sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Muistona rakkaalle äidille

 
 
 
 
Tämä blogipäivitys on äidilleni, sillä tänään tulee kuluneeksi vuosi hänen kuolemastaan. Itse asiassa se tuli jo viime yönä ja siksi vierailimme jo eilen hänen haudallaan. Halusimme, että kukka kukkii siellä hänen kuolinhetkellään.
 
Perjantai-iltana vuosi sitten omaiseni valvoivat hänen rinnallaan. Koska äidin olo näytti vakaalta, he lähtivät pariksi tunniksi nukkumaan. Pian sen jälkeen heille soitettiin, että äiti on nukkunut pois.
 
Muistan vuosia sitten, kun eräs nuorena äitinsä menettänyt ystäväni kertoi, kuinka surun jälkeen tuli muutaman kuukauden päästä kiukku. Hän oli vuosia katkera äidilleen tämän tekemistä virheistä, tyttärensä elämään puuttumisista, kaikesta mistä äitiä voi syyttää ja sellaisestakin, mistä tätä ei voi.
 
Ehkä minä olen käynyt tämän läpi aikaisemmin, sillä katkeruutta ja kiukkua en ole enää tuntenut. Jonkin verran olen ikävöinyt sitä äitiä, joka nukkui pois. Vaikka enhän sitä edes kunnolla tuntenut. Parkinson ja ulkomailla asumiseni oli kuitenkin etäännyttänyt meidät viime vuosina niin, että muistikuvani äidistä ovat paremmat vuosien takaa. Ehkä parempi onkin niin. Enemmän olen ikävöinyt sitä äitiä, jonka tunsin nuorempana, ennen sairautta ja sen tekemää tuhoa.
 
Oman äitinsä kuollessa äitini toisteli paljon Immi Hellénin runon sanoin että maailman kaunein sana on äiti. Mielestäni se on aika osuvasti sanottu.
 
Sen luin äitini hautajaisissa pitämässäni puheessa ja julkaisin Facebook-päivityksessäni vuosi sitten käväistessäni Suomessa arkuttamassa äitini hänen omana syntymäpäivänään. Päivänä jolloin hän olisi täyttänyt 74 vuotta. Sireeni, lempikukkani, muuten kukki tuolloin monta viikkoa myöhemmin kuin nyt. Tuolloin se kukki äitini syntymäpäivänä, mutta eilen sen kukinta oli jo ohi. Olisin vienyt sen äitini haudalle elleivät kaikki sireeninkukat olisi jo kuivahtaneet harmaiksi. Siksi vein tuon orkidean, se muistuttaa Aasiasta, jossa olin äitini kuollessa.
 
 
Immi Hellén: Maailman kaunein sana
 
Tahdotko nähdä
ihmeen kauniin kuvan,
kun äiti ja Erkki istuvat
portailla tuvan?
 
 
Mitäpä Erkin
kuiskaavan luulet,
noin kun on kirkas sen katse
ja hymyssä huulet?
 
Sanaan siihen
liittyy kaikki, mi hyvää,
kaikki mi maassa on kaunista,
tunnetta syvää.
Oi, oppinut
yhden sanan on vasta,
sitä ei lakkaa kyyhkynen
kujertamasta.
Äiti, oi, äiti,
maailman kaunein sana –
se sointuu kuin ihana sävel
lapsen lausumana.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti