Kuunteleeko kukaan teistä Helmiradiota? Minä en, mutta eräs perhetuttumme kuuntelee ja oli sieltä bongannut 70- ja 80-lukujen musiikin tahdittaman discoristeilyn. Olimme Pekingissä naapureita, ja ostettuaan lippunsa hän ja vaimonsa keksivät kutsua koko Pekingin suomalaisten porukan mukaan risteilylle.
Ja niin saimme kokoon 12 hengen tuttavaporukan, joka perjantai-iltana suuntasi Kauppatorille ja nousi veneeseen. Olimme myös ostaneet illallisen ruokajuomineen ja pienen neuvottelun jälkeen varanneet pöydän alakertaan, jossa musiikki soi hiljaisemmalla ja voi rauhassa keskustella.
Pekingin naapurimme olivat kunnolla panostaneet pukeutumiseen 70-luvun tyylisissä Pekingissä teetetyissä vetimissään, joista herran ruskea puku näkyy kuvissani. Valitettavasti rouvan kimaltelevasta ABBA-asusta en huomannut ottaa kuvaa.
Yritystä oli kyllä minullakin. Itse muistan aina pukeutuneeni collegepaitoihin, joiden helma työnnettiin housujen kauluksen sisään. Vaan collegepaitoja en tänä päivänä enää omista, joten aitoa tyyliä en voinut matkia.
Eikö tuollaiset röyhelöpaidat, trenssit ja ylipitkät farkunlahkeet ole niin 80-lukua? Mieleeni on piirtynyt näkymä vuodelta 1985 Jyväskylän keskustasta. Olimme vieneet englantilaisen vieraamme järviristeilylle ja saapuneet Jyväskylään yöpymään. Illalla kuljeskelimme kaupungin keskustassa ja muistan, kuinka kadulla oli oksennusläntti, jota väistimme. Ohitsemme kulki kaksi nuorta pitkänhuiskeaa kaunotarta tyylikkäinä, selvästi juhlailtaan varustautuneina. Toisella oli vaaleansininen haalari jossa ylipitkät lahkeet, jotka ulottuivat maahan asti korkeista koroista huolimatta. Katselin kuinka he kulkivat suoraan oksennusläntin läpi toisen lahkeet maata hipoen!
Joka tapauksessa tuo asu on jäänyt mieleeni ja sitä yritin jäljitellä tällä asullani (josta kerron lisää huomenna).
Musiikki oli vähän pettymys. Harvat kappaleet innostivat minua tanssimaan ja nekin tulivat ripoteltuina. Joten aina kun ennätin alakerrasta tanssilattialle, oli hyvä kappale jo päättymässä. Ruoka sen sijaan oli ihan hyvää ja seura sitäkin parempaa.
Korkeat korot meinasivat koitua kohtalokseni palatessani yöllä kotiin. Kiirehdin Rautatientorille kohti bussiani ja kaivelin samalla laukkuani bussikorttia etsien. Olin juuri aikeissa ylittää kadun, mutten huomannut astuvani aivan jalkakäytävän reunalle ja hetken aikaa siinä tasapainoilin yhdellä jalalla terävällä korolla. Siinä huojuessani ennätin jo sielujensilmin nähdä itseni kaatumassa bussin eteen, kuten joskus luin uutisista käyneen miehelle, joka menetti tasapainonsa ja kaatui ajotielle. Tai jos henkeäni menettäisi, vähintäänkin murtaisin ranteeni romahtaessani kadulle. Sitten sain tasapainoni takaisin ja kävelin bussiin. Jälkeenpäin mietin, miten ohut voi olla elämänlanka. Katson tosin autot aina tarkkaan, enkä olisi ollut astumassa kadulle, jollei tie olisi ollut varmasti vapaa. Mutta ranteen murtuminen olisi toki ollut mahdollista. Sen sijaan selvisin jopa nyrjäyttämättä nilkkaani! Bussissa vaihdoin toiset kengät. Korkeakorkoisilla ei sentään juosta karkuun mahdollisia raiskaajia ja murhaajia, jotka voivat vaania pimeässä yössä.
Ihania kuvia auringonlaskusta Helsingin rannoilla, eikö totta? Oletko sinä risteillyt Helsingin saaristossa? Minulla kerta oli ensimmäinen, mutta ensi vuonna uudestaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)