sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Loma!





 



 
 




Ihanaa, tänään se koitti. Opettajan loma alkoi. Viimeinen viikko onkin mennyt taas melkein joka ilta myöhään. Viikonloppuna antamiani arvosanoja ja arviointilauseita piti vielä tarkistaa, ja alkuviikostahan minulla oli vielä ihan normaalia opetusta. Paitsi että viimeiset tunnit halusin käyttää hyödyllisen hauskasti ja tuoda lapset pois kuumista luokista ulkoilmaan. Niinpä väänsin viime viikolla ja vielä tällä viikolla QR-koodisuunnistuksia koulun ympäristöön. Niitä väsätessä illat vierähtivät pitkiksi ja aamulla alkoivat aikaisin, sillä koodilaput piti joka aamu käydä kiinnittämässä paikoilleen ja iltapäivällä kerätä pois. Yöksi niitä ei uskaltanut jättää paikoilleen.

Ja näytelmiäkin teimme. Kerrankin ihan spontaanisti. Aikaa 20 minuuttia: tehkää sketsi tai pieni näytelmä englanniksi. Osa meni aivan lukkoon eikä keksinyt mitään, mutta osa puolestaan oli todella innostuneita ja teki hauskat näytelmät lyhyessä ajassa. Joukossa oli oppilaita, joille kirjalliset työt ovat haastavia, joten oli ilo nähdä heidän innostuksensa ja kykynsä luoda ja käyttää suullisesti vierasta kieltä vieläpä esiintyen ryhmäläisilleen. Siinä sain opettajanakin hyvän mielen ja onnistumisen tunteen.

Seuraava vuotenikin on turvattu, työni jatkuu tutussa koulussa, ihanien oppilaiden ja työtoverien parissa. Ensi vuodeksi saan jopa ikioman luokkatilan, mistä olen todella onnellinen. Viimeiset päivät, kun minulla ei enää ole ollut opetusta, olen laskenut kirjoja, kuljettanut tavaroita luokkiin, siivonnut opettajienhuonetta sekä järjestellyt OMAA pikkuista luokkaani. Vielä tänäänkin, todistustenjaon jälkeen ja muiden opettajien hävittyä kesälaitumille jäin yksin koululle laittamaan luokkaani. Ensi viikolla voin viimein viedä kaikki opetustavarani kotoa luokkaani ja saamme vihdoin lisää tilaa kotiinkin.

Eilen olin aivan rättipoikki, kun illalla ajoin kotiin ja nukahdin sänkyyn puhelin kädessäni ohjelmaa katsoessani. Mieheni oli irrottanut puhelimen kädestäni ja peitellyt minut sänkyyn. Tänään mieheni totesi, että ainoastaan sillä hän voi ymmärtää minun jaksavan sen työmäärän, jonka olen tehnyt tämän vuoden aikana, että oikeasti rakastan työtäni. Ja se pitää paikkansa.

Viimeiset kolme päivää ovat olleet minulle täydellistä opettajuuden ja äitiyden ihanuutta ja ylpeyttä.
Eilen katselin kyynel silmässä opettamiani kutosia kukitettavina lavalla ja hyvästelin heitä haikeana mielessäni.

Tänään olen saanut olla ylpeä äiti, vaikken nähnytkään omiani lavalla. Mieheni edusti perhettämme kahden oman lapsemme todistustenjaossa. Kuunteli 6. luokalla puhutut puheet ja katseli ekaluokkalaisten esitykset. Kukaan ei ollut mukana yläasteelaisemme juhlassa, jossa tämä palkittiin stipendillä, mutta ei lapsi meitä kaivannut sitä todistamaan.

Toissapäivänä sain olla mukana hyvästelemässä monta tutuksi tullutta nuorta, joiden elämää olen seurannut jo ekalta lähtien, osan tuntenut aina siitä lähtien, kun he aloittivat päiväkodin. Nyt niistä taaperoista on kasvanut jo reippaita ja rehtejä nuoria <3

Illalla tytär hämmästeli tasaista viimeistä koulupäivää: kukaan ei itkenyt ystävien menettämistä tai surrut muuten. Kaikki vain liukenivat pois. Pekingissä viimeinen koulupäivä oli aina suuren surun päivä. Silloin oppilaat itkivät, koska aina joku ystävistä lähti pois.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)