Mietteissä jouluna

Aikomukseni oli kirjoittaa iloinen blogipostaus mukavasta perhejoulusta, josta tuli tavallinen - ja silti erilainen. En voinut kuitenkaan täysin vältellä alakuloista virettä, joka on varjostanut tätä(kin) joulua. Tänään juuri mietin, kuinka onkin, että tragedioita sattuu juuri joulun aikaan. Vai kiinnittääköhän niihin vain enemmän huomiota, kun ne sattuvat jouluna. Aikana johon pitäisi liittyyä iloa, perheiden keskinäistä yhdessäoloa, rakkautta sekä lasten helisevää naurua. Tai ehkä kiinnitän niihin huomiota, koska omassa perheessäni on samanikäisiä lapsia. 

 

En ala tarkemmin käymään läpi tunteita ja mietteitä, joita olen pohtinut viimeisten viikkojen aikana. Viime vuosien jouluihin on liittynyt usein joku tragedia, johon olen kiinnittänyt huomiota ja jäänyt miettimään enemmän. Minulla on tallessa aikaisemmilta jouluilta melankolisia postauksia, joita olen kirjoittanut mutta jotka olen jättänyt julkaisematta. Omaa oloani helpottaa kun niistä kirjoittaa ja siten pääsen niistä yli. Toisaalta niistä jää itselleni talteen, mitä silloin asiasta mietin. Valitettavasti ne perheet, joita tragedia koskee, eivät ikinä tule pääsemään siitä yli. Joka joulu se seuraa mukana ja muistoissa. Tästäkin joulukuusta lähtien joulu on musta monelle perheelle. 

Sain myös eilen suru-uutisen. Se ei kosketa minua tai perhettäni, vaan ihmistä lähellämme. Se myös kertoo siitä, että korona on todellisena keskuudessamme, vaikka sen välillä tahtoo onnellisesti unohtaa. Tuntui ironiselta, kun näin tänään Hesarissa punaisella pohjalla uutisotsikon, jossa luki "TOIVO" ja sanan i-kirjain oli korvattu ruiskun kuvalla, mietin, kuinka myöhään tämä tulee joiden ihmisten kohdalla. Joillekuille toivo on jo mennyttä.   

   

Joulumme oli tavallinen perhejoulu, kuten  normaalistikin. Aivan kuten jouluina ennen koronaa. Paitsi että ilman koronaa meillä olisi ollut jouluaattona vieraana ainakin isäni, kenties myös veljeni ja lasteni serkku perheineen. Kiitos koronan on elämäämme tullut myös pari uutta, yksinäistä ihmistä. Ilman koronaa olisivat hekin olleet vierainamme mutta koronan pelossa kukin vietti joulunsa tahoillaan, yksinäiset yksinään. 

  

Olen siis siitä onnekas, että minulla on aviomieheni lisäksi iso perhe. Meidän joulumme ei ollut yksinäinen eikä hiljainen. Se ei paljon eronnut aikaisemmista jouluistamme. Lukittauduimme sisään omaan kotiimme, söimme ja yhä syömme jouluruokia pitkän kaavan mukaan, pelaamme lautapelejä koko perheen kesken ja katselen Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjaa tyttären kanssa. Meillä joulu jatkuu edelleen, ainakin vielä pari päivää.   

En malta olla kertomatta tässä vielä kuvien joulupalloista. Ystäväni Rinsessalista-blogista järjesti aikoinaan aina joulun alla askarteluiltoja. Jonain vuonna teimme himmeleitä juomapilleistä. Toisena vuonna hän innostui norjalais-ruotsalaisten pariskunnan Arnen & Carlosin joulupallokirjasta ja niinpä meitä kokoontui hänen luokseen muutama ystävätär kutomaan joulupalloja. Punainen possupallo oli minun luomukseni. Joku päivä kun innostun, kudon näitä lisää. Langat oli muuten ylijäämää langoista, joista kudoin aikoinaan kolmevuotiaalle tyttärelleni jouluneuletakin.

Minulla on muuten yläkuvissa jalassani ihanat villasukat, jotka sain vastikään synttärilahjaksi eräältä toiselta ystävältäni. Luet varmasti tätä blogia, kiitos sukista, rakas ystävä! Olen käyttänyt sukkia jo tosi paljon <3  Yleensä vietämme uuttavuotta yhdessä, mutta tämä vuosi taitaa olla nyt erilainen.  

Käsinnyplätyt pitsikoristeet ovat anoppini käsialaa, hän on siinä mestari ja onneksemme olemme saaneet häneltä taidonnäytteitä lahjoiksi. Myös olkienkelin, joka somistuttaa joulupöytäämme joka joulu, olemme saaneet häneltä.

Muumimukilla on ikää jo 21 vuotta. Sen verran on aikaa Milleniumista.

13 vuotta sitten pieni tutkijanalkumme testasi kappaleen painopistettä kuuseen. Kyllä se kaatuu, kun sitoo köyden oksaan ja nykäisee. Varmuuden vuoksi hän vielä toisti kokeen. Samalla hän testasi myös äidiltäni saamieni käsinpuhallettujen ja -maalattujen saksalaisten lasipallojen kestävyyttä. Eivät ne kestäneet. 

Muutama vuosi sitten löysin Pekingistä neljä sisäpuolelta käsinmaalattua lasipalloa ja viimein uskaltauduin kaivamaan ne esiin koristeiksi, eiväthän lapsetkaan enää sido naruja kuuseen. Joku kuitenkin testasi painovoimaa ja selväksi tuli, ettei ohut lasipallo kestä puolentoista metrin korkeudelta pudottamista. Se toisesta Kiinan muurista. Onneksi toinen jäi jäljelle sekä kaksi kukkapalloa. 

Lumimaiseman ostin viime vuonna joulumarkkinoilta, kun vierailin Saksassa tyttäreni luona. Toin sen kotiin käsilaukussa, sitten se katosi. Tänä jouluna se löytyi ja roikkuu nyt lampun kiskossa koristeena. Ehkä tulevina vuosina se saa kavereita seurakseen...  

Hyviä välipäiviä ja uudenvuoden odotusta!

Mutsifarkut ja tontun hiippatakki

Edellistä postausta kirjoittaessani huomasin, että minullahan on vaikka mitä tänä syksynä lempivaatteiksi nousseita vaatteita, joita en ole vielä esitellyt täällä. 

Nämä nykyään mutsifarkuiksi kutsutut Calvin Kleinit ostin muistaakseni kesällä 1993. Kesätöiden loppupuolella, suurine tienisteineni, matkustin junalla asioille Hesaan. Jostain syystä rohkenin poiketa johonkin hienoon merkkivaateputiikkiin (oliko se La Matta tai joku sen vieressä oleva liike), jossa törsäsin hillittömän summan näihin farkkuihin. Jos oikein muistan, hinta oli 600 mk. Tänä päivänä sadan euron farkut eivät ole mitään, mutta tuolloin se oli valtava summa farkuista ja vielä opiskelijan lompakosta. Nämä farkut ovat siiitä lähtien pyörineet kaapissani ja olleet kaikki nämä vuoden jonkin asteisessa käytössä. Muutama vuosi sitten nämä olivat jo ihan roskiskamaa. Vuosia käytin niitä mökillä, mutta pari vuotta sitten paikkautin kuluneet haarat ja farkut pääsivät taas parempien farkkujen joukkoon. 

Paita on Fornarinan, löytöni muutaman vuoden takaa. Syksyinen vakiovarusteeni kaapissani. Cowboy-tyyliset kukkanilkkurit ovat pari vuotta vanhat Odd Mollyt, jotka ovat mielestäni oiva pari mutsifarkkujen pariksi.

Mustan neuletakin löysin pari vuotta sitten Reloven kirpputorilta Töölöstä. Välillä olen meinannut panna tämän eteenpäin, "koska se on niin 'perus-' ", mutta se jää aina pelkäksi aikeeksi. Sillä tämä Marc Cainin neuletakki on jotenkin niin ihanan pehmeä ja helppokäyttöinen, joten aina se löytää tiensä käyttööni. Varsinkin näin syksyllä, kun kaipaan lämmintä neuletta farkkujen pariksi. 

Ja eihän se ole ihan "perus-". Eihän tontun hiippa ole koskaan mitään peruskamaa... Eihän?  

 

Syksyn lempivaatteet

Vaatekaappini pysyy lähes samana vuodesta toiseen, mutta silti pukeutumiseni vaihtelee. Vuosi sitten käytin useita vaatteita, jotka olen haudannut kaapin pohjille tänä vuonna. Ja päinvastoin: tänä vuonna olen kaivanut esiin vaatteita, joihin en ole pukeutunut moneen vuoteen. Myönnän, että aina jotain uuttakin kaappiini ilmaantuu, mutta niistä vähemmän tällä kertaa. 

Kuinka pukeutumiseni on muuttunut viime vuodesta?

Viime vuosina painoni on hiljalleen hivuttautunut ylöspäin. Ikä ei niinkään ole tuonut salakiloja lisää vaan työskentelytottumukseni. Kun Pekingistä palattuamme palasin töihin opeksi, siirryin omista eväistä kouluruokailuun ja siten aikaiseen lounaaseen. Jatkan työskentelyä usein myöhäiseen iltaan ja kotona syömme päivällisen vasta juuri ennen nukkumaanmenoa. Siten minulla oli iltapäivällä huutava nälkä, jota hillitsin pikkunapostelulla. Juuri niin, napostelu on kaikkien lisäkilojen alku ja juuri! Lisäksi liikunta on jäänyt minulla todella vähiin, lukuunottamatta normaalia arkiliikuntaa töissä. Sitä ala-asteen opettaja toki saa, sillä olen jaloillani koko opetusaikani. 

Korona teki kuitenkin sen, ettei minulla ollut enää aikaa töissä syödä lounasta lasten kanssa. Silloinkin kun valvon oppilaiden ruokailua, en ennätä itse syömään. Näytän toki opettajana erittäin huonoa esimerkkiä, mutta minkäs teen. Koska minulla ei ole aina aikaa pitää edes vessataukoja, olen totuttautunut siihen, etten uskalla edes juoda opetustuntien aikana. Lounaan tuon kotoa ja syön sen vasta tuntien päätyttyä. Päivällä olen nälkäinen ja välillä kiukkuinen, mutta toisaalta iltapäivällä ei tule nälkä enkä tankkaa energiaa napostelemalla.

Pienemmät farkut ja hameet menevät taas ylleni, joten olen kaivautunut syvemmälle vaatekaappiini.

Tässä kuvia joistakin tämän syksyn lemppareistani.

     

12/2018   

Kuva vuodelta 2008.

Filippa K:n farkuista luodut Fenix lintu nousee tuhkasta -farkut. Näistä postaus täällä. Alakuvassa samat farkut uusina 12 vuoden takaa Lontoossa (postaus täällä). Odd Mollyn musta pitsineule on vakiovaatteeni, alta vilkkuu Massimo Duttin neulepaita. 

12/2018

Vuodesta toiseen rakastan näitä Fornarinan farkkuja, joita minulla on kolmet. Ne joustavat siten, että mahdun niihin isompana ja pienempänä. Ihme kyllä käyttövuosista huolimatta ne ovat vielä ehjätkin.

Pari vuotta sitten löysin Emmystä tämän arvokkaan arkineuleen merkkiä Anna Sui, ja se on ollut kovassa käytössä tänäkin syksynä. Harmaudesta huolimatta minut lumosi silkkirusetti takana...  

10/2018

Tämä parin vuoden takaisen Tallinnassa kuvatun asukuvan asu oli usein ylläni alkusyksystä. Näitä vaatteita käytän syksyisin vuodesta toiseen: jälleen samat Fornarinan farkut kuin edellisessä kuvassa, lisäksi Massimo Duttin nahkatakki, Replayn kashmirpashmina ja Sandin puuvillasifonkipaita ovat jokasyksyisiä vakiovarusteitani. 

Tänä syksynä nilkkurit ovat jääneet enimmäkseen kaappiin, laiskuuttani olen kulkenut lähinnä lenkkareissa, mutta muutaman kerran pääsin ulkoiluttamaan näitä Kennel & Schmengerin leopardinilkkureita. 

11/2018

Jokavuotinen syyslempparini on tämä musta Ted Bakerin puuvillaneuletakki, joka on ilahduttanut minua ainakin viiden vuoden ajan. Kuvan farkkuja puolestaan käytin viime vuosien aikana niin paljon, että olen haudannut ne nyt kaappiin odottamaan paluutani isompiin kokoihin. 

3/2017

Kaivoin myös tällaisen petroolinvärisen Vilan-pitsineuleen käyttööni (postaus blogista Eedenistä itämaille). Ostin sen aikoinaan isosta alesta lähiostaristamme Pekingissä. Läheltä piti, etten ollut jo lähettänyt sen myyntiin Emmyyn. Nyt se tuli käyttöön. 

11/2018

Desigualin farkkutakki löytyi pari vuotta sitten Emmystä ja oli aiemmin syksyllä toinen suosikkitakeistani. 

Toinen lempparitakkini loka-marraskuussa oli tämä Odd Mollyn tikkitakki, viimevuotinen löytöni Emmystä. Alla äitini jo pari vuosikymmentä sitten kutoma harmaa villaneule, jonka kuitenkin otin käyttöön ensimmäisen kerran vasta tänä syksynä. Ja jota käytän nyt jatkuvasti, vaikka kuvioinnin langat ovat vielä päättelemättä. Nämä esiintyvät nyt ensimmäistä kertaa blogissani.  

 

11/2017

Ai kuinka hyvältä tuntui saada taas nämä remakoidut kukkapyllyfarkut käyttööni. Enpä uskonut mahtuvani näihin enää koskaan. Massimo Duttin violetti neulepaita, Desigualin villakangastakki ja Roberto Cavallin lenkkarit ovat sen sijaan vakiovarusteitani vuodesta toiseen.  Tämä Älä osta mitään -aiheinen postaus on kolmen vuoden takaa, sarjassaan toinen postaus tässä blogissa. 

P.S. Minulla on toisetkin kukkapyllyfarkut, vähän näitä pienemmät. Niistäkään en raaski luopua, tiedä vaikka käyttöä olisi joskus. 

11/2019

Tämä asu on ollut yksi tämänkin syksyn lemppareitani. Resumén satiinipaita ja ikivanha tyttärelle ostettu mutta äidin omima Lili Gaufretten neuletakki, samat Fornarinan farkut kuin yllä sekä Peter Kaiserin mokkanilkkurit. 

  

10/2017

Pari hametta ollut kovassa käytössä myös. Tässä asuista toinen kuvattuna aiemmassa blogissani: Laura Ashleyn kukkahame vuodelta 1996 ja Khujon pitsipaita. 

11/2018

Tässä viimeaikainen lempparini eli ompelijan vanhoista farkuista tekemä hame, Escada-kopio, johon olen tällä hetkellä aivan rakastunut. Viime viikollakin käytin sitä joka päivä, yläosaa ja saappaita vaihdellen. Mieluisat ovat myös nämä Angulus-mokkasaappaat sekä sama Ted Bakerin neuletakki, joka on kuvassa myös ylempänä.   

Tässä vielä pilkistys syksyn viimeisiin uutuuksiin vaatekaapissani. Niistä lisää myöhemmin. 

Näillä mennään vielä jouluun asti. Jouluna vaihdan arkivaatteista juhlavampaan. Olen jo vähän kaivellut juhlavaatteita esiin. Niille kun ei tänä syksynä ole käyttöä ollut, joten jouluna tuntuu sitäkin ihanammalta pukeutua niihin. Joulun jälkeen onkin aika varastoida tummat vaatteet ja kaivaa kevätvärit esiin!

Vietätkö sinä joulun mieluummin mukavasti verkkareissa vai juhlavasti kimaltavissa? Vai jossain siltä väliltä?