Tavoitteeni tässä kuussa

Niin se pitempikin loma päättyy aikanaan, kaksi viikkoa on mennyt ihan hurahtamalla ja pari päivää olen jo ollut työntouhussa. Viime viikolla sentään yhden päivän, sen aurinkoisen pakkaspäivän, vietin tyttären kanssa kaupungilla. Kävimme yhdessä salaattilounaalla sekä  Helsingin kaupunginmuseossa. Aikomuksemme oli mennä Pelko-näyttelyyn, mutta käännyimme pois ovella. Vastuuvapauslomakkeen täyttäminen enteili jotain henkisesti liian rankkaa. Emme halua ehdoin tahdoin kokea pahimpia pelkojamme. Sen sijaan kiersimme Helsingin valitut palat eli kaupungin muuttumisesta kertovan näyttelyn.

Vuoden ensimmäisen postaukseni päätin ja otsikoin elämäntaparempalla, jonka aloitin keskiviikkona. Mitään ihmeellistä elämäntaparemppaa en tosin ole aloittanut, mutta sen verran hikeennyin viimeisten vuosien aikana ylöspäin hilautuvaan painooni, joka joulun aikana otti vielä jättiharppauksen, että päätin tehdä asialle jotain. Naapurinrouvat ovat kaikki nykyään minua toimeliaampia liikunnallisesti, itse kun olen viimeisen vuoden ajan ollut täysin sohvaperuna. Autolla posotan töihin ja pitkän työpäivän jälkeen ja viikonloppuisinkaan en millään jaksa nousta siitä sohvannurkasta, johon olen itseni parkkeerannut. Tosin täytyy myöntää, että työpäivän aikana saan aika paljon jumppaa heilumalla sinne tänne. Työni on aika fyysistäkin, opettajantuolia en paljonkaan ennätä kuluttamaan.

Mutta pitkän työpäivän aikana tulee nälkä tämän tästä ja olen huono syömään kunnollisia välipaloja. Mikäli opettajainhuoneesta löytyy suklaata tai karkkeja, popsin niitä nälkääni. Normaalisti söisin vain kevyen lounaan, jonkun herkullisen salaatin, mutta sellaiseen ei ole aikaa ja mahdollisuutta koulupäivän aikana. Tehtäviini kuuluu viedä oppilaat syömään ja samalla joudun syömään itse saman tuhdin lounaan kuin oppilaatkin. Pakko on syödäkin tukevasti, muutoin en itsekään jaksaisi opettaa. Näin ovat kiloni kivunneet taas ylöspäin kuin varkain.

Mieheni on liiankin hyvä kokki. Illallakaan en malta olla syömättä tukevasti, koska päivällisemme ovat aivan turhan herkulliset. Välillä pyydän hartaasti, että meillä olisi vain eineksiä arkipäivälliseksi. Sellaisia, joita ei tekisi mieli ahmottaa...

 

 

Mitä isoa ja mullistavaa elämäntaparemonttia en aio tehdä. En aloittaa valtavaa dieettiä, en ruveta vegaaniksi tai karppaajaksi. Kyse on vain yhdestä kuntosalikortista, jonka hankin tällä viikolla. Ja kun se on hankittu, on sitä myös syytä käyttää. Olen sitoutunut maksamaan kortista vähintään seuraavat kaksi kuukautta, ja koska tuskin heti tässä kuussa sitä peruutan, tiedän jo nyt olevani vähintään 100 euroa köyhempi.

Olen luonteeltani täysin on/off-ihminen. Kun johonkin ryhdyn, teen sitä hetken täysillä - yleensä kunnes saavutan tavoitteeni. Tämän jälkeen innostukseni lopahtaa täysin. Liikunta on minulle erittäin vastenmielistä, joten omaa lajiani en ole vielä löytänyt. Kävely ja pyöräily ovat ainoat lajini, koska niitä voi "harrastaa" ilman ajatusta liikunnasta. Kävely- tai pyörälenkille en normaalisti lähde, ellei se suuntaudu määränpäähän. Vaikkapa kaupungille kahvilaan. Ennen kotikulmilla liikuin aina kävellen, kuljetin lapset kerhoihin ja harrastuksiin, hain päiväkodista. Nykyään minulla on valitettavan harvoin asiaa kotikulmille ja siksi tällainen arkiliikunta on jäänyt.

Mutta kun olen saanut lapsia, minusta on kehkeytynyt lähes himourheilija. Tavoitteellista liikuntaa olen harrastanut jokaisen neljän lapseni raskausaikana ja syntymän jälkeen. Heitä odottaessani olen nälissäni kerännyt noin 20 kiloa lisää elopainoa, mutta jumpannut vatsalihaksiani tehokuntoon koko raskauden ajan ja synnytyksen jälkeen. Olen kävellyt rattaita työntäen ja vatsaa sisään vetäen joka päivä kilometrikaupalla yhdeksän kuukauden ajan. Samalla hetkellä, kun puntari ja mittanauha ovat näyttäneet vanhoja lukemiaan, olen tyystin unohtanut urheilun.

Kuvaavaa on, kuinka kouluaikoinani vatsalihakseni olivat hapoilla ennen kuin sain kymmenen vatsalihasliikettä tehtyä, mutta synnytyksen jälkeen olen lukenut kaiken vatsalihasten erkaumasta ja lantionpohjalihasten heikkenemisestä. Olen tarkistanut lihasteni kunnon ja aloittanut varovaisen ohjeiden mukaisen jumpan, jota olen varovasti lisännyt. Sohvaperunasta on kehkeytynyt tiedostava ja asialleen omistautunut himoliikkuja. Ja kun tavoite on saavutettu, kipinä on kadonnut ja himoliikkuja on hautautunut jälleen sohvannurkkaansa. Kun muutama vuosi sitten aloitin arkiliikuntapyöräilyn, kuntoni oli jälleen niin rapautunut, että vanhat papatkin polkivat ohitseni. 

Vielä pari vuotta sitten liikuin kuitenkin päivittäin pyöräilemällä tai kävelemällä useimmat välimatkat. Käydessäni Pekingissä kaupungilla asioilla saatoin painella niin, että kävelin kilometrikaupalla ja lopuksi ajoin vielä metrolla kotiin, jolloin kävelymatkaa jäi vielä puolitoista kilometriä metroasemalta kotiovelle. Siinä missä toiset ekspattirouvat ottivat aina taksin! Suomeen palattuamme ajokorttini pääsi taas käyttöön ja aikaa säästyi (työntekoon), mutta hyötyliikunta jäi.

Tällä viikolla olen käynyt kuntosalilla rehkimässä jo kolme kertaa. Olen pyöräillyt, askeltanut steppilaudalla ja kävellyt, välissä tehnyt muutaman sarjan lihastreeniä. Innostusta olen saanut siitä, että olen samalla katsonut lempisarjojani puhelimestani. Yhdellä kuntosalikäynnillä olen ehtinyt katsomaan 45 minuutin ohjelman. Puolentoista kuukauden kuntosalikortti olen jo naapurinrouvien mielestä tienannut ja lisäksi pudottanut joulukilot (ruokavaliossa olen tosin skarpannut myös). Jos nyt muutaman viikon jaksaisin olla näin aktiivinen ja tehokas, niin mahtuisin ehkä pian taas vanhoihin farkkuihini. Sitten voisin taas peruuttaa korttini...

Mieheni huomasi eilen olevansa naapurustossamme ainoa, jolla ei ole kuntosalikorttia. Paineita, paineita. Tänään muut miehet lähtivät yhdessä kuntosalille, mieheni pelastui lähtemällä pelimatkalle pelaamaan kiekkoa.


 

 

 

 

Muita tavoitteitani tälle kuulle en aio ruveta listaamaan. Ne liittyvät työhöni ja listasta tulisi pitkä, aivan hirmuisen pitkä. Voi olla, että joudun pitämään blogitauon tässä kuussa, ehkä julkaisen vain lupaamani Emmy-vinkit, mutta muutoin keskityn muihin asioihin. Saa nähdä, maltanko :)

 

Mukavaa loppiaista ja paluuta arkeen!