keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Miksi suksi ei luista


 
 

 

 
 

 
 
 
 
 

 

 
 
 

 
 


 
 

Kiitos hiihto-opet, teitte sen jo neljännen kerran! Ilman teitä meidän lapset olisivat edelleenkin taikamatolla...  
 
 

Onko vika huonossa kunnossa vai väärässä tekniikassa, kun kaikki seitsenkymppiset sunnuntaihiihtäjät ja jopa saksalaisetkin lykkivät ladulla ohitsemme? Heitä hymyilyttää. Onko syynä vetävä tyylini vai hiihtotyylini?
 
 
”Olen niin hidas hiihtäjä”, surkuttelee iäkäs rouva, kun annamme hänelle latua.


 
”Ei pidä paikkansa”, huudahdan rouvan selälle, ennen kuin hän suksii tiehensä.
  
Kaikki ohittavat meidät, me emme ketään. Täällä kukaan ei pyydä latua, rynnistää vain ohi. Hiihtäjät, joilla on ylikiloja yhtä paljon kuin vuosikymmeniä enemmän kuin minulla, ohittavat meidät kevyesti. Teinit luovuttavat, mutta minä sisuunnun. Jatkan yksin järven kiertämistä. Eikö ole ketään, jonka minä voisin ohittaa. Vihdoin ja viimein… näen edessäni nelivuotiaan, joka könyää suksillaan eteenpäin. Hetkeni on koittanut.
 
 
***
 
”Tämä olisi karsein olympialaji”, toteaa esikoinen lykkiessämme järven poikki rinteestä kohti lämmintä mökkiämme.
 
”Ai mikä?”
 
”Laskettelusuksilla hiihtäminen!”
 
Edellisenä päivänä samalla reitillä Kolmonen ilmoitti, ettei hän aio lähteä hiihtämään.
 
”Mikset?”
 
”No kun tää on niin raskasta!”
 
Vakuutin että hiihtäminen murtomaasuksilla on ihan eri juttu kuin laskettelusuksilla... Myöhemmin, kun kompuroin murtsikoilla eteenpäin, en ole enää lainkaan varma asiasta.
 
***
 
Talviurheilussa eniten ärsyttää alati ulkoilmassa vuotava nenä. Kun ei yhtä rinnettä pääse alas tai montaa sataa metriä latua eteenpäin pysähtymättä välillä niistämään. Ja kuinka mukavaa olisi pyyhkiä nenää kuivaan rättiin eikä kaivaa taskusta koppuraiseksi jäätyneitä räkärättejä. Olen tehnyt tuotekehittelyä talviurheiluvaatteisiin. Miksi hiihtotakkini taskussa on mikrokuituliina laskettelulasien pyyhkimistä varten? Tarpeellisempi olisi itsestään kuivuva nenäliina. Se voisi vaikka roikkua olkapäästä tai olla narulla kiinni etutaskusta. Siihen voisi sitten silloin tällöin pyyhkäistä nenänsä ja heilauttaa rätin sen jälkeen taas olkapäälle. Siinä se liehuisi vapaana tuulessa ja kuivuisi samalla, kun itse sujahtaisin mäkeä alas tai suihkisin sutjakkaana ladulla. Seuraavaksi voin tuotekehitellä uusiksi kasvosuojuksen. Ja vessaystävällisen toppa-asun.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti