pihanperällä niin, etten saanut unta ja heräilin öisin. Lähes joka yö jouduin hiippailemaan ulos ja olin ikionnellinen, mikäli heräsin vasta aamuyöstä ja oli jo valoisaa. Sen jälkeen en enää saanut unta ja yöunet jäivät usein lyhyiksi. Nyt kun vessa on lähellä, nukun levollisesti kuin tukki läpi koko yön kymmenenkin tuntia putkeen!   

Kotiin palattuamme yllätys oli melkoinen. Oletimme kaikkien pihakukkiemme paahtuneen kuoliaiksi kesähelteissä, vaan ei. Miehen netistä löytämät kasteluohjeet olivat toimineet ja meitä odottivat hyväkuntoiset, vehreät kukat. Viimekesäiset, tunkiolla talvehtineet hortensiatkin olivat vironneet ja kasvattivat jo uusia nuppuja. Vain lasten kasvattamat yrtit olivat nuukahtaneet, mutta nekin heräsivät henkiin saatuaan vettä. Mimosa odotteli nupuillaan ja avasi terälehtensä ensimmäisen sateen myötä.   

Kesäkuussa lukemani ja kuuntelemani dekkarit:

englanniksi (Storytel):

Carola Dunn (The Daisy Dalrymple series):

1. Death at Wentwater Court

2. The Winter Garden Mystery

3. Requiem for the Mezzo

4. Murder on the Flying Scotsman

5. Damsel in Distress

ruotsiksi (kirja-Storytel-yhdistelmä, löytyy myös Bookbeatista):

Olseni & Hansen: Badhytten - Det som göms i sand kommer fram ibland

(seuraava osa on huomenna luettu)

saksaksi (Bookbeat):

Jörg Maurer: Niedertracht, Alpenkrimi

suomeksi (Storytel):

Catharina Ingelman-Sundberg: Kakkua, kiitos!