Italialaisrouva ratkoo murhia Pohjanmeren tuulisella saarella

Esittelen nyt saksalaisen kirjailijan Gisa Paulyn, jonka Mamma Carlotta -sarjan ensimmäisen osan Die Tote am Watt tilasin Adlibriksen kautta ja jota kuuntelin myös samanaikaisesti Bookbeatistä. Valitettavasti äänikirja on niitä selvästi saksalaiskirjoille tyypillisiä (ja minun kovasti kummeksumiani) lyhennelmiä eli paperisen version sisältö on äänikirjassa tiivistetty 2/3:aan. Kahden erilaisen version täysin samanaikainen seuraaminen ei tietenkään onnistu, joten ensin aina kuuntelen ja sen jälkeen luen poistetut katkemat paperikirjasta. Pelkän äänikirjan kuunteleminen jättäisi paljon aukkoja etenkin henkilöiden mielenliikkeiden ymmärtämiseen, sillä äänikirja keskittyy enemmän dialogiin ja siitä on poistettu tai lyhennetty kaikki kuvaukset. 

Sarja kertoo keski-ikäisestä italialaisesta Mamma Carlotasta, joka leskeksi jäätyään lähtee ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen tyttärensä perheen luo Syltin saarelle Tanskan rajamaille Pohjois-Saksaan. Sukulaisvierailun ja lomamatkan ohella kyse on myös eräänlaisesta pyhiinvaelluksesta, sillä Mamma Carlotan tytär on kuollut paria vuotta aikaisemmin auto-onnettomuudessa. Ensimmäistä kertaa Mamma Carlotta pääsee kurkistamaan tyttärensä Lucian elämään Saksassa ja viemään kukkia hänen haudalleen. Samalla hän pääsee tutustumaan paremmin teini-ikäisiin lapsenlapsiinsa sekä hänelle vieraaksi jääneeseen vävypoikaan Erik Wolfiin, joka on elämäniloisten ja touhukkaiden italiattarien Carlotan ja Lucian vastakohta, isokokoinen, hyvin jäyhä ja perfektionisti - sekä paikallisen poliisin ylikomisario. 

Juuri kun Mamma Carlotta saapuu Hampurin lentokentälle, häntä vastassa oleva Erik saa puhelun töistä. Rikas keski-ikäinen leskirouva on löydetty kuristettuna kotoaan Syltin saarella. Harva tunsi tämän paria vuotta aiemmin paikkakunnalle muuttaneen rouvan, ja sitäkin harvempi hänestä piti, ei edes tämän oma sisar. Tomera Mamma Carlotta tekee omat johtopäätöksensä syyllisestä ja päättää puuttua tutkimuksiin omalla tavallaan. Samalla hän italialaisella välittömyydellään, vävynsä varoituksista välittämättä, luo oman ystäväpiirinsä paikallisista lurjuksista. Suurin osa näistä taustoista olisi mennyt ohitseni ellen olisi lukenut äänikirjasta puuttuvia katkelmia paperikirjasta.         

Kirja on pehmodekkari, mutta ei niin huumoristinen kuten monet saksalaiset dekkarit ja kuin olisi minun makuuni. Kirjan huumoria voisi sanoa kuivaksi huumoriksi, vähän sinne tänne huomaamattomasti siroteltuna. Kirjan paras anti on oikeastaan sen Umbria-kuvauksissa. Toskanan ja Marchen välissä sijaitseva Umria on meille suomalaisille tullut tutuksi Isä Matteon kotipaikkana, ja sieltä on kotoisin myös Mamma Carlotta. Olen perheeni kanssa viettänyt Umbriassa kahtena kesänä ikimuistoisen loman, ja sinne sydämeni halajaa jatkuvasti. Paikalliskuvaukset saavat minut ikävöimään ihanaa Umbriaa, puhumattakaan Mamma Carlotan ruokien kuvailusta, vesi suorastaan nousee heti kielelleni ruokaohjeita lukiessani. Italian lämmöstä saapuneelle Mamma Carlotalle Syltin viimainen ja kolea sää on kauhistus, ja niin on myös minullekin. Sen sijaan Saksan Itämeren puoleisella rannikolla työskenneen ja saaria kolunneen tyttäreni saatan hyvinkin kuvitella tälle Pohjanmeren tyrskyisälle saarelle. 

Joitakin Gisa Paulyn teoksia löytyy Helmetistä, muttei vielä tätä, kuten ei myöskään jatko-osaa Gestrandet, jossa Mamma Carlotta palaa Syltin saarelle ja joutuu taas keskelle murhatutkimuksia. Tämäkin kirja löytyy kuitenkin Bookbeatista - lyhennelmänä jälleen. Tällä kerralla taidan päätyä pelkän äänikirjan kuuntelemiseen.

Keltainen syksy

On aika pakata kesämekot kaappiin. Nämä kuvat on otettu tasan vuosi sitten, jolloin näköjään tarkeni vielä ohuessa silkkihameessa. Silloin olen kirjoitin ylös muistiin: "Viikko sitten liikuin vielä tällaisessa kesävaatetuksessa, kahvittelin terassilla ja söimme yhdeksältä illalla kotipihallamme." 

Joinakin päivinä kuljen vielä tällaisessa hameessa, mutta alle puen leggingsit lämmittämään. Ensi viikolle olisi tiedossa lähes 20 astetta. Tarkenisikohan silloin taas pihalle syömään - tänä vuonna nimittäin siirryimme sisään jo elokuun lopussa. 

Onko sinulle tullut jo kiire kaivaa syysvaatteet esiin ja piilottaa kesävaatteet varastoon odottamaan seuraavaa kesää?

Ehkä ei kannattaisi, loppuviikosta kuulemma lämpiää taas :)

Silk skirt // Hugo Boss

Jeans jacket // Vingino teens

Cardigan // Laura Ashley

T-shirt // Filippa K

Tote bag // Ted Baker

Pumps // Chie Mihara

Hauskimmat ruotsinkieliset dekkarit

Ruotsi pursuaa ahkeria dekkarikirjailijoita, joista Suomessa tunnetuimmat  ovat jostain kumman syystä lajinsa raaimpia. Muutaman olen niistä kuunnellut (esim. Åsa Larssonia ja Anna Janssonia). Aikoinaan rakastin myös ruotsalaisia tv-poliisisarjoja, mutta lasten syntymän myötä raakuus, veriset jutut ja trillerit - usein jopa lapsiin kohdistuneet - eivät todellakaan ole minun makuuni. En halua että kauhu ja pelko varjostavat elämääni ja saavat minut pelkäämään lasteni puolesta ja suremaan heidän fiktiivisten ikätovereittensa kohtaloa.

Tähän skandinaaviseen trilleripaljouteen turtuneena luulin, että ruotsalainen dekkari on synonyymi synkkyydelle ja kammottavuudelle. Vasta muutama vuosi sitten tajusin, että Ruotsistahan löytyy aivan mahtavia, valitettavasti suomentamattomia pehmodekkarikirjailijoita (ainoa poikkeus lienee Marie Bengtsin Murha maalaisidyllissä). Uusia tuttavuuksia löytääkseni koluan aina Akateemisen kirjakaupan spänning-pöydän, josta mukaani lähtevät kirjat, joissa on houkuttelevin kansi ja mielenkiintoisin kuvailu selkämyksessä. Eikä mainintaa mistään raakuuksista.

Akateemisen avulla olen solminut liiton useiden ruotsalaisten pehmodekkaristien kanssa ja nyt viimeiseksi tänä kesänä olen löytänyt aivan huippuhauskan ruotsalaisen pehmodekkarisarjan! Olen lukenut sarjan kolme ensimmäistä osaa ja hurahtanut aivan. Mikä parasta, sarja jatkuu vielä kolmella osalla, jotka säästän ensi kesään. 

Minun kesäni hyväntuulisin kirjasarja on Christina Olsénin ja Micke Hansenin pehmodekkarisarja Mordet i Falsterbo, joka alkaa kirjalla Badhytten - Det som göms i sand kommer fram ibland (löytyy sekä Helmetistä, Storytelistä ja Bookbeatista).  Ruotsinkielinen, mutta melko helppolukuinen. Pullollaan huumoria, lämminhenkisyyttä, hyvää mieltä ja ihanaa kesätunnelmaa. Kaikki sarjan kuusi kirjaa liittyvät kesään ja ovat siis minulle nimen omaan kesäkirjoja, sillä yritän aina lukea kirjan siihen vuodenaikaan, josta ne kertovat. 

Badhytten alkaa neljän seniorin aamuisesta kierroksesta golfkentällä. Toiselle reiälle päästessään he kirjaimellisesti osuvat ruumiiseen, golfklubin itsevaltiaaseen puheenjohtajaan ja ylimieliseen grynderiin Silfverstolpeen, - ja luulevat päättäneensä miehen päivät golfpallollaan. Avukseen he herättävät nuoremman sukulaismiehen, avioerostaan sairaslomalla toipuvan syyttäjä-Fredrikin, joka krapulaväsymyksessään neuvoo vanhuksia jättämään ruumiin jonkun toisen löydettäväksi ja palaa kotiinsa nukkumaan. Vanhukset eivät kuitenkaan henno jättää ruumista - niin epämiellyttävä kuin Silfverstolpe oli eläessään ollutkaan - makaamaan hiekkabunkkeriin, vaan siirtävät ruumiin golfklubin toimistoon, josta siivooja löytää sen. Poliisipäällikkö tuntee antipatiaa paikallista poliisia kohtaan ja määrää Fredrik-syyttäjän näiden avuksi. Fredrik saapuu kohmeloisena murhapaikalle jo toisen kerran saman aamun aikana - ja joutuu peittelemään vanhusten toimia.

Jokaisessa sarjan kolmessa ensimmäisessä osassa toistuu samantapainen tarina: epämiellyttävä ja ylimielinen nousukas ja hämärähemmo murhataan, neljä herttaisen höpsöä vanhusta sekä hyväuskoinen ja omaleimainen paikallispoliisi Mårten puuttuvat peliin kukin omalla tavallaan ja onnistuvat sotkemaan asiat perin pohjin. Rikosta selvittävät ja näiden muiden jälkiä peittävät Mårtenin tehokas työpari ja poliisipäällikön luotettu Lisa sekä syyttäjä Fredrik, jonka hartain toive olisi vain saada levätä ja ottaa iisisti pitkällä sairaslomallaan. Oman mausteensa keitokseen tuovat lapset, Lisan ja Fredrikin pienet tyttäret, sekä sarjan toisessa osassa Fågelskådaren Mårtenin apuriksi pestautuva Christopher, TETiläinen, jolla yllättää sukujuurillaan....       

Koska kesäkirjojen aika on nyt ohi, jätän sarjan seuraavat kolme osaa ensi kesään (silloin tosin sarja on varmaan kasvanut vielä yhdellä kirjalla - kiitos tuottoisien kirjailijoiden!) Sitä ennen luen samojen kirjailijoiden kevätkirjat, jotka kertovat eläkeläisrouva Ester Karlssonista, ruumiiden parissa tietysti hänkin... 

Tässä vielä pätkä kirjasta Badhytten. Kasikymppiset Egon ja Ragnar ovat juuri siirtäneet Silfverstolpen ruumiin tämän toimistohuoneeseen ja nostaneet toimistotuoliin istumaan. 

"Det smartaste vore nog att få det att se ut som självmord."

Egon tog resolut tag i en tung papperspress och slog den hårt i överkanten på det gigantiska akvariet som exploderade av kraften och tryckförändringen i glaset. Närmare en kubikmeter vatten och ett dussin designfiskar från Jamaica och Indonesien flöt ut över golvet. 

"Vad i helskotta gör du?" sa Ragnar uppbragt. "Har du blivit skvatt galen?"

Egon, som ärligt talat själv blev förvånad över effekten av sitt slag på akvariet, stod nu på en sjöblöt persisk handknuten matta med sprattlande fiskar omkring sig. 

"Vi ska få det att se ut som självmord. Jag tänkte att Silfvestolpe ramlat och slagit huvudet i akvariet, det förklarar märket efter golfbollen i huvudet på honom. Låter inte det logiskt?" sa Egon nöjt. 

"Vad tusan hittar du logiken i det?" sa Egon och såg stött ut. 

"Vi skulle ha lämnat honom i bunkern", sa Ragnar surt medan han hastigt och fumligt samlade ihop de sprattlande fiskarna och la tillbaka dem i det sönderslagna akvariet. Det fanns ju trots allt någon decimeter vatten kvar, så fiskarna kanske skulle överleva, tänkte Ragnar bekymrat. 

"Ser det bra ut så här?" frågade Egon som släpat ner Silfverstolpe på golvet.

Ragnar tittade på Silfverstolpe som låg rygg med armarna rakt utåt. 

"Nja", sa han fundersamt, "undrar om man ramlar sådär av att slå i huvudet? Menar du att han kastade sig in i akvariet för att ta livet av sig? Det verkar bra långsökt."

Egon skruvade på sig. 

"Hur ska ja g kuna veta det? Har du själv något bättre förslag?"

"Nej, abolut inte", sa Ragnar snabbt.

Egon satte sig på Silfversolpes skrivbordsstol och slöt ögonen. 

"Låt mig tänka."

"Visst", sa Ragnar tyst för sig själv. "Tänk du. Du vet ju alltid bäst."

"Nu vet jag!" ropade Egon och dunkade knytnäven i skrivbordet så att blommorna hoppade och vattnet i vasen skvalpade ut och bildade en liten pöl på rödeken. "Han har begått självmord med tabletter så klart! Han har tryckt i sig tabletter, rest sig ur stolen och yrat bort mot akvariet där han trillade och slog i huvudet. Eller vad tror du, Ragnar?"

"Jo, så kan det ju vara", svarade Ragnar som i detta läge gått med på vad som helst för att slippa vara kvar. 

"Har du några tabletter?"

"Tabletter?" Ragnar fiskade upp en ask Läkerol Salvi ur fickan "Jag har de här."

Egon tittade på asken. 

"Tror du verkligen att någon tar livet av sig med Läkerol?"

"Nej, det så klart, men när jag äter många har de laxerande effekt på mig och det..."

Kesäjuhlien humussa osa 2

 

Kyllä saimme sään puolesta aivan mielettömän hyvät juhlasäät tänä kesänä. Lämpimät päivät ja illat tulivat kuin tilauksesta koronakauden juhlia ajatellen ja monet juhlat vietettiin pihalla. Tässä vielä kuvasatoa loppukesämme juhlista.

Kesä lienee nyt ohi, mutta juhlakausi jatkuu edelleen. Rippijuhlia riittää meillä vielä hamaan tulevaisuuteen, sillä taas putkahti kutsukortti postilaatikkoon. Reilu viikko sitten pääsimme myös kahta tuoretta ylioppilasta juhlistamaan. Olen niin onnellinen =D 

Kuten näkyy, syksyn lähestyessä lempijuhla-asukseni valikoitui Massimo Duttin tummansininen pitsileninki. Tämä on löytöni vuoden takaa, ja olen mennyt sillä jo todella monet juhlat. Vuosien mittaan Massimo Duttin vaatteet ovat muuttuneet keinokuituisemmiksi ja siten menneet alaspäin. Vaikka Duttilla kuinka hoetaan, että polyester olisi nykyään jotenkin parempaa kuin ennen (mikä varmasti pitää paikkansa vertailussa 70-luvun teryleeniin), en todellakaan halua kääriytyä muoviin. 

Tämä viskoosisekoitteinen leninki oli kuitenkin tervetullut poikkeus Duttin keinokuitumaailmassa. Vuori on jopa 100 % viskoosia ja siten ihanan hengittävä. Ja sattuipa vielä minulle niin täydellisesti istuva malli!

Poikamme rippijuhlia vietettiin kolmisen viikkoa sitten. Paikalle pääsi vain äidinpuoleinen suku ja kummien kuopuskin joutui jäämään kotiin negatiivistä koronatestiään odottamaan. Vieraita kuitenkin riitti koko päiväksi. Sää oli upea, kesän viimeinen hellepäivä, ja pihajuhlat onnistuivat erinomaisesti. Itse emme ryhtyneet kakkuja leipomaan, vaan turvauduimme Triplan Bakery Manteliin, jota olemme joskus aiemminkin käyttäneet.   

Parin viikon tauko ja pian jatkuu taas. Toivottavasti koronatilanne säilyy vielä maltillisena, jotta viimeisetkin rippilapset saadaan ripitettyä!

Kesällä minua viihdyttäneet kirjat

Tämän postauksen nimenä pitäisi oikeastaan olla "kesällä lukemani ja kuuntelemani kirjat". Minähän teen molempia, sekä luen paperisia kirjoja että kuuntelen äänikirjoja - ja usein samaa kirjaa kahdella tyylillä samaan aikaan... Tällä hetkellä olen sekä Storytelin että Bookbeatin asiakas enkä syksyn tullen ja lukemisen vähetessä ole kuitenkaan malttanut luopua kummastakaan. Storyteliin minulla on rajaton käyttöoikeus (16,90 €/kk), Bookbeatiin sopimus, joka sisältää 10 tunnin kuunteluoikeuden kuukaudessa (9,90 €/kk). Storytelin ja Bookbeatin eroista tein kesäkuussa tämän postauksen. 

Kesäkuussa suurkulutin kirjoja ja kuukauden aikana lukemastani ja kuuntelemastani kahdeksasta dekkarista tein jo oman luettelon aiempaan postaukseen tänne. Vettä mökillä lämmittäessäni ja tiskatessani ennätin kuunnella monet Carola Dunnin The Honorable Miss Dalrymple -dekkaria. Jatkoin sarjan kuuntelemista myös myöhemmin kesällä parin osan verran, mutta vähitellen aloin myös kyllästyä. Viihdyttävää, mutta niin itseään toistavaa. Olen nyt sarjan kahdeksannessa osassa, jossa on edetty vasta vuosi eteenpäin siitä, mistä sarja alkaa, eikä Daisy ole edelleenkään edes päässyt naimisiin ylikomisarionsa kanssa. Kihlauskin on jo kerran purettu - tosin vain tunnin ajaksi! Huoh, mitä dramatiikkaa.

Myöhemmin kesän aikana saatoin loppuun niin ikään kahdeksan teosta - mutta aikaa kului kaksi kuukautta. Kaupungissa oli selvästi enemmän ajatusta vaativaa puuhaa, jolloin en ennättänyt viettää aikaani kirjojen parissa. Nyt työmatkoilla on taas aikaa keskittyä äänikirjoihin, joita ajaessani kuuntelen suomeksi. Tällöin kuuntelin elämäni ensimmäisen chick lit -dekkarin, Mirva Saukkolan luksusmerkkejä ja tuotesijoittelua pursuavan Silkkiä, safiireja ja salaisuuksia, joka on myös näin korona-aikaan kotiin sidotun maailmanmatkaajan nojatuolimatka maailmalle. Antiikista kiinnostuneelle kirja sisältää unelmakuvauksia ja paljon nippelitietoa vanhoista venäläisistä esineistä. Nykyaikaisia luksusmerkkejä rakastavalle kirja on kepeää ja todella mehevää luettavaa, jokaista merkkiä on makusteltava mielessä ja kuviteltava vaate silmien eteen. Vähän kuin himoshoppaja seikkailutarinassa. Tyttären varhaisteinivuosina luimme molemmat Himoshoppaaja-kirjoja ja Lontoon matkallamme kiersimme kirjojen "tapahtumapaikkoja" eli bongasimme kirjoissa mainittuja merkkejä.   

Kirjailija Mirva Saukkola on Antiikki & Design -lehden päätoimittaja ja lanseerannut myös suomenkielisen Elle-lehden sekä työskennellyt toimittajana Gloriassa, joten hän selvästi on kuvailemiensa esineiden ja paikkojen asiantuntija. Sen sijaan mielenkiintoista on, että Wikipedian mukaan hän on väitellyt brittiläisen fantasiamaailman vaikutuksesta suomenkieliseen lastenkirjallisuuteen. Muun muassa Marjatta Kurenniemen ja Aili Somersalon fantasiakirjoja lapsena ahmineena kiinnostuin heti hänen väitöskirjastaan. Hänellä ja minulla näyttäisi olevan monta yhteistä kiinnostuksen aihetta.   

Huvittavana yhteensattumana vielä mainittakoon, että samanaikaisesti kun paneuduin tähän elämäni ensimmäiseen chick lit -dekkariin, satuin myös lukemaan kirjastosta löytämääni englanninkielistä G.M. Mallietin dekkaria, joka kertoo chick lit -kirjailijan murhasta. Tulipahan nyt sitten aihetta kahdelta eri kantilta.    

Kesän viihdyttävin sarja on ollut humoristinen sarja, joka kertoo skoonelaisen Falsterbon taajaman eläkeläisten ja poliisien yhteiselosta murhien varjossa. Sarja vaatii oman postauksensa, joka on minulla työnalla. Aikomukseni oli lukea sarjan kaikki kuusi osaa kesän aikana, mutta kesäkuun alkuinnon jälkeen lukemiseni hidastui siten, että heinä-elokuun aikana luin kolmannen osan ja päätin jättää sarjan loppuosan ensi kesään. Sitä ennen keväällä aion tarttua samojen kirjailijoiden Olsénin ja Hansenin toiseen sarjaan, joka kertoo eläkeläisen Ester Karlssonin elämään ilmaantuvista ruumiista. Samoilta kirjailijoilta on ilmestynyt myös useita lastenkirjoja.

Ruotsalaissarjan olen löytänyt myös pari uutta saksalaisdekkaristia. Toinen on hullunhauska ja samalla täysin makaabereja juttuja kirjoittava Tatjana Kruse, jota en tosin voi liittää kesän aikana lukemiini kirjoihin, sillä hänen ensimmäinen teoksensa on minulla vielä kesken. Mutta tästä kirjailijasta tulen varmasti postaamaan tulevaisuudessa.

Enempää en kerro vielä myöskään Gisa Paulystä, jonka Mamma Carlotta -sarjan ensimmäisen osan luin heinäkuussa. Pauly on tällä hetkellä Saksassa tunnetuimpia ja tuotteliaimpia kotimaisia dekkarikirjailijoita, joiden uutuudet pääsevät aina esille pöydälle. Viime syksynä Saksassa kirjakauppoja kolutessani tutustuin hänen teoksiinsa. Jatkoa seuraa myöhemmin...

Heinä-elokuun aikana loppuun saattamani kahdeksan dekkaria:

englanniksi (Storytel):

Carola Dunn (The Daisy Dalrymple series):

1. Dead in the Water (6. osa)

2. Styx and Stones (7. osa)

englanniksi (paperikirja Helmetissä):

G.M. Malliet: Death and the lit chick (Chief Inspector St. Just series, 2. osa) 

ruotsiksi (kirja-Storytel-yhdistelmä, löytyy myös Helmetistä ja Bookbeatista):

Olséni & Hansen (Mord i Falsterbo -sarja)

 1. Fågelskådaren (2. osa)

2. Ryttaren (3. osa)

saksaksi (Bookbeat):

Gisa Pauly: Die Tote am Watt, ein Sylt Krimi (Mamma Carlotta ermittelt, osa 1)

suomeksi (Storytel): 

Mirva Saukkola: Silkkiä, safiireja ja salaisuuksia

Catharina Ingelman-Sundberg: Ryöstön hetki kullan kallis

 

Reippailua ja kahviloita suurkaupungin maalaismaisemissa

Rakastan Helsinkiä. Täältä löytyy varmasti kaikkea, mitä kaltaiseni semiurbaani ihminen kaipaa. On ihmisiä, kauppoja, ostoskeskukisa, ravintoloita, kahviloita, museoita, näyttelyitä. Joka puolella on vilinää ja vilskettä. Välillä vain ihmettelen, mitä kaikkia valinnanmahdollisuuksia Helsingistä löytyy. Kun haluan mennä elokuviin, voin valita kaikista uutuusleffoista haluamani, ei tarvitse odottaa sitä viikkoa, jolloin se saapuu kaupunkiin (kuten muistan vielä hyvin nuoruudestani pikkukaupungissa). Voin valita, menenkö teatteriin, oopperaan, balettiin vai konserttiin. Tai vaikkapa sirkukseen. 

Siksi usein unohdan, että Helsingistä löytyy myös maaseutua. Peltoja, niittyjä, metsiä, lampaita ja nautoja. Rakastan pyöräilyä lämpimänä kesäpäivänä ja tänä kesänä olemme taas pyöräilleet koko perheen voimin. Mikä on ihanampaa kuin pyörälenkki, joka ulottuu sopivasti johonkin ihanaan kahvilaan.

Koronakevään ja etätyöskentelyn jälkeen olen ollut aivan rapakunnossa. Tavallisen työpäivän arkiliikunnan puutteen huomasin etäkoulun päätyttyä lähiopiskeluun. Muutaman opetustunnin jälkeen lihakseni olivat niin kipeinä, kun lattialla istumisen sijaan kumartelin, kyykistelin ja polvistelin. Niinpä toisinaan (ennen kahvilaa) sijoitimme pyörälenkkimme varrelle kuntoportaat. Herttoniemen Majavatien kuntoportaiden askelmia on joku laskenut olevan 182. Portaat on oletettavasti rakennettu vanhan mäkihyppymäen tilalle, se näkyy portaiden muodossa ja askelmien jyrkkyydessä. Muut juoksivat, minä kävelin ne ylös muutamaan otteeseen. 900 askelmaa päivässä on aika hyvä lukumäärä - parinkymmenen kilometrin pyörälenkin lisäksi. Sen jälkeen maistuu taas pala kakkua hyvällä omallatunnolla. 

Hesarissa oli heinäkuussa juttu Herttoniemen hylätyistä (puretuista!) huviloista. Alueella on sijainnut 70 huvilan yhdyskunta, jäljellä niistä on enää yksi. Kun portaiden yläpäässä paikansin itseni Iphonen kartalle, ilmoitti se osoitteekseni Herttoniemen huvilat. Silloin tuntui pahalta keskellä näitä lumoavia maalaismaisemia, ainoiden näkyvien kaupunginmerkkien häämöttäessä kaukana horisontissa (tosin metroasemalle ei ole kuin kilometrin matka portailta). Tämä lumoava maisema olisi vielä kauniimpi, jos sitä koristaisivat vanhat huvilat. Ja mikä asuinpaikka tämä olisi tänä päivänä. Kaupungin halutuimmat omakotialueet eivät varmasti sijaitsisi Kulosaaressa tai Jollaksessa - vaan Herttoniemen huviloissa.  

 

Voitteko kuvitella, että Helsingissä voi pyöräillä kymmeniä kilometrejä pysytellen lähes yksinomaan maalaismaisemissa. Joskus joutuu koukkaamaan vähän urbaanimman alueen kautta, mutta sopivat reitit etsimällä löytää itsensä pian taas hiekkatieltä ihan keskeltä metsää. Tai viljapeltoa. 

Aiempina vuosina olen pyöräillyt ja lounastanut usein Tuomarinkylän kartanossa, mutta tänä kesänä laajensin reviiriäni Haltialan kartanoon. Välimatkaa niiden välillä on vain parisen kilometriä. 

Tuomarinkylän ravintola Annan Kartano on pieni ja profiloituneempi, asiakaskunta on selvästi samaa luokkaa kuin viereisessä sisustuskaupassa. Haltialan kartanon kotieläintilan myötä myös Vanhan Pehtoorin asiakaskunta on värikkäämpää, väkeä on paljon ja jokaisesta yhteiskuntaluokasta. Mutta hyvät on lounaat kummassakin paikassa ja hintatasokin aika samanlainen.  

Lähellä sijaitsevat Haltialan pellot, joista saa käydä poimimassa herneitä, ruiskukkia ja auringonkukkia. Me poimimme mukaamme kimpun pihamme koristeeksi rippijuhliin.  

Skirt // Rils

Shoulder bag // Lovia 

(both bought as second hand in Emmy) 

Shirt // Uniqlo