perjantai 8. helmikuuta 2019

Lämmintä neuletta pakkasille - #lempivaatteeni



Jokin aika sitten ennätin todeta, kuinka näin talvipakkasilla ja pimeän aikaan ei tule kuvattua niitä vaatteita, joita käytän juuri nyt, kun pakkaset ovat kovimmillaan ja koulussakin on kylmä. #Lempivaatteni-kampanjan myötä sain kuitenkin viime viikon kovilla pakkasilla otettua kuvat näistäkin lämpimistä vaatteistani.

Tämän Repeatin neuletakin olen maininnut usein, varmasti tosi usein! Tämä on nimittäin niin lämmin, että kaivan sen aina esiin kaikkein kovimmille pakkasille eli tammikuussa viimeistään.



 Ostin neuleen vuosi sitten Stockan Hulluilta päiviltä ja se on kyllä osoittautunut tosi huippuostokseksi. Merinovilla vaan on niin lämmittävä, eikä siitä valmistetun takin tarvitse olla edes paksu.

Ayimme ompeli irronneen napin vahingossa väärälle puolen enkä laiskuuttani saanut korjattua tilannetta, joten kiinnitän toisen puolen usein tuolla feikkitimanttisella pöllorintaneulalla, jonka sain kerran korealaiselta ystävältäni tuliaisena kotimaastaan.

Rakastan kaikkea kimaltavaa niin, että kimallusta on oltava myös kashmirpipossani. Tuubihuivini ei kimaltele, mutta tykkään sen romanttisesta reikäneuloksesta. Huivini lämmittää minua usein kaulassani sisälläkin.

Pakkasilla farkkuja lämpimämmät ovat paksut sukkahousut, joiden parina tämä villahame on aivan mieletön yhdistelmä. Ulos sen alle puen näpsäkästi äitini perintöä olevat villahousut, jotka on helppo riisua sisään tullessa.



Cardigan (merino wool) // Repeat
Wollen skirt // Massimo Dutti
Cashmere hat // Balmuir
Cashmere scarf // Odd Molly
Floral boots // Angulus

4 kommenttia:

  1. On kyllä aivan ihana asu ja sävymaailma. <3 Todella kauniita, enkä yhtään ihmettele, että viihdyit asussa.

    kivaa viikkistä Ei-Leen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia, viestistäsi ja anteeksi palautteen viipyminen. Ja kiitos kauniista sanoistasi :)

      Mukavaa alkavaa kuukautta <3

      Poista
  2. Kyllä itse aika helposti hikoilevana miespuolisena henkilönä olen joskus kateellisena katsellut tuota naisten pukeutumista. varsinkin siinä vaiheessa kun menimme joskus kylään kävellen hieman pidemmän matkan ulkona. Pakko pistää pakkasen takia farkkujen alle pitkät kalsarit tarjetakseen. Sitten kyläpaikkaan tullessa vaimo riisuu pitkät saappaat ja käy vessassa nykäsemässä hameen alta pois villasekotteiset paksut sukkahousut ja jättää vaan ohuemmat alla olleet nylonit jalkaansa. Edustava ja tilanteen mukainen vaatetus on syntynyt hetkessä. Itsellä sitten koko illan tuntuu kun hiki valuu selkää pitkin ja jalassa olevat kalsarit on mukavan kosteina hiestä. Kai sitä olisi voinut itsekin käydä siellä vessassa riisumassa ne kalsarit pois, mutta kyllä ne sukkahousut sieltä hameen alta lähtee aika paljon helpommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi ja anteeksi kauheasti, että vastaukseni on viipynyt. Juu, kyllä hameen alle vaatteiden lisääminen onnistuu paljon helpommin kuin housujen. Minulla tulee omiakin poikiani ihan tulee surku, kun hekin juoksevat pakkasella pitkät koulumatkat farkuissa eikä mitään lämmikettä niiden alla. Muistan, kuinka parikymmentä vuotta sitten miehille yritettiin lanseerata sukkahousuja, mutta eiväthän ne tulleet tarpeeseen, koska eivät ratkaisseet tuota pukemisongelmaa.

      Mutta onneksi nyt pian tulee kevät ja pukeutumispulmat helpottavat! Toivottavasti.

      Mukavaa maaliskuuta <3

      Poista

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)