lauantai 4. syyskuuta 2021

Länsirannikkoa pohjoiseen osa 5: Keski-Pohjanmaan upeat rannikkokaupungit











Matkakertomukseni jäi kuukausi sitten kesken, mutta jatkuu taas. 

Reissumme vauhdikkaimpana päivänä näimme Pietarsaaren, Kokkolan, hiekkasärkät ja Raahen. Siksi varoituksen sana, tässä postauksessa on paljon kuvia. 

Ennen lähtöämme Vaasasta käväisimme entisen kotitaloni pihalla, jossa pääsin kuvaan oman huoneeni ikkunan edessä. Nämä ylläolevat punaisen talon kuvat ovat sieltä, vanhin talo, jossa olen koskaan asunut eli rakennus on vuodelta 1870. Valitettavasti remontissa ei ole säästynyt kuin ulkokuori ja vanhantyyliset ikkunat. Yläkuvien kauniit vanhat ikkunat eivät siis ole tästä talosta vaan tältä reissulta Vaasan yöpymiskohteestamme, joka oli samanikäinen vanha talo, joka on valitettavasti joutunut kokemaan paljon muutoksia. Onneksi sen vanhat ikkunat on säästetty enkä voinut olla ihailematta niitä koko ajan. Niin paikkansa pitää sanonta, että ikkunat ovat talon silmät. Vanhat puukarmiset ikkunat ovat kaikkein tärkeintä vanhassa talossa - ovien ja lattialankkujen ohella.  


Tupakkakaupunki Pietarsaari


















Seuraava kohteemme oli Pietarsaari, joka osin asfaltoimattomine hiekkateineen kilpailee minun silmissäni Rauman kanssa länsirannikon idyllisimmän puukaupungin tittelistä.  Valitettavasti se on myös huonoimmin pidetty näkemistämme kaupungeista, sillä osa taloista näyttää jo aika rapistuneilta ja autioiltakin. 







Vanhassakaupugissa ei ollut minkäänlaisia palveluita, varsinkaan ihania kahviloita, kuten monissa muissa kaupungeissa. Turistina olisin kaivannut etenkin vessaa, mutta kupponen kahviakin olisi maistunut. Asukkaana idyllisen kahvilan puute olisi kyllä iso miinus. 









Kaikesta huolimatta olisi ihanaa asua tässä viehtättävässä ympäristössä. Pietarsaaressa mies kuiskasikin pojille: "Jos näette jossain "myytävänä"-kyltin, niin turpa kiinni!" 

Seuraavassa puutalokaupungissa vanhin poikakin jo rukoili, että voisimmeko puutalojen sijaan kiertää vaikka sisustuskauppoja... 


Koulukaupunki Kokkola





















Kokkola soi viimein minulle helpotuksen, sillä koulumuseosta löytyi ensimmäinen wc neljän tunnin etsinnän jälkeen. Kokkolan vanha puutaloalue on todella viehättävä ja täältä löytyi ihastuttavia kahviloitakin. Lasten toiveesta päädyimme vohveleille koulumuseon naapuriin. 








Kalajoen hiekkasärkät







Kokkolan puutaloalue on hyvin pieni, joten se oli kävelty nopeasti läpi, minkä jälkeen matkamme jatkui kohti Kalajokea ja hiekkasärkkiä. Ennätimme sinne iltakuuden aikaan, uimme ja nautimme viimeisestä hellepäivästä rannalla. Päivä oli pilvinen, mikä sopi erinomaisesti meille, sillä siitä huolimatta oli todella lämmintä. Tuntui kuin olisimme olleet etelässä ja suunnittelimmekin mökin varaamista hiekkasärkiltä ensi kesäksi.



Raahe






















Illalla jatkoimme matkaa Raaheen, josta olin hyvissä ajoin saanut varattua kaksi huonetta huippusuositusta Langin kauppahuoneesta. Tämä on aivan unelmaihana majoituspaikka, sillä vanhaan talon majoitushuoneet on kunnostettu todella pieteetillä vanhoja materiaaleja säilyttäen ja kenties muualtakin rakennusaineeksi haalien. Vain kylpyhuoneen kalusteet olivat uusia, tosin nekin vanhan talon tunnelmaa vastaavia.

Järkytykseksemme melkein kaikki ruokapaikat sulkeutuivat Raahessa kello 21, ja meillä alkoi jo tulla hätä, jäämmekö ilman päivällistä. Lopulta löysimme pubin, jonka tarjoilija ystävällisesti paistoi meille uunissa hampurilaiset, jotka nautimme leppoisan lämpimässä illassa terassilla. Palatessamme yösijaamme koko taivas kylpi auringonlaskun tulimeressä.