maanantai 17. syyskuuta 2018

Sienimetsän satoa

 

 
 
 


 

 
Paras viikonloppu alkaa varmasti hyvästä työviikosta. Hymyilin kun lähdin perjantaina töistä ja olin pilvissä koko illan. Eihän sitä joka päivä saa antaa niin paljon positiivista palautetta oppilaille kuin viime perjantaina sain. Ehkä se johtui siitä, että meillä oli torstaina liikuntapäivä, joka virkisti niin opet kuin oppilaatkin. On se kummallista, miten hirvittävän hyvältä tuntuu itsestäkin, kun saa kehua toista ja nähdä kehujen aiheuttaman mielihyvän. Sen valtavan hymyn, joka leviää lapsen kasvoille. Olin itsekin yhtä hymyä koko perjantai-illan.
 
Viikonloppu menikin sitten isäni luona vierailulla näissä Hobittimaisemissa. Pakkasimme laukut lauantaiaamuna ja ajoimme hänen luokseen kylään, jossa sunnuntaipäiväni kului sienten parissa. Ensin koko perhe marssimme tuntikausia sienimetsässä, jonne suunnistimme torvisienien ja suppilovahveroiden perässä. Alkuun meinasi saaliimme jäädä niukaksi, sillä suppilovahverot ovat vielä kovin alullaan. Mutta sitten löytyi herkkutatteja ja karvalaukkuja, joista pussimme täyttyivät. Uskaltauduimme myös poimimaan lampaankääpiä ja haaparouskuja, vaikka ne ovatkin meille vieraampia. Toivottavasti tunnistimme kuitenkin sienet oikeiksi Googlen avulla…
 
 


 

 
 
Sieniä peratessamme kului sitten minun ja mieheni loppupäivä. Lapset nostivat sillä aikaa perunaa isäni apuna, joten tällä viikolla ei taida kulua kovin paljon rahaa perheemme ruokkimiseen. Vielä samana iltana päätyivät herkkutatit pannulle ja paahtoleipien päälle iltapalaksi. On muuten hyvää. Tänään aikomuksenamme on paistaa lampaankäävät pastakastikkeeksi. Odotan mielenkiinnolla, mitä siitä tulee. Työkaverini ylisti lampaankääpiä maasta taivaaseen, parhaimmillaan ne kuulemma olisivat pihveiksi paistettuna.
 
 

 
 
 


Isäni luona otimme myös asukuvia, jotka näette ensi viikolla. Ne otti tyttäreni lauantaina metsänreunassa, ennen kuin lähdimme piipahtamaan lapsuudenystäväni taidenäyttelyn avajaisiin. Sunnuntaipäivä kun kului aivan toisenlaisessa asussa, paremmin metsään sopivassa :)


Pienenä vinkkinä, että nyt on muuten Emmyssä menossa farkkuale: koodilla FARKKU09 myydään kaikki farkut keskiviikkoiltaan asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)