sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Länsirannikkoa pohjoiseen osa 2: Rauma - kaupungeista kaunein









Naantalista jatkoimme matkaamme kokka kohti pohjoista seikkailemaan rannikon puutalokaupunkeihin. Yksi lapsistamme reagoi kuitenkin edellisen vieraspaikan kissapölyyn siten, että ensimmäiseksi jouduimme viemään hänet Naantaliin koronatestiin ja tekemään vielä varmuuden vuoksi Lidlin pikatestinkin, jotta uskalsimme jatkaa matkaa. Ensimmäisenä päivänä välttelimme sisätiloja ja paikkoja, joissa on paljon väkeä. Onneksi oireet menivät pian ohi, kun pääsimme eroon kissoista, ja saimme virallisen negatiivisen testituloksen melko pian. 

Rannikon kaupungeissa olo on kuin ulkomailla. Lämpöä riitti kuin etelässä, kun mittari jumittui kolmeenkymmeneen asteeseen. Idylliset pikkukaupungit olivat kuin Ruotsin keskiaikaisista kylistä, mieleen tulivat parin vuoden takaiset seikkailuni tyttären kanssa Vadstenassa, Ruotsissa. 









Naantalissa emme viipyneet testiä pidempään, sillä kaupunki on tullut tutuksi jo useilta vierailuiltamme Muumimaailmaan.

Ensimmäinen kohteemme ja ehdoton suosikkini Pohjanlahden rannikon vanhoista kaupungeista oli Rauma, jossa sijaitsee Wikipedian mukaan Pohjoismaiden laajin yhtenäisenä säilynyt puutaloalue, UNESCOn maailmanperintöalue. Puutalokaupunki ei ole palanut sitten vuoden 1682 ja vanhimmat säilyneet talot ovat 1700-luvun lopusta. 









Vanha kaupunki on kertakaikkisen ihana, sinne muuttaisin vaikka samantien. Kadut ovat mukulakiveä, idyllisiä taloja ei ole pilattu uusimalla ikkunoita tai remontoimalla liikaa. Tunnelma on kuin toiselta vuosisadalta. Kadunnimet ja kyltit ovat rauma giälel,  mikä tuo hauskan fiiliksen kuin ulkomailla olisi. 

Raumalla pidetään huolta myös turisteista, sillä vanhassakaupungissa on riittävästi viehättäviä kahviloita ja ravintoloita. Rauma oli myös ainoa vierailemistamme kaupungeista, jossa matkailijoiden välttämättömyystarpeet oli huomiotu päätorin julkisella vessalla, jossa pystyi piipahtamaan tarvitsematta pysähtyä kahvilaan tai museoon. Myöhemmissä kaupungeissa tästä tuli minulle jopa ongelma, kun helteellä pitäisi juoda paljon, mutta matkanvarrella ei ollut vessaa, joissa helpottaa oloa.  











No, mikäkö näimme Raumalla? Parkkeerasimme auton Savilankadulle vanhankaupungin kupeeseen. Aloitimme kierroksen torilta ihailemalla vanhaa raatihuonetta ulkoapäin. . Oli liian kuuma päivä juoda pystökaffet torilla, joten jatkoimme matkaa kävelemällä Isokirkkokatua pohjoiseen 1500-luvulla rakennetulle Pyhän Ristin kirkolle. 




Kirkolta jatkoimme joen pohjoisrantaa ja Pohjankatua pitkin itään ja pysähdyimme Kirstiin, eli merimiehen kotiin, jossa me vanhemmat piipahdimme kurkistamassa, kuinka merimies eli ennen ja miltä asuminen näissä taloissa näytti vielä sotien jälkeen. Viimeinen asukas lähti talosta 1970-luvulla.










Kirstin talon jälkeen ylitimme joen Itäkadun sillan kautta ja käännyimme länteen Kuninkaantielle. Siinä nurkan takana olisi ollut Kuutti Lavosen taidetta ja perinteinen kirjakauppa, mutta me emme malttaneet pysähtyä näihin. Pienen kiertokävelyn jälkeen palasimme tähän Itäkadun ja Kuninkaantien risteykseen, keskiaikaiselle aukiolle Haueguanoon. Aukiolla on uustuotantona 1700-luvun tyylinen kaivo. Vieressä sijaitsee Rauman Taidemuseon säätiö, jonka sisäpihalla on viehättävä pieni kesäkahvila Laura's, jonka ikkunasta myytiin muhkeita munkkeja ja kermavaahdolla täytettyjä croisanteja. Siirsimme pihapöydän ja tuolit ison puun alle varjoon, jossa saimme istua turvallisen välimatkan päässä muista asiakkaista.

Kuninkaantieltä käännyimme Suomen kapeimmalle kujalle nimeltä Kitukränn. Se oli tosin vähän tylsä, lähinnä pelkkää seinää vain, ei pihoja joita ihailla tai ikkunoita, joista kurkistella sisään. Sen päässä, Kauppakadun puolella sijaitsee Marela eli laivanvarustajan hulppea koti, jossa me aikuiset vierailimme ostamallamme neljän museon lipulla (7 e aikuisilta). Nuo kaikki pienet yksityiskohdat sisätiloista ovat upeasta Marelasta. Voitte arvata, kuinka paljon olen  kuvannut ihania yksityiskohtia, sillä tässä on vain murto-osa kaikesta ihastelemastani ja ikuistamastani. :) Tällaisessa paikassa panee vain miettimään, että tämä on ollut silti vain tavallisen laivanvarustajan koti, mitä kaikkea kaunista käsityötä Suomessa on ollutkaan ja kuinka valtava määrä sitä on tuhoutunut ja modernismin tuhovimmassa hävitetty, kuten Kokkolassa lähes koko varakkaamman väen yläkaupunki. Niin surullista.  








Kävimme vielä katsomassa vanhinta kaupunginosaa olevan Kalatorin ja sen vieressä olevan, jo 1600-luvulla tuhoutuneen kirkon rauniot. Sen jälkeen jatkoimme matkaa Poriin.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)