maanantai 8. tammikuuta 2018

Mitä mietin alennusmyynneissä?






 



Suostuin esikoiseni kaveriksi shoppailemaan. Hän on Suomeen palattuamme ryhtynyt entistä enemmän pohtimaan eettisyyttä ja ekologisuutta, mikä näkyy hänen ruokavaliossaankin. Usein hän valitse vegaani- tai ainakin vegetaristivaihtoehdon ja sen myötä koko perheen yhteiset ateriat ovat pitkälti kasvispainotteisia. Lihattomia päiviä vietämme useita viikossa, mikä sopii minulle erinomaisesti, sillä jos kalaa ei lasketa, pidän enemmän kasvisruoista.
Viimein sitten yhtenä loman viimeisistä päivistä lähdimme yhdessä ostoksille, sillä hän tarvitsi jo kipeästi uusia housuja. Vanhat sammarit alkavat olla jo sen verran rajussa kunnossa, etteivät ne kohta pysy enää kasassa. Uusien löytäminen tilalle ei ollut mitään helppoa, viime vuosina kun sammarit ovat kadonneet muodista. Ja kun päälle lisätään vielä tuo ”ruokarajoite” (vaatteen eettisyys ja ekologisuus), on aikamoinen soppa valmis.
Edellisenä päivänä hän oli jo selvittänyt netin avulla Helsingin keskustasta eettisiä vaateliikkeitä, joista paria etsien harhailimme pitkin Kampin katuja, mutta vain toisen niistä löysimme. Sopiva Shop on tyystin kadonnut Eerikinkadulta. Nudgen löysimme Yrjönkadulta Torni-hotellin vierestä. Muutamasta muusta kaupasta, kuten esimerkiksi Kluuvin yläkerrasta Björkvist-liikkeestä löysimme jonkun eettisen merkin, kuten People Treen.
Niin mielelläni kuin löytäisin vaatteeni yrityksestä, joka panostaa eettisyyteen ja kestävään kehitykseen, tunnen olevani näissä kaupoissa kuin aatelisneito alkuasukkaiden kaupassa. Yhtä väärässä paikassa tunsin olevani kerran, kun aikuisena jouduin ”teinien” teknobileisiin. Minulle, joka rakastan pitsiä, paljetteja ja volangeja, kirkkaita ja hempeitä värejä, ei löydy päällepantavaa kaupasta, jossa kaikki on maanläheisissä väreissä, sileissä pinnoissa ja yksinkertaisissa muodoissa. Sääli, sillä mieluummin valitsisin tuotteen, joka on tuotettu ympäristö, ihmiset ja kestävä kehitys huomioon ottaen, vaikka joutuisin maksamaan siitä enemmän. Vaan eivätkö pitsit ja röyhelöt sovi vihreään ajatteluun?
Vielä ekologisempaa on, jos ei osta uutta vaan käytettyä. Piipahdimme tyttären kanssa UFFin tasaraha-alessa. Aina välillä poikkean UFFissa, Fidassa tai vastaavilla kirppareilla silmäilemässä, näkyykö kivoja kankaita tai koristeellisia yksityiskohtia, joita voisin hyödyntää tuunatuissa vaatteissa. Joskus käteeni osuu kokonainen vaate, joka ihastuttaa ja kelpaa käyttööni sellaisenaan, mutta näin käy valitettavan harvoin. Miksi huolisin niitä rytkyjä, joita en ostaisi uutenakaan. Halpiskaupat kierrän kaukaa muutoinkin, samoja tavaroita en osta kierrätyksenkään nimissä. Mihin päätyvät hyvin hoidetut ja pidetyt laatuvaatteet?
Minulla ei kuitenkaan ole ongelmia löytää mieleisiäni, sopivia ja suhteellisen eettisiä vaatteita itselleni ihan tarpeeksi ja liikaakin. Mutta mieleeni muistuivat kahdeksankymppisen anoppini valitukset. Erinäisiä kauppoja kierrellessämme katselin vaatteita anoppini silmin, hän on usein kertonut, kuinka mahdotonta hänen on Lappeenrannasta löytää itselleen uusia vaatteita. Hänen ikäiselleen ei kaupoista löydy mitään: suurin osa näyttää huonolaatuisilta, huonosti tehdyiltä hetaleilta, jotka roikkuvat ryhdittöminä päällä ja ovat kaula-aukoista aivan liian avonaisia. Koko kierroksemme päätteeksi näin viimein Stockmannilla yhden vaatekappaleen, yhden ainoan talvitakin, jonka olisin voinut kuvitella hänen päälleen. Joku rouva, anoppini ikätoveri, sitä tutkiskeli arvostellen, taisi päätyä ostamaan. Niinpä päädyn nyt vinkkaamaan erään nettikaupan anopilleni ja hänen kaltaisilleen yksinkertaisia ja ryhdikkäitä laatuneuleita arvostaville. Kenties täältä löytyy teille jotain.
Meidän pitkä ja väsyttävä kierroksemme ei ollut kuitenkaan täysi nolla. Mikä tärkeintä, löysimme tyttärelle viimein sammarit, vieläpä sopivat ja aika istuvat (UFFilta oli löytynyt kahdet, toiset liian pienet, toiset taas vyötäröltä roikkuvat). Kelpuuttamamme löytyivät Stockmannin omasta mallistosta ja ovat ehkä eettisemmät kuin monet vastaavat. Hinta alennusten jälkeen oli niin naurettava, että tytär huolestuneena kyseli, onko housujen ompelija mahtanut tienata riittävästi elääkseen. Teki hän myös heräteostoksen, löysi UFFilta 6 euron neuleen, joka muistutti erästä hänen kauan sitten pieneksi jäänyttä lempivaatettaan.
Itselleni en ostanut alennusmyyntikierrokselta mitään, hain vain kahdet saappaat suutarista ja maksoin puolipohjista enemmän kuin tytär vaatteistaan. Ja saimmepa myös mukavan yhteisen lounashetken: minä epäeettisesti kalasusheista nauttien, tiedostava tytär kasvisversion valiten.
Kuvat on otettu viime viikolla eräässä lappeenrantalaisessa vaateliikkeessä, joka erottuu edukseen kaupungin kaikista halpiskaupoista ja perusketjuliikkeistä. Kaupungissa käydessämme on täällä mukava poiketa uusia tuulia haistelemassa ja tätä sievää somistusta ihailemassa. Vaikka kaikki vaatteet eivät ole siellä makuuni, on pelkästään pukukoppi jo esteettinen seikkailu sinänsä. Vauvanvaatteille ei minulla ole käyttöä, mutta mikään ei estä ihailemasta kaunista kattausta. Ulkonäkö on osa nautintoa, niin kaupoissa kuin ruokaillessakin.
P.S. Tämä on muistettu myös eräällä second hand -torilla, jossa olen syksyn mittaan vieraillut muutamaan otteeseen ja tehnyt aina laadukkaita löytöjä. Niistä lisää joskus toiste.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti