Hienostorouva samoilee korvessa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Osaamme mekin päästä aikaisin liikkeelle. Kun kello 9 ryhdymme suunnittelemaan retkeä, voi olla, että jo puolenpäivän aikaan istumme autossa. Sitä ennen olemme tehneet eväät ja kiukutteleva kuopuskin on saatu lähtövalmiiksi. Jopa vaihtamaan asunsa paremmin metsäretkeen sopivaksi. Hänen pettymyksensä on suuri, koska suunniteltu Supermarsu-elokuva vaihtuukin hienon sään vuoksi patikointiretkeksi Sipoonkorpeen.

"Äiti, sä olet niin hienostorouva!" huomauttaa esikoinen.
"Kuinka niin?"
"No, kun sä lähdet metsään, sä pukeudut samoihin vaatteisiin kuin kaupungille. Etkä sä edes ikinä harrasta liikuntaa."
"Harrastanhan, välillä kävelen paljon - etenkin silloin kun shoppailen."


Tunikani on vuosia vanha,  collegetakkini vielä sitäkin vanhempi. Muistan vielä, kuinka ostin sen keväällä 2005. Pian sen jälkeen aloin odottaa Kolmosta. Takki ja poika - samanikäisiä. Eiliset farkut näyttävät paremmilta näin pylly peitettynä.

En osaa erityisesti "pukeutua" metsäretkelle tai kävelylenkille. En omista kovin urheilullisia asuja ja ylipäänsä inhoan polyestervaatteita. Puuvilla tuntuu päällä paljon mukavammalta. Reippaalle kävelylenkille lähden aina normaaleissa vaatteissani, farkuissa ja lenkkareissa tai jopa hameessa ja sandaaleissa. Pekingissä naapurin ruotsalaisrouvat saattoivat päivittäin lapsensa koulubussille tiukkaakin tiukemmissa fitnesshousuissa, sellaisissa jotka pureutuvat takamuksesta vakoon. Ihmettelin aina, että oliko se heidän kotiasunsa vai olivatko he joka päivä lähdössä kuntosalille.

Kymmenen vuotta sitten lähdimme mieheni kanssa pyöreän hääpäivän kunniaksi Roomaan. Koko viikon ajan kuljimme päivittäin vähintään 15 kilometriä, matkan aikana tuli täyteen yli 100 km. Sipsutin sen pellavahousuissa ja hienoissa kaupunkisandaaleissani. Jalkani olivat niin turvoksissa, etten voinut kuvitellakaan sovittavani näyteikkunoissa ihastelemiani kenkiä. Henkinen minäni on varmaan signora, temperamenttiani myöten. Olen aina kokenut sielujen sympatiaa Isä Matteon taloudenhoitajan Natalinan kanssa.

Perheessämme on tosin pari muutakin Natalinaa, ainakin temperamentin mukaan katsottuna. Sen sijaan kuopuksen kiukku ilmenee murjotuksena, pitkäkestoisena sellaisena. Menomatkalla hän pysähtyy murjottamaan heti alkumatkasta, jää kyhjöttämään kylätien varteen traktorimuseon kupeeseen. Jatkamme matkaa ja katoamme näkyvistä. Mahtaako kuopus tulla perässä?

Yhtäkkiä kuuluu kipitystä. Kuopus juoksee meidät kiinni vauhdilla.

"Äiti, mä näin käärmeen!"

Siskolleen hän kuvailee, kuinka käärme oli luikerrellut hänen vieressään tienpientareella eikä hän uskaltanut ottaa siitä valokuvaa.
"Minkä värinen se oli?"
"Harmaa."
"Oliko sillä selässä sellainen raitakuvio?"
"Emmä muista."

Keskustelu käärmeistä jatkuu pitkän aikaa ja kuopuksen askel nousee ripeästi. Tällä käärmeellä ei ollut korvia, mutta muutoin kuopus on sitä mieltä, että käärmeillä on isot korvat. Taas löytyy aihe mököttää.

Kun käärmeseikkailun jännitys on unohtunut, alkaa taas harmistus. "Tääll' ei oo mitää tekemistä!"

Tulisipa uusi käärme taas vastaan...

7 kilometriä kumpuilevassa maastossa. Kallioita, kiviä ja solia. Nousuja, laskuja ja tasaista. Peltomaisemia, omakotitaloja ja kuraisia polkuja. Liukastelua liukkailla puunrungoilla. Veteen täyttynyt hylätty kalkkikaivos. Synkmetsä ja valkovuokkopelto. Loppumatkasta laavu ja makkaranpaistopaikka.

Kuksat, jotka ostimme häämatkalla Lapissa 19,5 vuotta sitten. Jounilta Sodankylän ja Inarin välissä. Mieheni muistaa vielä, mitä hän rupatteli Jounin kanssa. Jouni antoi ohjeet, kuinka käsitellä kuksat niin että ne kestävät. Vain kuksien väri on tummempi kuin tuolloin uusina.

Kotimatkalla haemme kakunpalat kahvilasta ja keitämme kotona omalla keittimellä latet, jotka maistuvat niin hyviltä omalla kotipihalla.

Jacket: Odd Molly
Sweatjacket: Guess
Tunic/dress with collars: DKNY
Jeans: Guess
Sneakers: Bikkembergs
(Ancient treasures from my wardrobe)

Mintunvihreää liian pilleissä farkuissa

 

 

Marjukka Fab Forty Something -blogista kirjoitti väreistä tekstin, jota innostuin kommentoimaan pohtimalla, että uusi lempivärini on mintunvihreä.

 

 

80-luvulla aloitin lukion mintunvihreässä. Olin kesällä vieraillut Englannissa ja hankkinut sieltä piikkikorkoiset sandaalit ruseteilla. Ja samanvärisen nahkaisen vyön. Mintunvihreitä molemmat. Ensimmäisenä koulupäinä sipsuttelin kouluun mustapilkullisessa valkoisessa haalarissa mintunvihreillä asusteilla somistettuna. Tuo mintunvihreä oli syvä ja kirkas vihreä. Syksyn aikana värini muuttuivat tummemmiksi ja tyylini arkisemmaksi. Lukion toisen aloitin verkkareissa.

 

Viime vuosina mintunvihreä on palannut vaatekaappiini, mutta tällä kertaa vaaleammassa sävyssä ja turkoosiin vivahtavana. Khujon neuletakki on jo muutaman vuoden takaa (sama kuvattu täällä) ja sattumalta samansävyisen Peuran tähti-kuvioisen neulepaidan huivineen ostin pari vuotta sitten Tuomarinkylän kartanon kaupasta.

 

 

 

Teini-iän pillifarkkukauden jälkeen olen vakuuttunut siitä, että pillifarkut sopivat vain harvalle eivätkä kenellekään, jonka reidet ovat paksummat kuin sääret. Kuten olen joskus maininnut, omistan vain yhdet pillifarkut ja ne ovat nämä. Yleensä peitän näissä pyllyni huolella (kuten täällä), mutta tänään tuli kiire. Valitsin kuvista parhaat, mutta silti: ei - nämä eivät ole minun farkkuni. Lahkeiden pitää olla vähintäänkin suorat!

 

 

 

Jacket: Odd Molly (same one here)

Jumper: Peura

Cardigan: Khujo (more pictures here)

Jeans: Guess (same ones here)

Sneakers: Bikkembergs (pictures here too, similar available for children here)

Leather bag handmade and bought in Beijing

(All old treasures of my wardrobe)

Keväinen ilta lenkillä

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihana lämmin ilta - ja äidin ja tyttären kävelylenkki kahden kesken.

 

On ihanaa olla tarvittu. Ja toisinaan hyvin raskastakin. Mutta tänään se tuntui erityisen kivalta, sillä tyttären piti mennä erääseen paikkaan ja häntä jännitti. Lähdin mukaan henkiseksi tueksi. Matkan varrella napsimme valokuvia toisistamme.

 

Monen kylmän päivän jälkeen sai taas pukea kevättakinkin ylle…

 

Kevään parasta aikaa :)  

 

 

 

 

 

Vappupiknik

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kumpi kuuluu vappuun: lounas vai piknik? Minun vappuuni kuuluvat oikeastaan molemmat, ovat kuuluneet siitä lähtien, kun muutin opiskelemaan Helsinkiin. Ei vappua ilman jompaakumpaa – tai kumpaakin. Tai molemmat yhdistettynä.

Lasten ollessa pieniä raahasimme heidät aattona Mantalle ja vapunpäivänä Ullanlinnalle.  Pienimuotoinen piknik kuului aina asiaan – mikäli ei vettä vihmonut aivan viistossa. Joskus siellä onnisti ja tapasimme tuttujakin, usein se jäi vain toiveeksi. Ullanlinnalta suunnistimme aina johonkin ravintolaan lounaalle ystävien kanssa.

Mutta sitten kun muutimme nykyiselle asuinalueellemme, uusien naapureittemme myötä saimme kutsun heidän pihalleen vappupiknikille nyyttäreiden merkeissä. Päätimme grillata meheviä ribsejä, ja ne ovat olleet vakiotuomisemme siitä lähtien.

 

Monta iloista vapunpäivää olemme viettäneet heidän pihallaan grillaten, välillä auringosta nauttien ja välillä sadetta sisätiloihin paeten. Tänä vappuna he olivat oikein kunnostautuneet ja hankkineet pihalleen ison sadekatoksen, joka osoittautui tämän sateisen vapun piknikin pelastukseksi. Lämmittimen ansiosta muovitaskussa oli oikein kotoisaa ja viihtyisää. Kauempaa tulleet vieraat vähenivät iltaa kohden, mutta me jatkoimme pitkään turinaa ja tämän jälkeen vielä vappuperinteemme mukaisesti lämpeni sauna kahdessa talossa: toisessa miehille ja toisessa naisille.

Enää vuosi aikaa seuraavaan vappuun! J

Kuuluuko teidän vappuunne lounas vai piknik?