sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Aikuisiässä - synttäripostaus osa 2






Edellisessä postauksessani kerroin kuukausia sitten olleesta merkkipaalustani, joka oli silloin, kun syntymäpäiviä oli vielä mahdollista viettää oman kodin ulkopuolella. Yövyin siis mieheni kanssa hotelli Kämpissä edellisen yön ja itse syntymäpäivänä söimme hotellin lasitetulla terassilla aamupalan. Huomasimme, että moni asiakas tulee hotelliin vain aamupalalle ja jatkaa sitten matkaa töihin. Arjen luksusta!

Aamupalan jälkeen lähdimme katselemaan kaupunkia turistin silmin. Kävelimme aurinkoisessa satamassa, poikkesimme Vanhassa kauppahallissa, ihailimme Kalevalaista taidetta Ateneumissa. Valokuvasimme toisiamme Suurkirkon portailla, nautimme kevyen kuoharilounaan ja kahvittelimme Engelissä, opiskeluaikaisten muistojeni kahvilassa. Miten ihmeessä opiskelijabudjetilla raaskimme silloin aikoinaan ystävien kanssa kahvitella niin riistohintaisessa kahvilassa? Ehkä kävimme siellä pari kertaa ja muistoissani se sama kuin aina :)

Ateneumissa pyörähdimme Magnus Enckellin näyttelyn läpi, jonne kuvittelimme palaavamme toisella kertaa uudestaan. Emme koskaan ehtineet. Muutamaa viikkoa myöhemmin museot sulkeutuivat ja viimeisen tiedon mukaan näyttely lähtee ennen kuin Ateneum avautuu uudestaan.  

















Mies otti palkattoman vapaapäivän syntymäpäiväni kunniaksi, mutta meidän kierrellessämme kaupungilla lapsilla oli normaali koulupäivä. Illalla juhlistimme yhdessä syntymäpäivääni kalliolaisessa lähiöbistrossa nimeltä Kolmon3n. Se oli täydellinen paikka perhejuhlaan. Fiini muttei liian ylellinen, joten pojat saattoivat tilata listalta burgerit ja me aikuiset nauttia muutaman ruokalajin menut. Surukseni tätä postausta kirjoittaessani luin kyseisen ravintolan sulkeneen juuri ovensa lopullisesti.     








Kotona minua vielä odotti kaksi valtavan ihanaa kukkapuskaa, jotka lähetit olivat toimittaneet tietämättäni. 




Viimeisen kerran vietin syntymäpäivääni vielä töissä, jossa tarjosin työkavereille rosat kakkukahvit ja sain rosan kimpun ja sihisevät juoman. Tämä sampanja on vielä avaamatta ja odottaa sitä hetkeä, jolloin voin vielä kutsua ystäväni koolle ja juhlistaa aikuisikään tuloani heidän kanssaan.





Viimeisen lahjan sain viikkoa myöhemmin, jolloin poikkesin ystäväni kanssa kahville ja sain häneltä lahjan, joka on tullut käyttöön ja tarpeeseen jo monet kerrat tänä talvena. Korkealle pohkeeseen ulottuvat turkoosit pitsivillasukat ovat palvelleet minua kokoontuessamme naapurien kanssa itsenäisyyspäivän viettoon kotikadulle ja valvonnoissa pihalla pakkasilla, jolloin murtuneen käden kanssa on ollut haastavaa pukeutua lämpimästi. Tarpeeseen ne ovat tulleet myös sisätiloissa mittarin näyttäessä alle 20 astetta. Välillä ne lämmittävät jalassa muutoin vain, kuten tuossa jouluaattona otetussa kuvassa. 











torstai 4. maaliskuuta 2021

Puoli vuosisataa takana - osa 1




Takana on isompi merkkipaalu. Itse asiassa siitä on jo monta kuukautta, kun minusta tuli aikuinen, kuten kerroin työkavereille, jotka kysyivät ikääni. Aikuisikä! Tosiaan se ei enää ole mikään uutinen, mutten ole vain ehtinyt käydä läpi kuvia. Hiihtolomalla on vihdoin ollut aikaa siihenkin. 

Valitettavasti isompi merkkipaaluni tapahtui näin korona-aikana, sillä niin kovasti kuin olin synttärijuhlia odottanutkin, niitä on lykättävä. Olisinpa tajunnut pitää juhlat viime kesänä, kun vielä uskalsi juhlia ja säätkin olivat sopivat. Mutta kuka sitä osasi ennustaa etukäteen.

Kymmenen vuotta sitten juhlani peruuntuivat, sillä vietin 40-vuotispäiväni sängyssä kovassa kuumeessa. Juhlapaikan maksu ja ruokatarjoilujen hinta lankesi silti, niitä kun ei voi perua edellisenä päivänä viime tingassa. Ystävällisesti pitopalvelu tarjosi kuitenkin omat tilansa ilmaiseksi käyttööni seuraavana vapaana lauantaina ja taisi antaa tarjoiluistakin alennusta. Juhlat vietettiin muutamaa kuukautta synttärien jälkeen ja kivaa oli. Osa pitkämatkalaisvieraista ei kuitenkaan raaskinut enää ostaa uutta matkalippua menettämänsä tilalle.








Joka tapauksessa ei minun asiani ihan huonosti ole. Vaikka juhlia ei tullutkaan, sain kuitenkin kivan syntymäpäivän. Toista olisi viettää juhlapäivää nyt, kuten moni ystäväni tekee. Rakas ystäväni täyttää näinä päivinä ja koronatilanne kun on mikä on, hän joutui perumaan kaikki suunnitelmansa. Syksyllä oli vielä toisin, hotelleissa uskalsi vielä yöpyä ja ravintolassa syödä. 

Työnantaja palkitsi minut palkallisella vapaapäivällä, joten menimme mieheni kanssa jo edellisenä iltana yöksi Kämp hotelliin. Majoituimme perustasoa korkeampaan huoneeseen ja meitä huvitti kovasti, että vaikka mieheni oli kertonut etukäteen merkkipäivästäni, hotellin tapa muistaa oli neljän praliinin suklaarasia. Siis neljän praliinin! 

Töissä varmaan ihmeteltiin, kun kuljin korkkareissa koko päivän. Saavuin Kämpiin suoraan töistä pieni laukku mukanani, mies tuli etätöistä kotoa ja toi loput tavarat, hänellä jatkui puhelinpalaveri vielä huoneessakin. Raikas suihku ja poks, korkki auki miehen kotoa tuomasta pienestä sampanjapullosta. Sitä siemaillen loikoilin hetken aikaa pehmeässä kylpytakissa. Samalla jaoimme ne neljä praliinia. Sen jälkeen puhtaat vaatteet ylle ja menoksi. 







Olimme varanneet pöydän Michelin-palkitusta ravintola Olosta. Kun kerran oli kyse ainutlaatuisesta tilaisuudesta, raaskimme syödä noin yhdeksän ruokalajin illallisen. Ruoat olivat ihan hyviä ja erittäin mieleenpainuvia, sillä sen verran erikoisia maut ovat. Ruoassa on selvästi japanilaistyyppinen tatsi, umamin maku on tuotu lähes kaikkiin ruokalajeihin. Vaikka sinänsä olen fermentoidun ruoan suuri ystävä, ei se ole kuitenkaan maku, jota arvostan "hienossa" ruoassa. Itse pidin siis enemmän vastaavan supeskalliin ravintolan Demon ruoista, kun taas mieheni tykkäsi enemmän Olon mauista.







 Hattua nostan sille, että Olossa on kiinnitetty huomiota myös alkoholittomien juomien makuun. Kuhunkin annokseen on sommitettu sommelierin viinisuosituksen lisäksi myös alkoholiton drinkki, joka on todellakin luotu annosta varten. Viinimenun ja alkoholittoman menun lisäksi on mahdollista saada myös sekamenu, jossa osa viineistä korvataan alkoholittomilla. Pyysin tällaisen ja sovimme tarjoilijan kanssa, minkä ruokalajien kanssa vaihto tehdään. Näin pitkän ajan jälkeen muistelen, että yksi juomista oli kaalipohjainen ja jossain päämakuna taisi olla punajuuri. Toki ne eivät viiniä korvanneet, mutta hyviä ne olivat kuitenkin ja täydensivät erinomaisesti ruoka-annoksia.

Hyvillä mielin palasimme hotelli Kämpiin painaaksemme päämme pehmeään tyynyyn ja kauneusunien jälkeen herätäksemme varsinaiseen syntymäpäivään.




maanantai 1. maaliskuuta 2021

Helmikuun helmet

 







Tammikuun kirjapostauksessani kerroin jo hiihtolomakirjastani, joka on Sandhamin murhien luojan Viveca Stenin uusin Åre-aiheinen dekkari Offermakaren. Samoin kerroin Håkan Nesserin uutuudesta Den sorgsne busschauffören från Alster. Jälkimmäisen saa nopeasti lainaan pääkaupunkiseudun kirjastoista, ensimmäisen pidempään odottamiseen saa varautua. Suomennokset näihin molempiin ovat oletettavissa tulossa tämän vuoden puolella.  

Työmatkoilla julkisissa olen kuunnellut toisen ruotsalaisen dekkaristin Marie Bengtsin 50-luvulle sijoitettuja murhatarinoita. Olen aiemmin lukenut kirjat ruotsiksi ja nyt oli hauska kuunnella niiden suomennokset. Suosittelen pehmodekkarien ystäville kuten myös historiallisista aiheista sekä muodista kiinnostuneille. Suomen kielellä ilmestyy niin vähän pehmodekkareita, etenkin vielä Ruotsista, kuten aiemminkin olen valitellut. Olen tehnyt ensimmäisestä osasta Murha maalaisidyllissä eli En sax i hjärtat postauksen, joka on luettavissa täällä. Toinen osa, Murha muotimaailmassa eli Döden klär i domino, on esitelty täällä

Löysin myös Storytelistä uuden brittidekkarisarjan, jonka ovat kirjoittaneet Matthew Costello ja Neil Richards. Romaanit ovat aika lyhyitä, kolmen neljän tunnin mittaisia äänikirjoina. Mitään ihmeellisiä ne eivät ole, mutta pehmodekkareita on äänikirjoina suomeksi sen verran vähän, joten nuo menevät paremman puutteessa. 

Löysin myös ruotsalaisen kirjailijan Erik Erikssonin ja kumppaneiden lyhytdekkareita Storytelistä. Kirjailijan tapasin pari vuotta sitten vieraillessani Roslagenin saaristossa ja siksi kiinnostuin hänen dekkareistaan. Seuraavalla tapaamiskerralla tunnen siis hänen tuotantoaan edes vähän :) Hän ei itse tosin dekkareita kovin arvostanut, mutta totesi niiden myyvän. Tämän jälkeen sarja on saanut jatkoa useamman osan verran. Mafiajutut eivät ihan ole minun juttuni, mutta on kiva kuunnella paikoista, joissa on käynyt.  
  
Storytel-asiakkuuteni vaihdoin vuoden lopussa 20 tuntiin kuussa ja jo paria viikkoa ennen maksukauden päättymistä saan aina ilmoituksen, että luku- ja kuunteluaikani on käytetty loppuun. Siitä huolimatta olen kuunnellut vielä pitkään eikä kuunteluaikani ole kertaakaan loppunut kesken. Omituista on, ettei Storytelissä pysty missään seuraamaan kuuntelun tai lukemisen määrää esimerkiksi tunteina, kuten Bookbeatissa. Siellä on erillinen linkki historiaan, jossa pystyn näkemään tunneissa, kuinka paljon aikaa on käytetty kyseisen maksujakson aikana. Yleensä minulla on Bookbeatissa aikaa vaikka kuinka paljon jäljellä, mikä saa minut epäilemään Storytelin ilmoitusten todenperäisyyttä. Näiden syiden vuoksi poukkoilen kahden maksullisen äänikirjapalvelun välillä ja kuuntelen sieltä, missä aikaa on paremmin jäljellä.  












Helmikuun helmet: 

ruotsiksi: 

Viveca Sten: Offermakaren 

Håkan Nesser: Den sorgsne busschauffören från Alster 

(molemmat löytyvät paperikirjana Helmetistä ja kirjakaupoista, äänikirjana Bookbeatista ja Storytelistä)

Erik Eriksson, Margaretha Levin Blekastad, Magnus Östnäs, Sofi Piel, Richard Grandin: Dödlig idyll
(äänikirjana Storytel)



suomeksi: 

Marie Bengst:
 
1. Murha maalaisidyllissä
2. Murha muotimaailmassa
(Paperikirjana Helmet, äänikirjana Storytel ja Bookbeat)

Matthew Costello ja Neil Richards:
 
1. Murha Thamesin varrella 
2. Kartanon salaisuus
(äänikirjana Storytel)