sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Second hand -asiakkaana netissä




Joko sinä tunnet Zadaan ja Emmyn? Perinteisten second hand -liikkeiden ja kirpputorien rinnalle on viime vuosien aikana syntynyt useita netissä toimivia kauppapaikkoja, itsekin olen käynyt lastenvaatekauppaa Huutonetissä ja Ebayssä jo neljäntoista vuoden ajan. Viime keväästä lähtien olen tutustunut Emmyyn ja Rekkiin, netissä toimiviin merkkivaatteiden second hand -liikkeisiin, sekä ostajana että myyjänä.

Uusin valloitukseni on Zadaa, kännykkäsovelluksena toimiva myyntipaikka, johon olen pannut myyntiin muutaman artikkelin, lähinnä lastenvaatteita sekä kenkiäni. Siitä lisää ensi kerralla.







Keväällä kirjoitin kokemuksiani Rekistä. Myyntiaikani on nyt päättynyt siellä, enkä ole kovin tyytyväinen kokemukseeni. Sain kyllä kuukausittaisen raportin myymistäni artikkeleista, mutta kauden päättyessä en saanut minkäänlaista yhteenvetoa siitä, mitä olin myynyt ja mitä en. Luulisi, ettei sellaisen lähettäminen vaatisi kovinkaan paljonkaan lisävaivaa yritykseltä, nykyisenä tietokonekoodauksen aikana... Sen sijaan sain sähköpostiviestin, jossa kysyttiin, mitä haluan tapahtuvan myymättömille tuotteille. Minun piti klikkautua sivulle, jossa annettiin kolme vaihtoehtoa: haluan toimittaa ne hyväntekeväisyyteen, haluan että ne palautetaan minulle 5,90 € toimituskuluilla, tai viimeisenä vaihtoehtona: että ne palautetaan siinä tapauksessa, että myyntiartikkeleita on yli 5 kappaletta. Mistään ei kuitenkaan ole vieläkään selvinnyt, montako tuotetta olen myynyt ja montako on jäänyt myymättä. Valitsin hyväntekeväisyyden ja päätin, että oli sitten viimeinen kerta minulla Rekki-myyjänä.

Myöskään ostajana en ole nykyisin vaivautunut enää Rekin uutuusluetteloita tutkimaan, sillä suurin osa tuotteista on sellaisia halpismerkkejä, joita en ostaisi uutenakaan, saati sitten käytettynä. Kuulostaa ehkä snobismilta, mutta Rekki mainostaa itseään liikkeenä, joka myy "pidettyjä brändejä" ja laadukkaita vaatteita ja pitää listaa brändeistä, joita ei myyntiin hyväksytä. Tällä listalla ovat H&M ja Bikbok, mutta sen sijaan vastaavat halpaketjumerkit, kuten Stradivarius ja Bershka, kelpaavat myyntiin, ja juuri tällaisia merkkejä näyttää olevan suurin osa myyntituotteista. Koska tiettyjä merkkejä ei saa edes blokattua hakuehdoista pois, en jaksa enää selata myytäviä tuotteita.  





Sen sijaan Emmyyn olen ollut ainakin ostajana hurjan tyytyväinen. Vilkaisen kaksi kertaa viikossa naisten uutuustuotteita. Aloitan kaikkein kalleimmista ja käyn läpi niin monta sivua kuin kulloinkin jaksan. Aina välillä teen löytöjä tai ainakin panen ylös kiinnostavia tuotteita siirtämällä ne ostoskoriin ja nappaamalla kuvan koristani. Tuotteet nimittäin yleensä säilyvät muutaman päivän korissa, mutta usein katoavat yllättäen, joten on hyvä olla joku keino pitää merkit mielessä, jotta voin sitten kerralla tehdä isomman tilauksen. Parasta olisi tietysti, mikäli suosikit voisi merkitä jotenkin ja niistä jäisi tieto talteen.

Viimeisen kuukauden aikana olen myös kokeillut Emmyä myyjänä. Vielä en osaa sanoa lopullisista kokemuksistani, mutta ainakin siihen olen tyytyväinen, että voin helposti seurata myyntiäni ja myös linkata tänne omat myyntiartikkelini. Lisäksi voin helposti seurata myymiäni tuotteita netissä.


 
 
 
 
 
 

Emmystä tilaamiini vaatteisiin olen ollut tyytyväinen. Niistä olen esitellyt täällä mm. Anna Suin harmaan neuleen, Desigualin farkkutakin ja Lisa Campionen hameen. Vaatteiden kunto on aina ollut aina vähintäänkin se, mitä tuotekuvauksessa on luvattu. Ainoastaan koot ovat usein pettymys, koko kun merkitty tuotteen lapun mukaan tai Emmyn arvion, muttei aina vastaa lainkaan todellisuutta. Mutta näinhän on aina, kun tilaa netistä: koko saattaa heittää useamman numeron verran. Tässä tapauksessa se harmittaa, koska tuotteet ovat aina yksittäiskappaleita eikä niitä voi vaihtaa pienempään tai suurempaan. Mutta palauttaa voi (mikäli tilauksen loppusumma jää alle 59 euron, ostajalle jäävät postikulut maksettaviksi).

Kenkiä en ole vielä uskaltanut tilata, vaikka useampia olen ihaillut, kuten tästäkin postauksesta näkyy. Syynä on se, että keväällä Emmy viestitti käyttävänsä kenkälaatikot postituslaatikoina. Minulle, joka olen äärimmäisen tarkka siitä, että kengät säilytetään siististi laatikoissaan, tämä tieto oli kuin punainen vaate härälle. Eli mikäli ymmärsin oikein, käyttää Emmy saamansa kenkälaatikot muiden tuotteiden postittamiseen eikä lähetä tilaamiani kenkiä niissä. Mutta kun minä haluan, että kengät lähetetään minulle siististi laatikossa, jotta nahka ei ruttaannu ja kengät mene linttaan. Samasta syystä en myös halua lähettää omia, hyvin pidettyjä kenkiäni myyntiin. Pitäisi varmaan kerran testata ja tilata, jotta varmistuisin asiasta.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
Oheiset kuvat ovat tuotteista, joista voisin itse olla kiinnostunut ja haluan vinkata tai jotka olen pannut itselleni muistiin tulevia tilauksiani varten.
 
 
 
 
Tämä neule on vastaava kuin omani, minulla tosin on viininpunainen samanlainen.
 

Löysitkö sinä kenties näistä mieleisesi? Löydät nämä tuotteet hakusanan avulla osoitteesta https://store.emmy.fi/. Olisi kiva kuulla mielipiteesi ja teidän kokemuksianne näistä second hand -kaupoista.

Seuraavassa postauksessa kerron kokemuksiani myyjänä Zadaasta.

Mukavaa sunnuntai-iltaa <3
 

 

 

 


2 kommenttia:

  1. Parikat jos olisi kokoa 39. En ole käyttänyt näitä appejä, mutta mieli tekisi ja myös myydä omia vaatteita tuolla. Pitäisi jaksaa tutustua paremmin.

    Sydämellistä uutta viikkoa <3

    VastaaPoista

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)