Venäläisiä blinejä kahdenkympinkerhossa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ennen Pekingiin muuttoamme aloimme tammikuun lopussa laskemaan päiviä laskiaiseen. Emme siksi, että pääsisimme ottamaan vauhtia mäessä tai lusikoimaan hernekeittoa. Emme myöskään iskeäksemme hampaamme pullaan, jonka välistä kermavaahto pursuaa poskille ja sieraimiin. Vaan siksi, että laskiaisen aikaan ystäväperheemme järjestää laskiaisen aikaan blinijuhlat. Ne ovat olleet heidän traditionsa jo vuosikymmenien ajan ja meidänkin jo yli kymmenen vuoden takaa, emmekä missään nimessä ikinä olisi jättäneet näitä juhlia väliin, ellei matka Pekingistä olisi ollut liian pitkä. Neljän vuoden tauon jälkeen pääsimme taas osallistumaan kauan kaivattuun juhlaan, jotka tänä vuonna järjestettiin jo viikkoa ennen laskiaista.

Tälle ortodoksiperheelle laskiaisella on tärkeä merkitys juhlana ennen laskeutumista paastoon. Päivällä he juhlivat sukulaistensa kesken ja illalla on ystävien vuoro. Koska ystäväni juuret ovat Venäjällä, on sieltä kotoisin myös hänen babutshkansa bliniresepti. Nämä blinit ovat pitsimäisen ohuita, rapsakoita ja kevyitä, ja silti niin tuhteja. Niihin on upotettu paljon voita ja paksua kermaa. Paistamiseen suuri loraus juoksevaa margariinia ja kuumien blinien päälle lusikoidaan reilusti smetanaa. Syöjät, jotka vielä kaipaavat tuhdimpaa, kaatavat kannusta päälle sulaa voita ja lusikoivat keitettyä kananmunaa. Toisin kuin suomalaiset linnit, Venäjällä ei blinejä tehdä tattarijauhoon vaan vehnään, opastaa ystäväni aina.  

Ja voi mikä lajitelma täytteitä on katettu pöytään. On montaa sorttia kalaa: savusiikaa, graavilohta, ankeriasta, nahkiaisia, mätiä kolmea laatua. Kevennykseksi sienisalaattia ja suolakurkkuja sekä sipulia totta kai. Palanpainikkeeksi matalaprosenttista venäläistä kuohuviiniä, kevyttä, hyvää ja venäläiseksi jopa yllättävän kuivaa.

Isäntäväki häärii koko illan hellan ääressä, passaa ja heittää samalla herjaa meille vieraille, jotka kieli pitkällä odotamme paistuvia lettusia keittiönpöydän ääressä istuen. Nuorisolle on katettu oma pöytänsä ruokasaliin, josta he tunnin ajan valuvat taukoamattomana jonona keittiöön hakemaan uusia annoksia. Nykyään heille ei enää riitä ne yksi kaksi bliniä, joiden jälkeen he pieninä katoaisivat yläkertaan leikkeihinsä. Joka teinipoika popsii vähintäänkin kymmenen ja jopa kuopuskin jaksaa syödä illan mittaan seitsemän. Hän pitää taukoja välissä ja palaa aina uudestaan täyttämään lautastaan. Välillä hakemaan juomaa, koska blinit janottavat. Aikuiset odottavat, kunnes nuorison nälkä on tyydytetty ja hupparijengi vetäytynyt omaan koloonsa.  

Vaikka nämä blinit ovat ohuen ohuita, ne ovat niin tuhtia tavaraa, että jo kymmenen tuntuu painona vatsassa. Premiumporukkaan, ”kahdenkympinkerhoon” pääsee, mikäli jaksaa syödä kaksikymmentä. Viisi vuotta sitten minä pääsin ensimmäisenä naisena muutaman miehen rinnalle tähän kerhoon ja kaikkien näiden vuosien ajan olen kuulemma pitänyt ainoan naisen paikkaa. Tänä vuonna tuo maagisen rajan rikkoo toinen nainen, ja hänkin on omasta perheestäni, nimittäin 17-vuotias tyttäremme. Miehille tästä aiheutuu paineita ja heistä kaksi, toinen juhlista tuttu jo vuosikymmenen takaa, popsii itsensä jäseniksi kerhoon. Ähkyisenä vatsaansa pidellen tämä tuttu mies kuiskaa minulle, ettei onneksi toista kertaa tarvitsisi syödä tätä määrää. Ei tarvitsekaan, yksi kerta riittää. Viikon kaalikeittopäivällisten jälkeen neljätoista on se raja, jolla minä tänä vuonna syön itseni ähkyyn ja myhäillen seuraan vierestä muiden ponnisteluja. Nahkahame puristaa jo vyötäröltä ja huomaamatta vetoketju valuu alaspäin.

Mieheni puolestaan vetoaa aina siihen, että hän on mennyt jo laskuissa sekaisin. Ehkä hän on syönyt kymmenen, ehkä kaksikymmentä. Tyytyväisenä hän lusikoi hedelmäsalaattia ties monettako lautasellista, kun taas makeaan jälkiruokapöytään ja samovaarissa keitettyyn teehen asti en minä taida olla koskaan selvinnyt.

Loppuillasta, kun ylikuumentunut liesi on päästetty jäähtymään ja isäntäväki siirtynyt istumaan vieraiden seuraan, vaeltaa jälleen nälkäinen hupparijengi keittiöön napsimaan pöydästä viimeiset, jo jäähtyneet lettuset. Paljain sormin he pistelevät ne suoraan suihin ja muistutukset käsienpesusta katoavat kuin kuuroille korville. Kuopus on jo aikoja sitten nukahtanut sohvalle.