sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Hulluttelua








 


 
”Hullujen päiviksi” kutsuu mieheni maamme tärkeimmän tavaratalon suurta keltaista ostosriehaa. Ja ehkä ihan syystä. Vaan hulluna hulluttelemaan eksyn minäkin viikko sitten.
 
Vaikka blogini aikomus pysytellä kaidalla polulla, nauttien vaatekaapin vanhoista antimista ja kotoa löytyvistä tavaroista, en malta olla kirjoittamatta nyt Stockmannista ja shoppailusta.
 
Kun aikoinaan muutin Helsinkiin (noin 25 vuotta sitten), kuljin silmät pyöreinä Hulluilla Päivillä. Kai jotain opiskelijan rahoilla ostinkin – en edes muista.
 
Kun esikoiseni syntyi ja yritin lastenvaunujen kanssa pyöriä ruuhkassa, erehdyinpä jopa vielä ostamaan jotain, mikä ei kestänyt, hylkäsin hullujen riehan vuosiksi. Kymmenisen vuotta sitten palasin kurkkaamaan tarjontaa ja yllätyin: Stockmann oli alkanut panostaa hulluttelupäivien laatuun! Enää ei myynnissä ollut vain kalliilla brändeillä teetettyjä halpisversioita, vaan jopa ihan laadukasta tavaraa. Osittain merkkien poistovalikoimia, osittain ihan jatkuvassa myynnissä olevia tuotteita. Kymmenen vuotta sitten löysin Hulluilta Päiviltä neljä Villeroy Bochin viinilasia, jotka kuuluvat tuolloin lopetettuun Retro Country –sarjaan. Ne osoittautuivat todella näppäriksi ”arkilaseiksi”, ovathan ne paksuja ja kestäviä ja konepestäviä. Näiden vuosien ajan olemme kattaneet ne pöytään viikonloppuisin, mikäli meillä ei ole ollut vieraita. Valitettavasti nekään eivät kuitenkaan ihan mitä tahansa kestä – kuten pudottamista. Niinpä viime viikonloppuna mieheni tuhosi toiseksi viimeisimmän. Netistä yritin metsästää uusia tilalle, mutta en onnistunut löytämään tätä sarjaa miltään nettikirpputorilta. (Jos joku osaa vinkata, otan ilolla vinkin vastaan!)
 
Muutama vuosi sitten ostin samoilta keltaisilta päiviltä kauniita juhlavia juomalaseja pilkkahintaan. Vasta myöhemmin minulle selvisi, että samat italialaiset lasit maksavat normaalisti lähes 20 euroa kipale. Lasikaappimme on täynnä myös juhlalaseja, sillä ennen Pekingiin muuttoamme satsasin Villeroy Bochin Vieux Luxembourg –sarjan laseihin. Paketissaan ne odottivat paluutamme Suomeen.
 
Lähes kaikki untuvatyynymme ja –täkkimme ovat keltaisilta päiviltä. Ja monet romanttiset pussilakanat. Muutama vuosi sitten löysin kukallisen PIP Studios –lakanat, viime syksynä matkaani lähtivät Ted Bakerin orvokkilakanat. Muulloin tuskin raaskisin ostaa niitä, vaikka niiden olemassaolosta nautin joka päivä.
 
Talvisin tyylikkäin villaneuleeni on viittamainen Repeatin takki, jossa on sivuissa hapsut ja kaunis viininpunainen väri. Edelleenkin se on kuin uusi, vaikka kulutan sitä talvesta toiseen. Ehkä ensi syksynä kuvaan sen tänne, nyt se on jo pakattu varastoon.
 
Viime syksynä nappasin tavaratalosta mukaani ruutukuvioisen Bossin hameen, saman joka on nähty päälläni muun muassa täällä. Se oli uskollinen, helppo ja lämmin hame kulkea töissä koko talven. Pitkät saappaat jalkaan ja se oli aina tyylikäs, asiallinen ja silti pirteä.
 
Pekingin vuosinamme hulluttelu jäi väliin, en kiusannut itseäni edes tarjontaa vilkaisemalla. Nämä olivat nyt toiset Hullut Päivät paluumme jälkeen ja innolla tutkin kuvastoa sen kolahdettua postilaatikostamme sisään. Olin aika pettynyt. Enimmäkseen tarjolla olevat vaatteet olivat ankeita ja tylsiä, liiankin klassisia. Oikeastaan mammamaisia. Väriskaala oli enimmäkseen mustaa, harmaata, tummansinistä ja valkoista. Ja nekin, jotka olivat muodikkaan pastellinsävyisiä, olivat tylsää peruskamaa. Eikö meillä kaikilla ole jo vaatekaapit samanlaisia täynnä ennestään. Missä kaikki muodinmukaiset yksityiskohdat, paljetit, rimpsut ja kukkakuviot? Ainoa poikkeus olivat Gerry Weberin kukkapaita naisille ja Sandin pellavainen kukkapaita miehille. Molemmat muuten myytiin heti loppuun sekä verkkokaupasta että tavaratalosta. Miehelleni onnistuin saamaan miestenpaidan sopivankokoisena, mutta vanhimmalle pojalleni havittelemani pienin koko ennätti jo mennä sivu suun. 
 
Annan silti pisteeni Stockmannille. Se on ollut luotto-ostospaikkani vuosikymmenet. Ja lopputulemana myös tälläkin kertaa Hullut Päivät lunastivat paikkansa. Turhuuksiin en sortunut, vaan hankimme sellaista, mitä tarvitsimme.
 
Kaikki kauniit romanttiset käsipyyhkeeni pinttyivät harmaiksi Pekingissä asuessamme. Kielivaikeuksien ja heikon johtamistaitoni vuoksi oli epäselvää, kumman tehtäviin kuului käsipyyhkeiden vaihtaminen: apulaisemme vai emännän. Lopputulos oli, että pyyhkeet olivat pitkään vaihtamatta ja Pekingin saasteet ja pienet likaiset tassut ja nassut pyyhittiin suoraan pyyhkeisiin, joten eivät ne enää pesussa valkaistuneet. Toin ne vielä mukanani Suomeen, mutta nyt olen innokkaasti odottanut sitä hetkeä, jolloin saisin tilalle uudet ja voisin toimittaa vanhat kissahoitolaan makuualustoiksi. Palasimme Suomeen aikana, jolloin kaikki kukkii: vaatteet, lakanat, verhot – paitsi pyyhkeet. Kaikkialla myydään vain yksivärisiä pyyhkeitä, mutta romantiikannälkäisenä etsin kukallisia. Olen selannut Greengateä ja Cath Kidstonia, turhaan. Niinpä riemuni oli rajaton, kun hulluna löysin Stockmannin omasta mallistosta kukallisia pyyhkeitä. Hullut Päivät ratkaisivat ongelmani.
 
Keittiöosastolta löytyi myös uusi paistinpannu. Vanhat pannumme ovat kymmenen vuotta vanhoja ja pohjasta kulahtaneita. Niitä on kärytetty niin tavallisella liedellä, kaasulla kuin induktiollakin. Uutta kaipasimme jo kipeästi. Hulluilta Päiviltä hankimme nyt uuden, paljon kehutun De Buyer -merkkisen rautapannun. Mies esivalmisteli rasvalla pannun oppien mukaisesti ja paistaa nyt mustuneella pannullaan perheelleen kulinaristisia herkkuja. Tällaisia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti