Hedonistisia nautintoja koronasulussa

Korona on pannut kyllä monet mielihyvää tuottavat asiat jäihin, mutta onneksi kaikista hedonistisista nautinnoista ei ole tarvinnut luopua täysin. Pientä kekseliäisyyttä käyttäen kaikista asioista ei ole tarvinnutkaan luopua.  

Yksi asia, jota olen kaivannut todella paljon, on työyhteisön yhteisöllisyys. Tänä vuonna harva työyhteisö on voinut viettää pikkujouluja ja itse uutena tulokkaana työyhteisössä olen kokenut sen suureksi puutteeksi. Vaikka olemme työskennelleet lähiopetuksessa koko lukuvuoden, en ole päässyt tutustumaan työkavereihini. Jopa siinä määrin, että juuri tällä viikolla mokasin itseni täysin, kun sekoitin työkaverien nimet ja lisäksi ihmettelin ääneen, onko meillä sen niminen opettaja. Mutta kun työkavereita ei tapaa kuin pikaisesti käytävällä maskien takaa pälyillen. Kaikenlainen kokoontuminen opettajanhuoneeseen on kielletty eikä onnistuisi ajanpuutteenkaan vuoksi, yhteisistä asioista päätetään Teamsissä ja kaikki kommunikointi välillämme liittyy työhön. Pienellekään small talkille ei ole aikaa eikä paikkaa. En tiedä työkavereitteni yksityiselämästä tai ajatuksista paljon mitään. 

Mutta nyt sentään hieman enemmän. Työnantajamme hankki työhyvinvoinnin nimissä työyhteisölleni liput Ismo Leikolan stand upiin. Netissä tietysti. Jokainen katsoi esityksen omalta päätteeltään, mutta sitä ennen ja sen jälkeen kokoonnuimme Teamsissä. Etkot ja jatkot kuohuvan ja naposteltavan merkeissä. Loppujen lopuksi me höpöttelimme neljä tuntia. Päähuomiomme vei tosin samanaikaisesti työpaikkamme lähettyvillä tapahtunut hurja tapahtuma, joka osuminen samaan iltaan oli omasta puolestani aika sattuma siten, että normaalina iltana olisin tuohon aikaan juuri ollut lähdössä töistä. Nyt olin poikkeuksellisesti lähtenyt jo kotiin valmistautumaan tyhy-iltaan. Valmistautuminen oli toki osa iltaa, pukeuduin juhla-asuun omaan makuuhuoneeseeni.

 

Fine dining -ruokailua olen kaivannut myös kovasti. Viimeksi olemme KÄYNEET ravintolassa syksyllä syntymäpäivänäni. Hassua sinänsä, sillä tavallisesti illallistamme kahdestaan jossain "paremmassa" ravintolassa kerran vuodessa hääpäivänämme kesällä. Emmekä muutoinkaan perheen kanssa ruokaile paljon ravintoloissa. Tai no, tyttären kanssa minulla oli tapana parin vuoden ajan käydä kerran viikossa syömässä etnisissä ravintoloissa ennen kiinantuntia. Ehkä siitä on tullut jo toinen tottumus. Tai sitten hinku ulkona syömiseen juontaa juurensa koronasulkuun, siihen että se on mahdotonta. Ovathan ravintolat olleet täällä kerta kaikkiaan kiinni parin kuukauden ajan. 

Tai sitten ravintola on niitä viimeisiä oljenkorsia, joihin hukkuvana tartun, kun ei muitakaan nautintoja ole. Pientä luksusta pelkän työn sävyttämään arkeen. Huhtikuussa mittani tuli täyteen ja kahden viikon välein olemme nyt tilanneet illallispaketin ravintolasta. 

Ensimmäisen kerran kaksi viikkoa sitten kruununhakalaisesta Jordista ja eilen samasta kaupunginosasta Kuurnasta. Eilisen paketin tilasimme maanantaina ja sattumalta tiistaina Hesarissa oli artikkeli illallispaketeista ja Kuurna sai parhaat arvioit mainituista. Julkisuus vaikutti siten, että eilen pakettia hakiessaan mieheni noteerasi, että Kuurnassa soi puhelin taukoamatta ja nettisivut olivat kaatuneet. 

Ylemmät kuvat ovat Jordin kahden viikon takaisesta illallisestamme. Päärynät ja vuohenjuusto -yhdistelmä alkupaloissa oli todella mainio ja palsternakkakeittoon lisätyt marinoidut sienet ja seljanmarjat pikantti lisä. Nämä annokset olivat lempparini ja todellakin ravintolasta tilaamisen väärti. Siikaa sellerin kera pidin vähän mitättömänä, mutta se oli taas mieheni lemppari. 

Sen sijaan pääruoan karitsa kuivan rukiin parina oli pettymys, mutta niin on minulle lihapääruoka yleensä aina. Syön mieluummin aina useamman alkupalan kuin pääruokaa. Tyrniparfait ravintolan suositteleman itävaltalaisen jälkiruokaviinin kera oli täydellinen suussasulava kombinaatio. Seuraavana viikonloppuna mieheni teki itse puolukkaparfait'n, jottei avattu pullo menisi aivan hukkaan, mutta puolukan parina viini ei enää ollut niin onnistunut yhdistelmä. 

Seuraavat kuvat ovat eilisistä Kuurnan annoksistamme. 

 

Alkupalaksi tilasimme sekä ahventartaria sahramilla ja manteleilla maustettuna sekä palsternakkaterriiniä. Sahrami antoi mielestäni ahveneen vähän tunkkaisen maun, enkä pitänyt siitä, vaikka muutoin olen raa'an kalan ylin ystävä. Mieleeni tuli jopa, että voisivatko koisantoukat olla pilanneet mantelit, sen verran outo maku maistui annoksessa. Mutta kyllähän ravintola varmasti maistaa raaka-aineet ennen käyttöä. 

Palsternakkaterriini sen sijaan oli todella erinomaista. Fermentoitu sitruuna antoi kastikkeeseen limemäisen maun, ja sopi erinomaisesti palsternakan makuun.  

 

Tällä kertaa pääruoka oli myös makuuni. Hyljeksitty hauki on yksi lempikaloistani ja tämä mureke voikastikkeen ja kaalin kaverina oli todella hyvää. Jälkiruoka, kolmen maidon kakku oli aika mitätön. Lisäksi annoksemme olivat täysin erilaiset. Minulle sattui kuohkea, miehelleni kiinteä pannukakku. Vaihdoimme ensimmäisten suupalojen jälkeen ja siten kumpikin sai makunsa mukaiset annokset. Mutta silti, syön kakkuni mieluummin hyytelönä kuin sokerikakkupohjaisena. Ja jälkiruoaksi maistuu ennemmin parfait. 

Mietin myös, kuinka paljon on Kuurna muuttunut vuosien aikana. Ensimmäisen kerran kävimme siellä hääpäivänämme joskus sen alkutaipaleella, jolloin listalla oli sellaisia erikoisuuksia joita ei muualta saanut. Länsimaisessa yhteiskunnassa hyljeksittyjä raaka-aineita, jotka päätyvät teurasjätteeksi. Sellaisia, joita Kuurna osti halvalla ja muokkaasi kohtuuhintaisiksi fine dining -annoksiksi. Muistan, kuinka söimme mainioita paistettuja kanansydämiä pääruoaksi. Nykyään annokset ovat samaa tavaraa kuin muissakin ravintoloissa. Kaipauksella muistelen mielettömiä makuja, joita olen päässyt Aasiassa maistamaan. Miten mielenkiintoisia makuja saa taitavasti valmistettuna aikaan suolista, kanankaulasta, naudan vatsalaukusta, ankan räpylöistä. Puhumattakaan merenantimista: meduusoista, merimakkaroista ja ties mistä. Sushi on tästä hyvä esimerkki, mitä makit olisivatkaan ilman merilevää...? Aasiasta palattuamme ostamme harvoin kallista ja kuivaa kananrintaa, sillä kiinalaiset ovat oikeassa: mehevät koivet rapeaksi paistettuine nahkoineen ovat paljon parempia - ja halvempia! 

Lapset olivat kumpanakin iltana tyytyväisiä omiin ravintolaruokiinsa. Ensimmäisenä iltana he hakivat pizzat lähipizzeriasta ja toisena iltana patongit Subwaystä.    

Vitsailimme eilen, että sanonta "mennä ravintolaan" on tullut siitä, että entisaikaan ravintolaan oikeasti MENTIIN syömään, niissä oli pöydät, joissa istuttiin syömässä paikan päällä. Tarjoilijat toivat ruoat pöytään, kaatoivat juomat ja annokset valittiinkin vasta ravintolassa paperisesta listasta eikä kotona netistä jo viikkoa aikaisemmin.  

No viikon ajan on ollut taas jo mahdollista elää kuten vanhaanaikaan ja ruokailla ravintolassa, kunhan se tapahtuu ennen klo 19. Mutta menee vielä hetken aikaa, ennen kuin uskaltaudumme ihmistenilmoille. Meneehän se elämä näinkin. 

Lapset ovat sentään onneksi pääsemässä pian kouluun, myös isommat koululaiset. On se huolestuttavaa, millaiset kurjat jäljet tämä korona-aika ja -sulku jättää niin nuorisoon kuin moneen muuhunkin yksinäiseen. Kuinka moni masentunut pääsee enää jaloilleen, kun psyykkinen terveydenhuolto on täysin ruuhkautunut eikä apua saa. Eikä moni uskalla enää lähteä ulos edes omasta kodistaan.

 Omat lapseni ovat selvinneet tästä ajasta hyvin, mutta siitä voi kiittää monia onnekkaita asioita. Onneksi tytär pääsi ja lähti opiskelemaan jo ennen koronaa, joten hän ehti puolen vuoden aikana luoda kontaktit ja ystäväpiirin, mikä on kantanut läpi vuoden etäopiskelun vieraassa maassa. Tosin onhan hän tästä ajasta osan viettänyt Suomessakin ja asunut kotona. Mutta silloinkin hän on voinut pitää yhteyttä opiskelukavereihinsa. Yhtä hyvin ei ole käynyt hänen vanhoille koulukavereilleen, jotka aloittivat opintonsa keskellä koronaa ja etäopiskellen. Osa on jo luovuttanutkin. 

Rankimmin olisi meidän perheessä voinut käydä lukion ekaluokkalaiselle, joka kahden kuukauden opiskelun jälkeen joutui etäopiskeluun ja jonka koulussa ei alkusyksystäkään ollut paljon mahdollisuuksia ryhmäytyä. Hänen onnekseen koitui kesäkurssit, joita hän huvikseen suoritti sisäoppilaitoksessa. Samoille kursseille osallistui hänen tulevia luokkakavereitaan ja he ryhmäytyivät jo siellä. Koko etäopiskelun ajan he ovat opiskelleet Discordia käyttäen yhdessä ja välillä jopa ulkoilleet, milloin pulkkamäessä, milloin lasketellen. 

 

  

Toiveikkaasti luon jo katseeni tulevaisuuteen, jossa synkät pilvet repeilevät. Ehkä yhteiskunnan avautuminen häämöttää jo. Itse suunnittelen jo teatterilippujen ostamista ensi syksyksi sekä haaveilen matkasta tyttären luo Saksaan. Mitä teen ensimmäiseksi, kun alkaa helpottaa? Varaan ajan manikyyriin ja pedikyyriin! Se aika saattaa tulla yllättävänkin pian, sillä minun rokotusaikani koittaa jo ehkä piakkoin.

Mitä sinä haaveilet tekeväsi ensimmäiseksi koronan jälkeen?