Kuvan mukaisesti alkaa Föhnlage, saksalaisen dekkaristin ja musiikkikabareetaiteilija Jörg Maurerin esikoisteos, jossa urheilijanuorukainen vie deittinsä pianokonserttiin mutta päätyykin katosta putoavan miehen alle. Vaikka konserttisali on täpötäynnä musiikinhimoisia lääkäreitä, ei kummankaan uhrin henkeä saada pelastetuksi, vaan konsertti päättyy silkkaan kaaokseen ja ensiapu hoitamaan kaaoksessa syntyneitä pikkuhaavereita. Tapahtumien tutkintaa johtaa paikkakunnan uusi tulokas komisario Jennerwein. Oliko kyseessä onnettomuus, itsemurha - vai murha? Kuinka kukaan paikallaolijoista ei nähnyt mitään ja mihin katosi deitti, nuori keltatakkinen nainen?
Samanaikaisesti rikosetsivien työn edistyessä lukija seuraa myös toisen, omalaatuisemman seurueen puuhia. Mitä kummaa touhuaa kylän hautausurakoitsijapariskunta, joka on sekaantunut Italian mafian hämäriin puuhiin ja hautaa salaa näiden uhreja Alppimaisemiin, iäkkäiden, luonnollisen kuoleman kohdanneiden kyläläisten hautoihin. Miten he liittyvät konserttisalin tärkeilevän lipuntarkastajan ja epäonnisen konserttivieraan kuolemaan? Koko kirjan läpi mukana juonessa kulkee föhntuuli, joka aiheuttaa epämukavuustilan, Föhnlagen, jonka avulla selittyy ikäviä tapahtumia ja joka vaikuttaa moneen kohtaloon.
Jörg Maurer on uusi tuttavuuteni. Ostin kaksi hänen uusinta teostaan Saksasta, mutta päätin sittenkin aloittaa alusta eli kymmenen vuoden ja kahdentoista dekkarin takaa lainaamalla Helmet-kirjastosta sen ainoan kappaleen. Joku muukin innostui yhtäkkiä lukemaan tämän kirjan, sillä en hämmästyksekseni päässytkään enää uusimaan teosta, sillä joku oli varannut sen. Siksi minulla oli kiire saada se luetuksi joululomalla.
Rakastan tätä dekkarilajia, jossa kuolemantapauksia kuvataan kuivalla mustalla huumorilla. Murhan ei tarvitse olla raaka ja kauhea, dekkarin ei täydy olla lähes tieteellinen patologian alan kuvaus - eikä murhaajan pervo pedofiili. Dekkari saa ja sen kuuluukin mielestäni olla kevyt luettava ja humoristinen. Sellainen, josta ei jää paha ja kalvava olo ja joka ei vaikuta liian todelliselta. Maurer kuvaa järkyttävän tapahtuman kliinisesti ja päättää kuvauksen (ja luvun) tyylilleen ominaiseen kuivaan toteamukseen:
Ingo Stoffregen bückte sich, um den Sitz nach unten zu klappen, da bohrte sich ein bestialischer Schmerz in seinen Rücken. Er hatte keine Zeit mehr, zu überlegen, woher der Schmerz kam. Er taumelte, und schon im Fallen war er aus medizinischer Sicht nicht mehr zu retten. Was von Ingo Stoffregen übrig blieb, war ein gut durchtrainierter Körper mit gebrochenem Rückgrat und ein reservierter Tisch für zwei Personen im Pinocchio.
Föhnlagen jokainen luku alkaa kuvauksella asiantilasta tai tapahtumista ja useimmiten kuvauksen yhteys tarinan juoneen selviää lukijalle vasta pidemmällä luvussa, toisinaan jopa vasta aivan luvun viimeisessä lauseessa! Huutomerkkejä kirjailija rakastaa tyylikeinona, niitä suorastaan vilisee kuvauksissa, silloinkin kun ne eivät olisi välttämättömiä.
Kuiva huumori syntyy nimenomaan sanavalintojen ja lauserakenteiden tuloksena. Maurer rakastaa naivistisia appositioita, lisämääritteitä, joilla hän kuvailee asioita ja henkilöitä kertoen heistä toistuvasti samat asiat mutta eri sanoin. Siten henkilöhahmot saavat huvittavia piirteitä ja porautuvat lukijan mieleen. Tyylikeinona se myös vahvistaa sadunomaisuutta, mihin kirjailija pyrkii myös viittauksillaan ja metaforillaan.
Rosa Lehner, die Dachdeckermeisterwitwe, die falsche Witwe mit dem Märchenhaus im Wald, war schon wieder einmal beim Rechnen. Hundert Prozent, siebzig Prozent, fünfundzwanzig Prozent. (... .) Rosa Lehner wollte jetzt endlich heiraten und nicht mehr rechnen müssen, ob sie jetzt Anspruch auf eine Kleine oder Groβe Witwenrente hatte. Der ältere Mann, der alte Mann, der uralte Mann, den sie heiraten wollte, warf zweihundertdreiβig Prozent ab. Wenn der starb, dann hätte sie ausgesorgt, aber sie musste zuerst Max loswerden, den fiktiven Max, den Max auf dem Papier, den Max mit monatlichen Überweisung der Rentenkasse. Max musste endgültig sterben.
Kuten yllämainitussa katkemassa, esiintyy kirjassa paljon viittauksia Hannu ja Kerttu -satuun. Oletettavasti kirjassa esiintyy paljonkin saksalaisille tuttuja kulttuurisidonnaisia viittauksia, jotka minulta valitettavasti menevät ohitse. Siksi olisi mielenkiintoista lukea tämä kirja taitavan kääntäjän suomennoksena ja nähdä, mitä hän saisi siitä irti. Tai katsoa elokuva yhdessä saksalaisen ystäväni kanssa, jolloin hän voisi selittää minulle kontekstia tarkemmin (kirja on filmatisoitu ja katsottavissa kokonaan myös Youtubessa, huonolaatuisena tosin).
Jörg Maurerin tekstissä on tyylillisesti paljon samaa kuin Jonas Jonassonin Satavuotiaassa, jossa myös taituroidaan monimutkaisilla lauserakenteilla ja satiirisella otteella. Maurer leikkii myös paljon metaforien avulla ja hämää tarinan juonta käyttämällä henkilöistäkin kiertoilmauksia, joiden - ja saksan kielen monimutkaisen kieliopin - ansiosta ei nopealla lukemisella voi olla edes varma henkilön sukupuolesta. Vertauksena todettakoon että suomen kielellä vastaava leikittely on huomattavasti helpompaa, sukupuolettoman hän-sanamme ansiosta. Toisaalta eri muotojen puuttumisen vuoksi suomen kielestä on moinen kielellä leikittely puolestaan vaikeampaa meidän kielellämme.
Mitään helppoa luettavaa ei teksti siis ole vieraalla kielellä, mutta sen ymmärtäminen on sitäkin palkitsevampaa. Suosittelen.
Alakuvassa kaikki joululomaa varten varaamani kirjat (joista ennätin lukea kaksi). Joulukuusi on jo viety pois ja joulusta monta viikkoa aikaa, mutta moni näistä kirjoista vielä odottaa lukemistaan...
