Tragikomediaa ja taidenautintoja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään esitettiin Svenska Teaternissa toiseksi viimeistä kertaa näytelmä En man som heter Ove. Tiedättekö sen ruotsalaisen elokuvan, joka perustuu Fredrik Backmanin samannimiseen kirjaan? Katsoin leffan Finnairin lennolla Pekingistä Suomeen, kun viime kesänä käväisin Suomessa arkuttamaan äitini. Vastapainoksi omalle olotilalleni odotin jotain vastaavaa huumoripläjäystä kuin eräässä lempikirjoistani, Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann (Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi), jonka myöskin olen ensimmäisen kerran saanut kokea leffana Pekingin lennolla. Ove ei kuitenkaan antanut mahdollisuutta samanlaiseen hersyvään nauruun ja hyvän tuulen tuojaan mitä odotin.

 

Huumoria tässäkin tarinassa on, mutta se puhuttelee toisella lailla. Itkin vuolaasti koko elokuvan ajan, sekä äidin ikävää että elokuvan aiheuttaman tunnekuohun vuoksi. Kyse on nimittäin ennemminkin sentimentaalisesta komediasta. Ripaus tragediaa seuraa mukana läpi tarinan.

 

Olen halunnut nähdä näytelmän sen marraskuisesta ensi-illasta lähtien. Ja viimein tällä viikolla sain aikaiseksi järjestää liput minulle ja miehelleni tämän päivän ensimmäiseen esitykseen. Kyse on monologista, jossa Marcus Groth ansiokkaasti esittää yksinään kaikkien koko rivitalopätkän asukkaiden roolit. Helpotti toki, että olin jo nähnyt elokuvan ja oli helppo seurata juonta, mutta yhtä kaikki, koko Marcus Grothin näytteleminen oli todella upeaa. Osuvasti hän vaihtoi roolia sekunnissa ja jälleen kerran sain nauraa ja itkeä vuorotellen ja yhtä aikaa.

 

Nuhasta kärsien hän veti roolinsa mahtavasti loppuun ja tänä iltana vielä toisenkin esityksen. Näytelmä on mahdollista nähdä vielä, sillä vappuna esitetään viimeinen esitys. Suosittelen lämpimästi.

 

Ja Svenska Teatern – on se vaan niin upea miljöönä!

 

Esitykseen lähtiessämme meillä tuli taas kammottava kiire. Koko aamun puuhasteltuani juoksi kiireessä suihkuun. Asu oli valmiiksi katsottuna, mutta viime tingassa sekin muuttui aivan toiseksi kuin oli aikomus. Tarkoitukseni oli pukeutua keväiseen leninkiin, mutta sukkahousuja kiskoessani jalkaan huomasin valtavan silmäpaon. Niinpä bussimatkakin vaihtui taksiin samalla kun minä vaihdoin leningin eilisiin farkkuihin. Eipä silti, että se olisi harmittanut. Kapeat farkut näyttävät kivalta tämän takin kanssa ja niiden pariksi kaivoin kaapista silkkisen paidan, jonka sifonkihihat jaksavat riemastuttaa minua aina. Paidasta on lisää kuvia myös täällä ja takista täällä. Repeatin aidon pashminan ostin jo parikymmentä vuotta sitten ja edelleen se ilahduttaa minua juhlavissa menoissani, kun on varattava mukaan jotain lämmintä.

Takkini muuten keräsi huomiota. Kahvilassa tarjoilija ilahdutti minua latteani pöytään tuodessaan, että hänen kollegansa oli sanonut sen tulevan sille naisella, jolla on niin kaunis takki J

  

Osa teatteriinlähdön ihanuutta olisi kiireettömässä lähdössä, mutta tuskin opin sitä koskaan. Minulla ei kerta kaikkiaan ole aikaa kiireettömille lähdöille, aina niin paljon puuhasteltavaa. Töihin lähden kotoa aina hyvissä ajoin, mutta kiire on sielläkin. Vapaa-ajan menoissa kiire siirtää lähtöä kotoa ja aina olen myöhässä. Miten sinä toimit? Valmistaudutko sinä aina lähtöön hyvissä ajoin vai juoksetko viime tingassa tukkaputkella?

P.S. Nämä kiireettömät kuvat otettiin vasta palattuamme…

 

Coat: Ted Baker

Jeans: Guess

Silk shirt: Massimo Dutti

Clutch bag (make up bag): Ted Baker

 

Pashmina: Repeat

Heels: Ted Baker