sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Mintunvihreää liian pilleissä farkuissa







 
 
Marjukka Fab Forty Something -blogista kirjoitti väreistä tekstin, jota innostuin kommentoimaan pohtimalla, että uusi lempivärini on mintunvihreä.
 
 
80-luvulla aloitin lukion mintunvihreässä. Olin kesällä vieraillut Englannissa ja hankkinut sieltä piikkikorkoiset sandaalit ruseteilla. Ja samanvärisen nahkaisen vyön. Mintunvihreitä molemmat. Ensimmäisenä koulupäinä sipsuttelin kouluun mustapilkullisessa valkoisessa haalarissa mintunvihreillä asusteilla somistettuna. Tuo mintunvihreä oli syvä ja kirkas vihreä. Syksyn aikana värini muuttuivat tummemmiksi ja tyylini arkisemmaksi. Lukion toisen aloitin verkkareissa.
 
Viime vuosina mintunvihreä on palannut vaatekaappiini, mutta tällä kertaa vaaleammassa sävyssä ja turkoosiin vivahtavana. Khujon neuletakki on jo muutaman vuoden takaa (sama kuvattu täällä) ja sattumalta samansävyisen Peuran tähti-kuvioisen neulepaidan huivineen ostin pari vuotta sitten Tuomarinkylän kartanon kaupasta.
 
 
 
Teini-iän pillifarkkukauden jälkeen olen vakuuttunut siitä, että pillifarkut sopivat vain harvalle eivätkä kenellekään, jonka reidet ovat paksummat kuin sääret. Kuten olen joskus maininnut, omistan vain yhdet pillifarkut ja ne ovat nämä. Yleensä peitän näissä pyllyni huolella (kuten täällä), mutta tänään tuli kiire. Valitsin kuvista parhaat, mutta silti: ei - nämä eivät ole minun farkkuni. Lahkeiden pitää olla vähintäänkin suorat!
 
 
 
Jacket: Odd Molly (same one here)
Jumper: Peura
Cardigan: Khujo (more pictures here)
Jeans: Guess (same ones here)
Sneakers: Bikkembergs (pictures here too, similar available for children here)
Leather bag handmade and bought in Beijing
(All old treasures of my wardrobe)

2 kommenttia:

  1. Kyllä täällä vannotaan edelleen pillifarkkujen nimeen tai leggareihin ja noi sun istuu, kuin hansikas siellä päässä. Minttua löytyy täältäkin kesävaatteista ja on sellainen sävy, josta tulee kesäinen olo ja mintun värinen kynsilakka on kesällä ihan must.

    Kivaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Taidan vain olla liian itsekriittinen, koska jotenkin en osaa olla näin tiukoissa pilleissä ellei peppu ole kunnolla piilossa. Ehkä kyse on teiniajalta jääneestä kriisistä =D

      Ihanaa sunnuntaita sinullekin <3

      Poista

Ihanaa jos jätät kommentin, asiallisen totta kai :)