Kolmet synttärit ja yksi keskiaikainen leninki

 

Tässä näette synttärisankarin. Taas olen vähän vanhempi ja viisaampi, toivottavasti en kuitenkaan paljon ryppyisämpi.

On toinenkin synttärisankari, blogini, joka on nyt päässyt kehdosta taaperon ikään. Yksivuotispäivä oli tosin jo eilen, mutta onnistuin vain tuhoamaan postauksen, jonka olin valmistellut etukäteen.

Vielä on lähipiirissäni kolmaskin merkittävä synttärisankari: Kolmosemme tuli juuri kunnioitettavaan teini-ikään.

 

 

 

 

Minun syntymäpäivääni vietimme Ravintola Kuussa Töölössä. Edellisestä kerrasta on jo todella kauan, kun viimeksi olemme käyneet tässä ravintolassa, esikoinen oli silloin aivan pikkuinen.

Ei ole ihme, että ravintolalla on jo melko pitkä historia, ja edelleen se vaikuttaa olevan hyvin suosittu. Vaikka oli tavallinen arki-ilta, ravintola tuli aivan täyteen. Osasyynä lienee hyvä sijainti isojen hotellien vieressä, ja aika monessa pöydässä puhuttiinkin muuta kuin suomea. 

Ruoka oli hyvää, kuten tällaisessa ravintolassa sopii odottaakin. Lista on suomalaista kunnioittava, sillä raaka-aineet olivat enimmäkseen kotimaisia: kuten poroa, puolukkaa ja lanttua. Kuvia en ottanut tällä kertaa ja senpä vuoksi en edes muista, mitä söin. Kuopukselle tarjottiin puolitettuja lastenannoksia, mutta hän valitsi normaalikokoisen alkupalan, pääruoan ja jälkiruoan ja kaikki maistui.

 

 

"Äiti, tuo sun mekko näyttää ihan keskiaikaiselta", totesi esikoinen tästä leningistä nähdessään sen ensimmäisen kerran roikkumassa narulla tuulettumassa.

 

"Se on 70-luvulta", kerroin ylpeänä.

 

"Siis keskiaikaista", hymähti tytär ja jatkoi matkaansa.

 

 

 

 

 

 

 Tämä Muumineiti-nimisen ompelimoateljeen varmaan 70-luvulla valmistama samettileninki sai kunnian olla synttäriasuni.

 Leninki löytyi viime talvena Remaken kätköistä, sinne se oli pelastettu Fidalta päätymästä kaatopaikalle. Syynä oli iso ratkeama hihassa sekä oletettavasti myös kauhean ummehtunut haju.

 

Ihastuin mekon värikkyyteen ja kauniiseen malliin, etenkin kaulukseen sekä mansetteihin. Repeämää lukuun ottamatta kangas oli erittäin hyväkuntoista. Sametti ei ollut painunut pesuissa, kuten nykysametille usein käy. Hihat olivat tosin aavistuksen liian lyhyet minulle, mutta muutoin leninki istui kuin valettu.

 

Pia kaivoi Remaken kätköistä violetin samettipalan, josta valmistettiin uudet, vähän pidemmät hihat. Saadakseni vahvan kellarinhajun pois leningistä, jouduin pesemään mekon koneessa useaan kertaan, vuoroin pesuaineella, vuoroin etikalla. Etikkapesuja vaadittiin varmaan kolme-neljä, ennen kuin pahin haju oli selätetty. Välissä jouduin pesemään useamman kierroksen normaalipesuja sekä tuulettamaan leninkiä päiväkaupalla ennen kuin etikan haju oli poissa.

 

Tässä oli taas todiste, ettei vesipestävää materiaalia ole menetetty, vaikka siihen olisikin tarttunut kellarinhajua! Etikka on ihmeellinen aine.

 

 

Jos joku sattuu tietämään jotain kyseisestä ompelimosta, olisin kiinnostunut kuulemaan lisää.

 

 

 

 

Kolmosen 13-vuotissynttärijuhlia vietimme kotona herkutellen isompien sisarusten leipomalla mutakakulla. Sisarukset yllättivät veljensä tämän saapuessa kotiin. Olivatpa he vielä tehneet Kolmoselle ikiomankin pikkukakun, joka oli leivottu mukiin, jonka hän sai koulustaan Pekingistä. Tuossa kansainvälisessä koulussa on tapana, että luokan vanhemmat järjestävät koko luokalle muistolahjan lukuvuoden päätteeksi, jolloin luokka hajaantuu ja syksyllä kasataan uudestaan. Samalla moni oppilas muuttaa pois Pekingistä ja uusia saapuu. Tähän lahjamukiin on painettu luokan kuva, mutta se tulee näkyviin ainoastaan mukin lämmetessä. Muulloin se on musta.

Ensi viikonloppuna synttärikierre saa jatkoa. Tällä kertaa sankarina on tätini, joka täyttää 80.

 

 

Mukavaa alkanutta viikkoa ja ihania syksyn viimeisiä päiviä.  

 

Ensilumi ja vaatekuvia itselaukasimella

 

Tänään sitten hipsautti maahan ihan ohuen kerroksen lumipölyä, kai sitä voi ensilumeksi kutsua?

 

Pakko oli saada vaatekuvia kuvattua ulkona. Nämä muutamat kuvat sain kuvaajan nappaamaan, mutta sitten hän hermostui kylmyyteen ja häipyi sisälle. Niinpä testasin kännykän itselaukaisinta. Ei siitä oikein mitään tullut. Siinä laitteita räplätessäni kuviini päätyi vahingossa kaikkea muuta paitsi vaatteita. Lähinnä kallioita, joiden sammalta peittää harmaa huurre. Aika talviselta tuntuu, vaikka aurinko paistoikin päivällä kauniisti.

 

 

 Vain yhden vaatekuvan onnistuin saamaan laukaisemalla kameran kännykällä. Kuvissa viikonlopun asuni. Mustan Ted Bakerin neuletakin esittelin jo vähän aikaa sitten tämän hameen parina. Rakastan kukkia ja neuletakin selkäpuoli on aikamoinen katseenkääntäjä. Eilen takki oli päälläni, kun meillä oli työpäivä, koko koulun koulutus. Alle puin neulepuseron, jossa on ihanat pitsiset ja pliseeratut sifonkihihat. Opettaessani itse en voi koskaan käyttää tällaisia paksuja neuleita, aina pitää olla mahdollisuus riisua vaatetusta vähemmäksi. Sen sijaan kylmä tulee, kun itse istun koulutettavana.   

 

Mitään erillisiä kotiasuja minulla ei ole, vaan käytän samoja vaatteita, joita käyttäisin töissäkin. Vaatteita on kaapissani riittävästi loppuelämäkseni, joten turha niitä on säästellä parempiin tilaisuuksiin. Tämä on siis tänään ollut myös kotiasuni.  

 

 

 

 

 

Olen muuten ryhtynyt Zadaa-myyjäksi ja viikko sitten lähetin pari pakettia Emmyyn, kun siellä oli ilmaiset toimituskulut. Ensimmäiset vaatteeni ovat jo ilmaantuneet myyntiin ja tänään toimitan ensimmäisen Zadaa-pakettini postiin.

 

Loppuilta kuluukin kokeidenkorjauksen parissa ja huomenna alkaakin taas työviikko. Huoh, lyhyt oli siis tämä viikonloppu eikä lepoa suonut. Seuraava viikonloppu onkin sitten todella vauhdikas. Tiedossani on musikaalia, työpaikan pikkujoulut ja vieläpä yhdet 80-vuotispäivätkin! Tämä saattaa tietää jonkinlaista blogitaukoa. Tai sitten ei, onhan minulla joitakin kirjoituksia varastossa...

 

Kuinka sinun viikonloppusi meni? Joko olet viettänyt pikkujouluja vai onko ilo sinulla vielä edessä?

 

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa <3

Black Friday ja blogisynttärit

 

Tänään on perjantai ja nimenomaan musta-perjantai, siis Black Friday. Kolmen päivän päästä ovat myös tämän blogin 1-vuotissynttärit. Nämä asiat nivoutuvat ajallisesti yhteen.

Aloitin bloggaamisen valmistellessamme muuttoa Pekingiin ja kerätessäni kokemuksemme talteen blogipäiväkirjaani. Tästä on nyt aikaa neljä vuotta. Reilu vuosi sitten palasimme kotimaahan, jolloin blogini alkoi muuttaa suuntaansa. Eksoottisesta elämänmuutoksesta alkoi olla jo aikaa, mutta Pekingin muisteleminen toi ja tuo yhä suuren ikävän. Kirjoittamisesta en halunnut silti luopua, aiheiden oli vain muututtava. Nautin kauniista esineistä ja niiden esittelemisestä muille. Ehkä se tuntuu narsistiselta, mutta eikö se ole aika tavallista. Aika moni nainen tykkää esitellä ostoksiaan ystävilleen, kuten miehetkin uusia autojaan. Olen myös sitä mieltä, että se joka esittelee omaa elämäänsä sosiaalisessa mediassa, ehkä huomaa myös oman elämänsä arvon. Jokaisella ihmisellä on elämässä jotain arvokasta, se pitää vain löytää. Mitä sinä esittelisit julkisesti muille?

 

 

 

Vaikka myönnän olevani materialisti ja yksi kiintymyksen kohteistani ovat tavarat, en halua olla lisäämässä liikakulutusta ja turhien tavaroiden määrää maailmassa. Bloggarina haluan puhua ennemmin vastuullisen kuluttamisen puolesta. En vastaanota näytelahjoja mistään tai keneltäkään. Tavarat, joita esittelen, ovat enimmäkseen vaatekaappini vanhoja aarteita eivätkä uusia ostoksia. Ainoat uutuustuotteet, joita esittelen, ovat lahjojani ja sellaisia luksustuotteita, että harva niitä varmaankaan menee hetken huumassa hankkimaan.

 

 

Kirjoituksissani "mainostan" siis ansioituneita tuotteita, joilla on takanaan jo pitkä ikä ja vielä paljon elämää jäljellä. Siis sellaisia tuotteita, joihin kannattaa panostaa ja joita kannattaa ostaa käytettynäkin. Lisäksi esittelen ja samalla mainostan yrityksiä (saamatta siitä mitään hyötyä itselleni), jotka ansioituneesti toteuttavat kiertotaloutta myymällä käytettyä tai valmistamalla käytetystä uusia tuotteita.

Osa näidenkin kuvien vaatteista on nähnyt elämää jo enemmän kuin itselläni on ikää, siis reilut puoli vuosisataa! Osa puolestaan on omia onnistuneita ostoksiani, olleet käytössäni - monet kovassa käytössä - jo vuosia. Loput ovat materiaalina toisella kierroksella, kiitos luotto-ompelimoni, joka toteuttaa hassua haaveitani. Eikö niitä kannatakin esitellä muille.

 

 

 

 

Blogini iski aallon harjalle ilmestymällä juuri sopivaan aikaan. Nyt yksivuotissyntymäpäivän aikoihin ostamisen vähentäminen, vanhan arvostaminen ja kierrättäminen ovat juuri nousseet pintaan ja niistä puhutaan kaikkialla. Aihe ei toki ole uusi, itsekin olen saarnannut (enemmän toki puheillani mutta myös teoillanikin) näistä asioista jo parinkymmenen vuoden ajan. Jo tuolloin salakuljetin biojätteeni naapurikerrostalon pihalle, kun omasta taloyhtiöstäni puuttui biojätteen keräysastia. Valitin ystävilleni, joiden pihalla sellainen oli mutta jota he eivät vaivautuneet käyttämään.

 

Luotto-ompelimoni Remake juhlii tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan, ja yhtä kauan aikaa olen ollut sen asiakas. Kun tuolloin luin lehdestä vasta-avatusta ompelimosta, joka käyttää materiaalinaan kierrätettyjä vaatteita, otin heti risaiset farkkuni ja kuljetin ne sinne koristepaikattaviksi. Kukkapyllyfarkuista se lähti, ja tämän jälkeen vaatekaappini on täydentynyt useilla upcycling- ja recycling-kankaista valmistetuilla vaatteilla.

 

Tiesitkö, että tänään on myös Älä osta mitään -päivä, No Shop Day, joka on lanseerattu vastavedoksi Black Fridaylle, muistutukseksi ihmisille ja vastustamaan turhaa kuluttamista.  Aihe, joka on ajankohtaisempi kuin koskaan!

 

Tarkoituksella julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni nimenomaan Älä osta mitään -päivänä.

 

Yksivuotiasta blogiani en aio juhlia tänään. Syömme hyvin Jamie Oliverin pastaa ja sen jälkeen käperryn sänkyyni Marie Bengtsin kanssa. Huomenna on nimittäin töissäni lauantaityöpäivä.

 

Mukavaa perjantai-iltaa.  <3

 

 

P.S. Kuvien vaatteet ovat joko vanhoja aarteita äitini vaatekaapista tai omastani, sekä Remaken käsialaa tai second hand -löytöjäni. Kuvat ovat blogipostauksistani vuoden ajalta.

Rakkaudella ruotsalaisiin



Olen dekkarifani ja tällä hetkellä fanitan ruotsalaisia kirjailijoita. En mitään annajanssoneita, åsalarssoneita, henningmankelleita tai lizamarklundeja, joita on suomennettu kasapäin. Ei, heidän tuotantoaan en itse asiassa ole koskaan lukenut. Olen ihastunut vähemmän tunnettuihin naisdekkaristeihin, joiden kirjat ovat sattuneet käteeni Akateemisessa kirjakaupassa. Kirjojen kauniit kannet ovat herätelleet minut lukemaan takakannen.

Joulu- tai tammikuun lumipyryjen aikaan aion viimein aloittaa Annette Haalandin uusimman, kolmannen osan Pastor Viveka -sarjasta. Haaland on lempparini kahden ensimmäisen osan perusteella. Ne luin kahden edellisen joulun aikoihin, mutta valitettavasti postaukset jäivät tekemättä. Kolmas osa on odotellut minua jo ilmestymisestään viime helmikuusta alkaen. Otin sen jo kerran kesällä käteeni, mutta kun tajusin tapahtumien sijoittuvan lumipyryn aikaan, en halunnut lukea kirjaa kesähelteillä.

Toinen kirjailija on Marianne Cedervall, jonka sankaritar eläkeläinen Anki seikkailee Gotlannin maalaismaisemissa. Sarjan ensimmäisestä osasta, jossa Anki vasta muuttaa tilalleen Tukholmasta ja perustaa hevostilan, kirjoitin jokin aika sitten täällä.

Toisen osan, Låt det som varit vila, aloitin heti ensimmäisen perään. Tästä kirjasta pidin enemmän kuin ensimmäisestä osasta, koska ensimmäiseen osaan verrattuna tässä kirjassa puhuttiin vähemmän hevosista ja keskityttiin enemmän ihmisiin ja koska murhat olivat vähemmän raakoja kuin ensimmäisessä osassa.

Mikään Agatha Christien veroinen sanaseppo ei Cedervall ole, mutta kerronta on mukavan soljuvaa ja kappaleiden aloituksissa ja lopetuksissa on särmää, joka houkuttelee lukemaan. Odotan iltoja kirjan parissa, ennätän lukea yhden tai kaksi kappaletta, ennen kuin sammutan valot ja kaivauduin tyynyihin ja peittooni.

Agathan neuvokasta lankojen punomista yhteen jään kuitenkin kaipaamaan. Minua ärsyttää vauhdikas loppu, jossa murhaajaa jahdataan ja yritetään estää häntä iskemästä vielä kerran. Tällä kertaa murhaajan viimeinen teko on kaukaa haettu ja tuiki tarpeeton. Varsinkin kun murhaaja on arvattavissa jo monta kappaletta aikaisemmin, niin selvästi häneen viitataan. Pidän enemmän dekkareista, joissa kaikki ovat mahdollisia syyllisiä ja vinkit syyllisen selviämiseen annettu jo aikaisin, mutta siitä huolimatta murhaaja paljastuu vasta viimeisessä kappaleessa, jossa keskitytään täysin hänen paljastamiseensa.

Tästä pettymyksestä huolimatta odotan jo, milloin voisin aloittaa sarjan seuraavan osan, jonka tapahtumat sijoittuvat kesähäihin.

Jonkin verran Cedervallin lukemista ruotsiksi vaikeuttaa se, että hänen kirjoissaan vilisee paljon outoja sanoja, jotka oletettavasti ovat gotlantilaisia murresanoja, jotka ovat yleiskielelle vieraita ja joita joudun etsimään sanakirjasta. Toisen kirjan jälkeen kyllä ne alkavat jo käymään tutuiksi, mutta toivottavasti ne eivät päädy käyttööni, itse kun en sen jälkeen tiedosta, mitkä ovat murresanoja ja mitkä normiruotsia.

Eilen illalla kävin uuden ruotsalaisen kimppuun. Koska kirja on kirjastosta, en voinut olla turhan tarkka vuodenajasta, tapahtumat nimittäin sijoittuvat loppukesään. Kirja on Marie Bengtsin esikoisteos nimeltään En sax i hjärtat, jonka suomennoksen näin kirjamessuilla ja kiinnostuin sen kauniisti kuvitetusta kannesta. Murha maalaisidyllissä on suomennoksen nimi, ja näin alkumetreillä pidän kumpaakin nimeä takakannen esittelyn perusteella yhtä kuvaavana.

Myös Marianne Cedervallin aiempaa tuotantoa, Mirjam ja Heivor -sarjaa on suomennettu, mutta minulla ne ovat vielä lukematta. Ovatko sinulle tuttuja kirjat Tästä talvesta tulee musta ja Ajattelen sinua kuolemaasi asti ja mitä pidit niistä?

Mikä ruotsalainen on sinun lempidekkarisi?

Syystakki ja synttärilahja

 

 

 

 

 

Tänään oli ehkä syksyn viimeinen mahdollisuus käyttää tätä lempparitakkiani. Ensi viikolla kun sää jo ennusteen mukaan viilenee.

 

 

Lempparini tämä takki on raikkaan värinsä puolesta, mutta samalla tämä on myös takeistani kaikkein parhain, joten sateella ja työpäivinä se pysyy tiiviisti kaapissa. Viime viikot ovat olleet niin harmaita ja kosteita, joten käyttömahdollisuudet ovat olleet vähissä. Onneksi keväällä pääsen taas kaivamaan sen esiin, meneehän se iloisen värinsä puolesta myös silloin.

 

Takki on Ted Bakerin syysmallistosta jokusen vuoden takaa, mutta se oli ollut haaveenani jo useamman vuoden ajan, ennen kuin viimein raaskin hankkia sen itselleni. Jotenkin järkevyyden huipussa ajattelin pitkään sen käyttöajan olevan kovin lyhyt, vain syyskauden. Kunnes tajusin, ettei minulla ole kunnollista kevättakkiakaan ja että yksi oikeanvärinen takki menisi keväät syksyt. Hankin tämän sitten viimeisellä hetkellä, sillä seuraavien vuosien mallistoihin fuksianpunainen muuttui murretummaksi, punaviininpunaiseksi.

  

 

 

 

Harvoin esittelen täällä ostoksiani, mutta ehkä nämä ovat sen väärtit.

 

Miehelläni ja minulla ei ole tapana ostella toisillemme lahjoja, koska meillä kummallakin on maku, josta emme tingi. Emme myöskään halua kotiimme mitään turhaa krääsää, mistä syystä haluamme valita tavaramme itse. Näin ollen hankimme omat lahjamme. 

 

Haluan lahjani olevan jotain erityistä, sellaista, jota ei ihan normaaliostokseksi voi ja halua perustella ja jota ei tarvitse ottaa käyttöön ennen kuin lahja on "annettu". Yleensä se on jokin pieni luksustuote - tällä kertaa käsineet. 

  

Reilu kuukausi sitten olin Fab Forty Something -Marjukan järjestämässä Balmuirin lukijaillassa, jossa hairahduin näihin vaaleanpunaisiin mokkanahkaisiin käsineisiin, joissa on kashmirvuori. Nahkakäsineet ovat ainoat rattiin sopivat käsineet ja parikymppisenä hankkimani ruskeat käsineeni ovat jo aika kuluneet. Ensin etsin uusia käsineitä toisen suomalaisen käsinevalmistajan Sauson mallistosta, jolla olisi värikkäitä käsineitä, mutta ainoastaan puuvillaisella vuorilla. Heidän lämpimästi vuoratut käsineensä olivat vain tylsissä perinteisissä väreissä ruskean ja mustan sävyissä.  

 

Ostin siis reilu kuukausi sitten nämä vaaleanpunaiset Balmuirin käsineet itse itselleni synttärilahjaksi.

 

Mikäli Balmuir tai Sauso joskus päättää valmistaa tällaisia käsineitä taivaansinisinä, fuksianpunaisina tai auringonkeltaisina, olen varmasti ensimmäisenä jonossa hankkimassa sellaiset. Lahjaksi itselleni.

 

 

 

 

 

Viimeiset kahdeksantoista vuotta jouluostoksemme on pyhitetty lasten lahjaostoksille. Nyt huomaan uuden lehden alkavan kääntyä ja elämäämme mahtuvan muutakin kuin pukinkontin täytettä. Olen katsellut muiden bloggaajien jouluisia sivuja ja tänä aamuna havahduin, että mehän lähdemme mieheni kanssa kaupungille joulukoristeostoksille. Joulupöytämme on ollut samannäköinen siitä lähtien, kun noin viisitoista vuotta sitten joulunvietto siirtyi meidän kotiimme. Pöytäliinatkin ovat olleet samat Marimekon liinat, sininen ja punainen, jotka ovat palvelleet jo lähes parinkymmenen vuoden ajan ja jotka katetaan pöytään joka joulu, uusi vuosi ja lasten synttärijuhlia viettäessämme.

 

Haahuilimme kaupoissa niin kauan, että loppujen lopuksi emme ennättäneet hoitaa kaikkia ostoksia. Kaupat menivät kiinni ennen kuin saimme hankittua pöytäliinan, mutta kuusenalusmaton ja jopa kaksi Iittalan maljakkoa saimme hankittua. Enää ei tarvitse kukkakimppu kädessä ihmetellä, mistä löytyisi sopiva maljakko. Niitä on nyt kaksin verroin. (Nopeista päätöksistä plussapisteitä meille, kerrankin emme tuhlanneet aikaa jahkailuun!)

 

 

 

 

Nämä viimeiset kuvat ovat siis tältä päivältä. Tänään piti olla vuoden harmain päivä, jota on käytetty mainosvideossakin. Päin vastoin oli pitkästä aikaa aurinkoinen ja ihana päivä. Ala kuvissa siis minä, lempitakkini ja -huivini sekä ihmeiden ihme: aurinko.

 

 

 

 

 

Sattumien aamu ja Escada-kopio

  

Voi mikä aamu oli tänään(kin). Kun hyppäsin autoon lähteäkseni töihin, ei auto inahtanutkaan. Tunnin päästä oli alkamassa oppilaitteni koe, mutta julkisilla olisin perillä vasta puolentoista tunnin päästä. Minä tilasin taksin, mies jäi soittamaan hinausautoa hakemaan autoamme korjaamoon. Taksikuyti töihin maksoi 53 euroa.

Iltapäivällä huomasin puhelimen muistutuksen liian myöhään: Kolmosen vanhempainvartti alkaisi kolmen vartin päästä. Autolla ehtisin taas, mutten julkisilla. Soitin miehelleni ja totesin, että minun pirssikyytini tulee liian kalliiksi. Hän hyppäsi taksiin ja porhalsi ajoissa varttiin: 13 euroa. 

Ostettuani bussilipun kännykällä huomasin ostaneeni Helsingin sisäisen. Jouduin siis uhraamaan sen 2,20 e ostaakseni saman tien myös seutulipun. Tapasin tyttären ennen kiinantuntiamme ja menimme ulos syömään, kuten aina. Totesin, ettei tässä konkurssissa enää paljon merkkaisi, vaikka menisimme viiden tähden ravintolaan. No, ei sentään. Söimme Hanko Sushissa pokekulhot.

Tähän luksustelupäivään sopii hyvin esiteltäväksi hameeni, joka on melkein luksusta...

Olen ehdottomasti hameihminen. Lämpimällä säällä se on aina vakiovaatetukseni, tuolloin kun tarkenee ilman sukkahousuja. Lämmin syksy on ollut kuitenkin hankala hameen kannalta, sillä pariin kuukauteen ei ole enää tarjennut jalat paljaina, mutta paksut sukkahousut ovat olleet töissä liikaa. Vasta viime aikoina olen voinut taas kaivaa esiin pehmeät kymmenien denierien sukkikset ja farkkuhameet niiden pariksi. Tämänhetkisen lempihameeni näette kuvissa.

Tämän hameen mallin, kuvan Escadan hameesta, löysin muutama vuosi sitten netistä (ensimmäinen kuva alla). Kiikutin kuvan Remakeen, jossa hame toteutettiin minulle vanhoista farkuista kokoamalla. Aika makea, eikö olekin. Ja kierrätystä parhaimmillaan: osoitus siitä, kuinka vanhoista rikkinäisistä farkuista saa koottua jotain aivan uutta. Ja samalla sillä on työllistävä vaikutus.

Neuletakki on Ted Bakerin muutaman vuoden takaa, paita puolestaan Armani ja esitelty jo viime keväänä (löytö omasta kaapista). 

Vaihtuuko sinulla lempivaatteet kausittain? Oletko ennemmin hame- vai housuihminen?