Länsirannikkoa pohjoiseen osa 1 (ystävän luona kylässä)

Pyyhin parin vuoden pölyt matkalaukun päältä ja pakkasin kasan hellemekkoja mukaan. Mittarin viisarin tavoitellessa kolmeakymppiä lähdimme perheen kanssa ajelemaan Pohjanlahden rantoja pitkin kohti pohjoista, tavoitteenamme rippijuhlat Keminmaalla. 

Matka alkoi Naantalin lähettyviltä tapaamalla ystäviä, joita emme ole nähneet viiteen vuoteen. Ystävälläni sisustaminen on verissä ja hänen kotiinsa tuleminen on kuin astuisi sisään sisustuslehteen. Edellisen vierailumme kuvat julkaisin blogipostauksessani täällä. Kolmisen vuotta sitten hän myi ihanan parisataa vuotta vanhan talonsa ja muutti vähän uudempaan taloon tänne. Talo on edellisen asukkaan remontoima, jännittävä labyrintti. Ystäväni täysi-ikäinen poika asuttaa tontin vanhempaa taloa, alapihalla on vanha saunapirtti- ja työpajarakennus, jossa lämpiää sauna kuulemma joka ilta. Lapset ottavat kuulemma yleensä sisäsuihkun talossa, kun taas vanhemmat kylpevät ja peseytyvät turkulaisittain "nappoa" käyttäen. Minä kutsun samaa kauhaa mökillämme kuupaksi. Kuvat puhukoot talosta puolestaan.

Tapasimme ystäväni kanssa Singaporessa 25 vuotta sitten. Ystäväni muutti pian Indonesiaan, mutta vierailimme toistemme luona usein. Meitä oli kolmen ystävätteren kimppa. Muutaman vuoden sisällä me kaikki palasimme Suomeen ja ystäväni asettuivat Turun seudulle, minä taas pääkaupunkiin. Lapsemmekin ovat lähes samanikäisiä ja etenkin esikoiset olivat pieninä tavatessaan aina kuin paita ja peppu. Vuosien ajan tapasimme yleensä ainakin kerran kesässä jonkun meistä luona, useimmiten äidit ja lapset, joskus mukaan liittyivät isätkin. Sitten minä muutin ensin Kiinaan ja sen jälkeen toinen ystävämme muutti Amerikkaan. Viimeksi tapasimme juuri tätä ennen. Sen jälkeen meidän tapaamisemme hiljentyivät ja siksi meillä oli nyt todellakin jälleennäkemisen riemua. 

Meillä oli superihana ilta ja oli mahtavaa, kuinka hyvin lapsetkin tulivat juttuun huolimatta väliin jääneistä vuosista. Lukiolaisetkin juoksivat pihalla piilosta ja pelasivat illalla lautapelejä keittiönpöydän virkaa toimittavan vanhan leivontapöydän ääressä.

Seuraavana päivänä hyvästelimme ja sovimme, että seuraavaan kertaan ei saa mennä taas viittä vuotta. Vuosikin on liian pitkä aika ihmiselämässä olla tapaamatta ystäviä!