Epilogissa setä haluaa naittaa turkkilaistytön Senan sukulaispojalle, mutta nuori kantasaksalainen mies Daniel pelastaa tytön järjestetyltä avioliitolta.
Kahdeksan vuotta myöhemmin Sena pakenee pienen poikansa kanssa väkivaltaista ja omistushaluista aviomiestään Danielia Miesbachin kylään Baijeriin. Hän löytää turvasataman ja hyvän työpaikan, mutta kaikki ei olekaan niin hyvin kuin aluksi näyttää. Ei aikaakaan, kun hänen pomostaan paljastuu ikäviä puolia.
Muutamaa kuukautta myöhemmin paikalliselle juoppolallille tapahtuu onnettomuus, joka vie tältä koko käsivarren. Hänen vanhat pubikaverinsa, sääntöjä kiertävä kyläpoliisi mukaan luettuna, päättävät yllättää miehen ja pitää tämän käsivarrelle säädylliset hautajaiset. Poliisi juonii käsivarren mukaansa sairaalasta, ja sen kristilliseksi hautapaikaksi valikoituu keskellä metsää oleva unohdettu kappeli. Mutta kun hautaa aletaan kaivaa, tömähtää lapio johonkin yllättävään. Hauta onkin jo varattu. Esiin paljastuu kirjan nimen veroisesti kuolleen käsi.
Näin alkaa Andreas Föhrin rikosromaani Tote Hand. Föhrin dekkarit kuuluvat samaan sarjaan kuin aiemmin bloggaamani saksalaiset pehmodekkarit, joissa on myös vahva paikallisleima mukana. Kirja kuuluu Alpen-Krimi-sarjaan eli rikosromaaneihin, jotka sijoittuvat idyllisiin Alppimaisemiin ja joissa paikallisväriä luodaan myös murteen avulla. Onneksi vain lähinnä muutaman henkilön puheissa, sillä muutoin kirja olisi ollut aika vaikeaselkoinen ja hidas lukea. Nyt onnittelin itseäni, sillä ymmärsin lähes kaiken murteellakin.
Alku oli lupaava. Saksalaista mustaa huumoria on kirjassa paikoin, etenkin kun kuvataan kylän erikoisen passipoliisin kyseenalaisia toimia epämääräisi kumppaneineen ja myös poliisin ammattia harjoittaessaan. Edetessään juoni käy kuitenkin sen verran pitkäveteiseksi ja yllätyksettömäksi. Kirjan teemat ovat kuitenkin hyvin ajankohtaisia, niin Saksassa kuin Suomessakin: perheväkivalta ja maahanmuutto.
Kahdeksan vuotta myöhemmin Sena pakenee pienen poikansa kanssa väkivaltaista ja omistushaluista aviomiestään Danielia Miesbachin kylään Baijeriin. Hän löytää turvasataman ja hyvän työpaikan, mutta kaikki ei olekaan niin hyvin kuin aluksi näyttää. Ei aikaakaan, kun hänen pomostaan paljastuu ikäviä puolia.
Muutamaa kuukautta myöhemmin paikalliselle juoppolallille tapahtuu onnettomuus, joka vie tältä koko käsivarren. Hänen vanhat pubikaverinsa, sääntöjä kiertävä kyläpoliisi mukaan luettuna, päättävät yllättää miehen ja pitää tämän käsivarrelle säädylliset hautajaiset. Poliisi juonii käsivarren mukaansa sairaalasta, ja sen kristilliseksi hautapaikaksi valikoituu keskellä metsää oleva unohdettu kappeli. Mutta kun hautaa aletaan kaivaa, tömähtää lapio johonkin yllättävään. Hauta onkin jo varattu. Esiin paljastuu kirjan nimen veroisesti kuolleen käsi.
Näin alkaa Andreas Föhrin rikosromaani Tote Hand. Föhrin dekkarit kuuluvat samaan sarjaan kuin aiemmin bloggaamani saksalaiset pehmodekkarit, joissa on myös vahva paikallisleima mukana. Kirja kuuluu Alpen-Krimi-sarjaan eli rikosromaaneihin, jotka sijoittuvat idyllisiin Alppimaisemiin ja joissa paikallisväriä luodaan myös murteen avulla. Onneksi vain lähinnä muutaman henkilön puheissa, sillä muutoin kirja olisi ollut aika vaikeaselkoinen ja hidas lukea. Nyt onnittelin itseäni, sillä ymmärsin lähes kaiken murteellakin.
Alku oli lupaava. Saksalaista mustaa huumoria on kirjassa paikoin, etenkin kun kuvataan kylän erikoisen passipoliisin kyseenalaisia toimia epämääräisi kumppaneineen ja myös poliisin ammattia harjoittaessaan. Edetessään juoni käy kuitenkin sen verran pitkäveteiseksi ja yllätyksettömäksi. Kirjan teemat ovat kuitenkin hyvin ajankohtaisia, niin Saksassa kuin Suomessakin: perheväkivalta ja maahanmuutto.
Toinen dekkari on Nicola Förgin Scharfe Hunde. Ensin kuolee turisteille vaelluksia järjestävän yrityksen johtaja myrkytykseen. Leirintäalueelta löytyy hollantilainen turisti kuolleena asuntovaunustaan. Lapsenlapsi epäilee sairaskohtaukseen kuolleen isoäitinsä kuolemaa murhaksi. Miksi heillä kaikilla näyttää olevan yhteyksiä itäeurooppalaiseen koiranpentujen salakuljetusmafiaan?
Tämäkin dekkari sisältää mustaa huumoria, mutta eläinrakkaana sitä ei voi lukea ilman nenäliinaa. Kirja tuo esille pentutehtaiden järkyttävän raadollisuuden, jossa "tuotantoeläimiä" eli narttuja ja pentuja kohdellaan juuri yhtä julmasti kuin mistä teuraseläinten tuotantoa on syytetty takavuosina. Pelissä on isot rahat, huume- ja asekaupat eivät ole mitään siihen verrattuna, ja tätä sysimustaa eläinkauppaa edistävät kaikki ne tavalliset eläinrakkaat ihmiset, jotka ostavat halpoja pentuja Itä-Euroopasta. Kirja näyttää, kuinka eläinmafialla on lonkeronsa sisällä saksalaisessa yhteiskunnassa. Näin on varmaan myös Suomessakin. Hyvin ajankohtainen aihe.
Sekä Föhr että Förg ovat tuotteliaita dekkaristeja, joilta kummaltakin ilmestyy kirja vuosittain. Kumpikin on kirjoittanut parinkymmenen vuoden ajan dekkareita, Föhr on myös käsikirjoittanut meillä Suomessakin tunnettuja saksalaispoliisisarjoja (kuten Tatort eli Rikospaikalla ja tälläkin hetkellä tv:ssä pyörivä Staatsanwalt eli Syyttäjä).
Saksalaisten kotiseuturakkaus näkyy paikallisdekkarien suosiossa, sillä joka alueella on omat paikallisdekkarisarjansa. Kummankin esittelemäni kirjailijan tuotantoon kuuluu paikallisdekkareita Alpeilta eli Alpenkrimis.
Molemmat kirjat löytyvät sekä Helmetin että Bookbeatin valikoimista ja sopivat niille, jotka pitävät humoristisista ja ajankohtaisiin ongelmiin paneutuvista pehmodekkareista, joilla on syvempi sanoma kuin verellä ja raakuudella mässäily. Itse kuitenkin jäin kaipaamaan lisää huumoria sekä juonen, joka tihentyy yllätykselliseen loppuun, jossa paljastetaan moninaisten juontenpätkien muodostaman verkon salat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)