sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Välipäivien puuhia ja kinkunsulattelua museossa

 
 
 
 
 
Tämmöisiä ovat olleet joulu- ja välipäivien puuhamme. Lautapelejä, kirjoja, jonkin verran somea. Paljon, paljon hyvää jouluruokaa, saahan sitä vain muutaman päivän ajan vuodessa. Farkut jo kiristävät niin, ettei niihin ole tehnyt mieli pukeutua. Yhtenä päivänä sovittelin kaikki löytämäni farkut. Yhdet olivat liian kesäiset, parhaat olivat pesussa. Muut auttamatta liian pieniä, tuskin sain ne edes kiskottua reittä pitkin ylös. Onneksi löytyi sitten yhdet, ne luottofarkkuni, jotka venyvät aina mittoihini kuin mittoihini. Ne sitten sain jalkaani siten, että saatoin lähteä kävelylenkille sulattelemaan kinkunrasvoja.
 
Taisin löytää samanlaiset vielä yhden nettikaupan ylijäämävarastoista pilkkahintaan. On kai pakko tilata uudet, nämä vanhat kun voivat vetää viimeisen vetonsa hetkenä minä hyvänsä...
 
Vääntäydyimme siis mukavasta kodinlämmöstä ja lähdimme pitkälle kävelylenkille. Jalat luistivat liukkailla, pää oli märkä vesisateessa. Kunnon etelärannikon pääkallokeli, kun me tepastelimme päättäväisesti kohti harmaata keskustaa. Lopulta oli kyllä pakko ottaa julkinen kulkuneuvo, muutoin emme olisi ennättäneet määränpäähämme.
 





 
Määränpäämme oli tämä 1800-luvun pikkuporvariston koti, kaupungin vanhin puutalo, joka sijaitsee Kristianinkadulla Kruununhaassa, korkeiden kivikerrostalojen katveessa. Tämä Ruiskumestarin talo on todellakin niin katveessa, että sattumalta sinne tuskin löytää perille. Itsekin olen opiskellut siinä vieressä vuoden ajan, enkä ollut tietoinen tästä pienestä rakennuksesta. Tai olin kyllä tietoinen, olin vuosia lukenut siitä ja sen jouluasusta, mutten ollut koskaan "eksynyt" perille Kristianinkadulle. Jotenkin olin kuvitelmissani sijoittanut sen aivan toiselle puolelle Unioninkatua, Pitkäsillan luo rantaan. Sinne olisimme menneet, ellen olisi Google mapsin avulla suunnistaneet ja löytäneet Meritullinkadun kautta perille. Jälkeenpäin selvisi, että Meritullinkadun opiskelijakoti, jonka aikaisista ajoista äitini aina kertoi, sijaitsi aivan Ruiskumestarin talon lähistöllä. Ehkä hän tiesi talon olemassaolosta, vaan ei koskaan tainnut siitä mainita. Ikävää, etten voi häneltä tästäkään asiasta kysyä.
 
Ruiskumestarin taloon on aina vapaa pääsy ja jouluasussa siihen voi tutustua vielä loppiaiseen asti. Varoituksen sanana, että piha on jäinen, kuten kuvistanikin näkyy, ja todella kalteva. Kaidetta pitkin vääntäydyimme ylös, suosittelen siis liukuesteitä kengänpohjiin ja kenties sauvat käsiin.  
 
Erittäin viehättävää on mielestäni se, että Ruiskumestarin talon piha toimii arkisin päiväkodin leikkipaikkana. Voin vain kuvitella, kuinka mielikuvitus lähtee liitoon tällaisessa ympäristössä.
 


 

Kuopus on hurahtanut lautapeleihin ja etenkin tuohon muutaman vuoden takaiseen Scotland Yard -peliimme siinä määrin, että hän tekee nyt omaa vastaavaa peliään kotikulmiltamme. Kuten kuvasta näkyy, pelaamisemme on jo kehittynyt hyvin strategiseen suuntaan, napeilla on tässä erittäin tärkeä tehtävä. 
 
Jouluruoat taitavat olla jo lähestulkoon lopuillaan. Viime päivinä rupesin jo säännöstelemään niitä, perunoitakin otin lautaselleni vähemmän (vain neljä..), jottei tulisi popsittua kalapöytää tyhjäksi. No, enemmän kyllä ajattelin jo mahtumista työfarkkuihin viikon päästä. Tänään olisin jo intoa puhkuen ollut valmis lähtemään kuntosalille (kerrankin) ja pettymykseni oli suuri, kun minulle selvisi ettei sinne noin vain kävellä sisään, jos ei ole klubikorttia ennestään. Mutta huomenna uusi yritys!
 
Mutta nyt on aika lähteä ruokakauppaan varustautumaan huomiseen juhlintaan ja tämäniltaiseen paluu tavallisuuteen -päivälliseen. Sekä hakemaan rasvatonta maitoa, lattemaitoni kun on loppunut pahasti kesken.
 
Mukavaa uudenvuoden aatonaattoa <3

2 kommenttia:

  1. Oi miten kiva blogi sinulla on, näin lomalla ehdin jopa kommentoidakin. Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina! Onpa kiva kuulla. Hyvää Uutta Vuotta sinullekin <3

      Poista

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)