perjantai 12. marraskuuta 2021

Juhla-asuni ja kooste kesällä lukemistani dekkareista

En ole tehnyt asupäivityksiä aikohin  ja kesän kirjapostauskin on vielä tekemättä. Nykyään palaan lukemiini kirjoihin etsimällä niitä blogistani ja siksi päivityksen unohtuminen on kiusannut minua todella paljon. Viime päivinä olen etsinyt kuumeisesti yhtä kirjaa, jonka muutama vuosi sitten löysin lähikirjastosta, luin ja nautin. Nyt haluaisin tsekata, onko kirjailijalta tullut uusia kirjoja. Mikä ihme vaan olikaan kirjan tai kirjailijan nimi. Luulin tehneeni siitä postauksen vaan en. :(







Vaan ensin kuvia loppukesästä juhla-asussa, joka menisi nyt syksylläkin. Nämä sisällä otetut asukuvat kuvasimme Tornion hämyisessä hotellissa Mustaparrassa, jonka sisustus on laulaja Marita Taavitsaisen käsialaa.  

Silkkivuorisen pitsihameen löysin jo vuosi sitten second hand -nettikaupasta Rekistä. Vihertävä neuletakki silkkisekoitetta ja silkkinen toppi ovat Andiatan vuoden parin takaista mallistoa. Peurakuvioinen kashmirhuivi on Dea Kudibalia, muutaman vuoden takaa Pekingistä expattirouvien kotimyynnistä ostettu. Aivan mielettömän upean nahkaisen Pinkon timangilaukun löysin second handinä Emmystä vuosi sitten. 






Lace skirt with silk lining // (second hand from Rekki)
Cardigan and silk top // Andiata
Cashmere shawl // Dea Kudibal
Leather pouch // Pinko (second hand from Emmy)
Leather pumps // Lodi







Kesän luetut ja kuunnellut kirjat:

suomeksi (Storytell): 
1. Joel Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Matthew Costello ja Neil Richards: Cherringhamin mysteerit, osat 12-15

2. Kuolema kesäyössä
3. Murhan aakkoset
4. Vanhan linnan arvoitus
5. Yksi askel harhaan

saksaksi (Bookbeat): 

Christiane Franke ja Cornelia Kuhnert (Henner, Rudi und Rosa, Teile 7 & 8):
1. Krabbenkuss mit Schuss 
2. Wenn Wattwürmer weinen

3. Gisa Pauly (Mamma Carlotta Teil 4): Flammen im Sand

Aika vähän sain siis nautittua kirjoista, vaikka oli opettajan pitkä loma. Koko kesän aikana saman verran kuin parhaimpina aikoina kuukaudessa. Jotenkin minulla oli niin virta poissa rankan vuoden jälkeen ja tarvitsin lepoa, etten saanut kytkettyä lukuvaihdetta päälle. Syksyllä tuntui siltä, etten ollut vielä lainkaan palautunut edellisestä työvuodesta. 

Huomaan nyt syksylläkin, että minulla on jotenkin puhti pois lukemista. Työmatkalla tulee kuunneltua kirjoja, mutta sen sijaan, että menisin iltaisin aikaisin sänkyyn ja lukisin tunnin, keikkuroin ylhäällä viime tippaan ja menen puoli tuntia myöhässä nukkumaan, en saa unta ja nukun aivan liian vähän yössä. Onneksi töissä olen voinut ottaa löysemmin rantein, kun sekä oppilaat että opetusmateriaalit ovat minulle tällä hetkellä tuttuja ennestään ja monista viimevuotisista koronarajoitteista on voitu luopua koulussa. Etukäteen kyllä jo stressaan kevättä, jolloin tunnit lisääntyvät, tulee uusia oppilaita, uudet valmisteltavat tunnit ja lisäksi kevään opetettavissa jutuissa on paljon vaativampaa, enemmän tarkastettavaa ja arvioitavaa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)